Kun kirjoitin Sydänliiton historiaa, huomasin, että arkista työntekoa oli dokumentoitu suhteellisen niukasti. Sääli. Olisi ollut mukava saada kuvia toimistotyöntekijöistä eri vuosikymmeniltä.
Sukurakkaan naimattoman isotädin albumissa on paljon kauniita kuvia. Impi-tädille työporukat olivat ilmiselvästi tärkeitä. Kuvassa Elannon ravintolan henkilökuntaa joskus 20-luvulla Helsingin Hämeentiellä.
6 kommenttia:
Meillä kyllä otetaan töissä paljon kuvia usein otetaan mm. vuosikertomusta varten tilannekuvia tai sitten juhlatilaisuuuksista.
Maiju
Minullakin on useita kuvia viimeiseltä työpaikaltani ja jokunen kuva myös vanhainkodista, jossa nuorena tyttönä työskentelin. :))
Tuo kuva on tosi hieno....vanhanaikaisine asusteineen.
Kätevää, kun työpaikalla on valokuva-arkisto. Juoksen usein kamera kädessä museolla ja räpsin kuvia: ne tallennetaan sitten suoraan tietokantaan. Muutkin ottavat paljon kuvia, ja etenkin erilaiset tilaisuudet tulevat hyvin dokumentoitua - usein kahden tai kolmen työntekijän kuvaamana. En kyllä usko, että tilanne on näin optimistinen kaikilla työpaikoilla, koska kuvien ja niihin liittyvien tietojen säilymisestä ei ole yhtä varmaa vakuutta.
Viivi, samoja kokemuksia itselläni on kustannustalovuosilta: kamera otetaan herkästi mukaan lähes joka paikkaan ja niin tallentuu paljon mielenkiintoista.
Olen huomannut, että moninaiset tilaisuudet dokumentoidaan herkästi ja itse ainakin olen ottanut vuosien saatossa melkoisen määrän pönötyskuvia, mutta arkipäiväisen työn dokumentoinnista en aina ole muistanut kantaa huolta, siis tarkoitan siitä, kuinka toimittaja naputtaa juttuaan kirjoituskoneen, tekstinkäsittelylaitteen, lerppuaseman sisältävän näyttöpäätteen ja ties minkä härvelin ääressä, kuinka kuvien kehittämiseen käytettävää masiinaa pestään, kuinka lehtikuvia otetaan ja millaiset ovat toimittajan eväät, kenen kanssa syödään ja millainen on tunnelma, mitä kahvihuoneessa tapahtuu tavallisena perjantaipäivänä ja miten hyväntuulinen on toimitussihteeri tuntia ennen määräajan umpeutumista.
Kirsi, tuossa kiteytit oivallisesti ongelman, joka todella tuntuu työpaikkavalokuvaukseen yleisesti liittyvän. Erikoiset tilaisuudet ylikorostuvat tavallisen raadannan kustannuksella. Kuva-arkiston näkökulmastakin tämä on harmillista, sillä kahvittelu- ja pönötyskuvat kiinnostavat harvoin asiakasta. Ei niistä tutkimuksenkaan kannalta ole välttämättä kovin suurta iloa. "Työkuvia" asiakkaat kaipaavat ja siksi olemmekin ottaneet valokopiot kaikista hyvälaatuisista työskentelypainotteisista kuvista mappiin selattavaksi. Säästyy paljon vaivaa, kun ei tarvitse käydä tuhansia kuvia läpi.
Arkisen puurtamisen kuvaaminen on henkisellä tasolla kuitenkin vaikeampaa kuin juhlatilaisuuksien. Jotenkin tulee vähän typerä olo, kun kiusaa työkavereita kamera kädessä: siinä häiritsee muiden työskentelyä ja toisaalta ei itsekään saa omia töitään tehtyä. Mutta kyllä se silti joskus kannattaa! ;)
Niinpä, Viivi, eivätkä ne työntekokuvatkaan aina niin kovin aitoja ole, mutta itselläni on hyvä mieli siitä, että opiskeluaikaisista kesätyöpaikoista yhdessä, valokuvalabrassa, yksi työkaveri otti koko tyttöporukasta kuvan työtilassa. Huolimatta pönötyksestä kuva kertoo paljon työstämme.
En tiedä, millaisen kuvan kuva-arkistot antaisivat tulevaisuuden hietoriantutkijoille työelämästämme, jos muu tieto katoaisi. Luulenpa, että tutkijat voisivat erehtyä luulemaan, että jossain keskityttiin puheiden pitämiseen ja kuuntelemiseen, jossain juotiin lisäksi kahvia. Ehkäpä jossain firmassa otetaan kuvia vain pikkujouluissa. Tulevaisuuden historiatutkija pohtii, että ehkä oli myös työpaikkoja, joissa pukeuduttiin kepeään tyyliin ja nautittiin ilmeisen alkoholipitoisia juomia sekä poltettiin savukkeita, mutta historiantutkija saattaa ihmetellä, mihin tuollaisella työllä pyrittiin. ;D
No, tietenkin vain sillä varauksella että muu arkisto tuhoutuu...
Lähetä kommentti