Valokuvatorstain tämän viikon haaste on Ystävä.
Tohtori Markku T. Hyyppä kiinnitti 90-luvulla huomiomme siihen, että suomenruotsalainen vähemmistö elää pidempään kuin suomenkieliset. Syyksi paljastui, ei kieli, vaan sosiaalinen pääoma. Ruotsinkielisten sosiaaliset siteet ovat yleisesti ottaen tiiviimpiä kuin suomenkielisten.
Paras terveysteko on siis esimerkiksi liittyä kuoroon.
Kuva on otettu Pernajasta, Agricolan juhlavuoden avauksesta loppiaisena. Puistolan kirkkokuoro larppaamassa :)
23 kommenttia:
Ystävät on voimavara.
Jos ihminen vie hirveästi energiaa, aina vaan, onko hän ystävä?
En osaa vastata, Susu. Itse olen joskus vienyt hirveästi voimavaroja ihmisiltä, joita pidän ystävinäni. Ehkä heidän ystävyytensä on joutunut koetteille silloin.
Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että ajan myötä osat saattavat vaihtua. Ehkä ystävyys on päässyt uudelle tasolle, jos se on kestänyt ystävän ryöstöviljelyäkin.
Silti olen varma, että olet oikeassa.
Susupetal esitti hyvän kysymyksen.
Kirsi: Hyvä pointti taas!
Mitä mieltä sinä, Neulekirppu, olet tuosta Susupetalin kysymyksestä?
Vaikeita kysymyksiä pohditte heti aamutuimaan...
Ystävyydesä lienee tärkeintä vastavuorosuus. Vaikka joskus vaatiikin paljon, on myös valmis antamaan ystävän ollessa vaativana puolena. Tasapuolisesti. Ystävyydellä.
Suomenkielisetkin kuuluvat usein kuoroihin, näytelmäporukoihin, opiskelevat kansalaisopistoissa jne. Ryhmiä on ja sosiaalista pääomaa on.
En suin surmin vielä usko, että kuoro tms. olisi oikotie onneen. Ruotsinkielisillä ehkä perhe ja suku on tiiviimmin yhdessä kuin suomenkielisillä.
Olikos tämä tutkimus toteutettu ruotsinkielisellä Pohjanmaalla? Maalla voivat suhteet sukuun olla suomenkielisilläkin tiiviit. Kaupungistuminen on pilannut sukuyhteydet. Elämä on muuttunut irralliseksi.
Mari, :)
Tämä aika on sellaista, että pelkään kohta kaiken tuen ja tukemisen olevan vastikkeellista, jopa ystävyyden. Tekee mieli muistuttaa, että jokin viisaus piilee siinä runossa, jonka tekijä pyytää "Rakasta minua eniten kun vähiten olen sen ansainnut" tai jotain sellaista.
Kävin tuossa aamulla blogissa, jonka pitäjä kulkee niin sanotusti syvissä vesissä. Hän kamppailee sisäisesti sen kanssa, päästääkö ketään lähelleen vai sulkeutuako täysin pahalta maailmalta, jotta ei läheltä tulisi tyrmääviä iskuja, joita on vaikea kestää, kun muutenkin elämä murjoo.
Valitettavan usein on niin, että maailma murjoo vain lisää jo muutenkin murjottua ihmistä; maassa makaavaa on helppo potikia tai ainakin potkaista ohi mennessään. Erityisen helppoa tietysti näin on tehdä tuntemattomalle ihmiselle, mutta kumma kyllä myös ystävät harvenevat elämän murjoman ympäriltä ja usein käy niin, että alttarin edessä annettu lupaus rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä rikotaan, kun ne vastoinkäymiset todenteolla alkavat.
Obeesia, haistoit oikein. Tutkimus on tosiaan toteutettu ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Pääset jutusta jyvälle, jos vilkaiset tuota linkkiäni, joka johtaa Kansanterveys-lehden juttuun sosiaalisesta pääomasta.
Nämä väestötason tutkimukset eivät anna suoria elämänohjeita, vaan ne antavat pohdinnan aihetta: jokin suomenruotsalaisuudessa pitää väen pidempään hengissä, vaikka riskitekijät ja ggeniperimä ovat samat kuin suomenkielisillä. Kielestä ei Hyypän mukaan ole kyse. Hyyppä löysi selitykseksi sosiaalisen pääoman, juuri sen, jota itsekin uumoilit: tiiviit siteet.
En minäkään usko, että kuoro olisi henkivakuutus sen paremmin kuin terveellisesti syöminen.
Kyse tutkijoiden mukaan tosiaan on noista ihmisten välisistä siteistä ja verkostoista.
Suuri osa ruotsinkielisistä elää koko lailla juurillaan. He ovat palanneet synnyinseuduilleen, ainakin synnyinmaakuntaansa opiskelijen jälkeen. Itse en myöskään vähättelisi tämän vähemmistön taloudellisen aseman merkitystä pitkän iän tastaselityksenä.
Kun 1960-luvulla Suomessa oli käynnissä suuri muutto, joka vuosikymmenen loppua kohden kiihtyi suoranaiseksi maaltapaoksi, jopa maastapaoksi, suomalaisten terveys romahti. 70-luvun alussa työikäisten miesten sydänkuolemat kipusivat maailmanennätyslukemiin. En tiedä, onko kukaan tutkinut, mikä merkitys vähittäisellä kotiutumisella kaupunkeihin oli, kun kehitys 70-luvun alussa onneksi kääntyi. Pohjois-Karjala-projektin vaikutusta asiaan on tutkittu.
Mikä tahansa verkostoryhmä, kuten esimerkiksi vertaistukiryhmä, luo tiivistä ystävyyttä eli yhteenkuuluvuutta. Meillä on maksakerho, jossa tuo yhteenkuuluvuus on tuonut vuosien saatossa lujittuneita ystävyyssuhteita tiimin jäsenten kesken. Sosiaaliset siteet vahvistavat yhteenkuuluvuutta. :)
Vertaistuki on todella tärkeä tuen muoto, Tarjuska. Kun aikoinani jouduin kokemaan markkinatalouden kovat lait nahoissani, ainoat, joiden tuki oli mielestäni asiantuntevaa ja samalla molemminpuolista, olivat vertaiset.
Hieno kuva kuorosta. Ei ihan kirkkokuorolta vaikuta!
Porukassa tuntee itsensä joskus vähemmän yksinäiseksi, siten ainakin olen itse kokenut vaikka monet sanovatkin olevansa kaikkein yksinäisimpiä isoissa joukoissa.
Hansu, olivat ommelleet kone sauhuten useamman päivän. Itsekin tutustuin larppaajien 1500-lukukaavoihin. Voin suositella. AIneistoa löytyy jopa suomeksi, mutta englanniksi aukeaa kokonaisia maailmoita.
Marko, mielenkiintoinen asia samaan tapaan kuin se, että joskus ihmisen on saatava olla yksin ja joskus yksin jääminen on ihmiselle pahasta. Luullakseni jokainen meistä tarvitsee ainakin jossain määrin seuraa.
Ajatelkaa nyt jotain Strömsötä tai Läslyckania, suomalaiset eivät ikinä pysty tekemään niin kevyen harmittoman viihdyttäviä ohjelmia, joista puuttuu kaikki itsetarkkailu ja itsetehostus. Niissä sitä puuhataan vaan kameroiden edessä yhtä auvoisina kuin hyvinhoidetut lapsukaiset. Suomalaisuus on äärettömän raskas kulttuuri suomenruotsalaisuuteen verrattuna, noista telkkariohjelmista se oikein paistaa silmiin.
Voi ei! Menikö minun kommentti taas hukkaan? Ystävyydestä kirjoittelin pitkät pätkät, mutta nyt tyydytään sitten kehumaan kuvan joukkoa. Mahtavan näköistä porukkaa :)
Kirsi: Minusta on kysymys osaksi asenteesta.
Hädässä ystävä tunnetaan jne...
Ystävä voi ohjata myös ammattilaisen luo, jos havaitsee, että kanssakulkijalla on todella rankkaa eikä itse enää osaa olla avuksi.
Joskus ystävyys on vastavuoroista, joskus saa/joutuu/on mahdollisuus antaa enemmän kuin saada. Välillä osat vaihtuvat jne.
Myötätuulessa kaikki on aina huomattavasti helpompaa...
Tämä on taas niitä juttuja joita on tosi vaikea selittää lyhyesti.
Minunkin kommenttini on hukkaantunut.
Sanatarkkaan en muista, mutta ystävyys ei ole vastavuoroisuutta samanaikaisesti, koska elämäntilanteet vaihtelevat. Ja valitettavasti "tunturi selvittää, kuka vierelles jää..."
Ei aurinkokaan vaadi takaisin.
Kirsti, olet mielestäni niin oikeassa kuin vai voi olla. Ei tuohon kiteytykseen voi muuta sanoa kuin Aamen.
Neulekirppu, minä myös ajattelen, että hädän hetkellä ihmissuhde tosiaan punnitaan ja hyvä, että sanoit tuon ammattilaisen luo ohjaamisen. Moni yrittää jaksaa ja jaksaa, vaikka ystävä tosiasiassa tarvitsee ammattiapua. Ystävä on se, joka uskaltaa tuonkin asian sanoa, vaikka ystävyys joutuisi koetteille.
Allyalias ja Liisa, minullekin on köynyt tänään muutamassa blogissa noin. En tiedä, miksi. Olen pahoillani. Olisi ollut kiva lukea alkuperäiset versiot.
Liisa ja Helanes, sitä sanotaan jo rakkaudeksi, uskoisin.
Ajattelen, että tuon Suomenruotsalaisten pidempi elinikä voi osaltaan johtua siitä asenteesta, jolla he elävät. eivät he pyytele anteeksi täällä elämässä oloaan, vaan elävät täysillä ja iloisesti yhdessä. Toisin se on Suomalaisen kateiseksi opetettujen peräkyläläisten.
Asenteesta varmaan on kyse, Nelmi. Luulen kuitenkin, että avainsana on yhteisöllisyys.
Eihän se elämä ankkalammikossakaan pelkästään auvoista oikeasti ole. Siihenkin joukkoon mahtuu monenlaista kengänkuluttajaa iloisista ja rohkeista pelokkaisiin ja yksinäisiin. Kateudesta itselläni ei ole havaintoa.
Kirsi, sinun blogistasi löytyy aina ajattelemisen aihetta. Olisi mielenkiintoista tutkia, elävätkö juuriltaan lähteneet suomenruotsalaiset muita pidempään. Eräs suomenruotsalainen lähi-ihmiseni asui taannoin pitkään täysin umpisuomenkielisellä paikkakunnalla, ja ahdistui - kai se oli vähän kuin expatriaattina olisi.
Niin, ihmisiä hekin vain ovat, eivät mitään Hannuhanhia. Jo Hyyppä totesi, että heillä on sama geeniperimä ja he sairastavat yhtä paljon, mutta elävät kuitenkin pidempään.
Ennen pitkää joku tutkija tekee, ellei ole jo tehnyt, tutkimuksen juuri tuosta sinun mainitsemastasi aiheesta.
Juurillaan olo merkitsee ihmiselle paljon parempia tukiverkkoja kuin irrallisena olo. Sairauden, onnettomuuden, työttömyyden sattuessa ihmisellä on ympärillään vilpittömästi hyvää tarkoittavia ihmisiä, sillä puolin ja toisin ollaan tuttuja tai sukulaisia.
Lähetä kommentti