Jenni-Juulia ihmettelee, miksi naistenlehdissä ei koskaan ole vammaisista täyden tällingin reportaaseja. Mitä ilmeisimmin hän tarkoittaa joko stailausjuttuja tai juttuja, joissa haastateltava yksinkertaisesti meikataan, hänelle tehdään upea kampaus ja hänet puetaan stailaajan valitsemiin vaatteisiin ja – haastatellaan.
Itse en ole tehnyt juttuja naistenlehtiin. En ole löytänyt omaa pientä sisäistä stailausjuttujournalistiani. Idea silti sytytti. Heti on mielessä yksi innostava näkökulma. Mitähän jos...
Vielä Jenni-Juulian kysymykseen. Itse vähän epäilen, että selitykset löytyvät samalta suunnalta kuin se, ettei lehdissä stailata maahanmuuttajia eikä romaneja. Etnisistä vähemmistöistä ainoa, jonka edustajia stailaillaan, on rannikkoruotsalaiset. Miksi ei vammaisia naisia? Villi arvaukseni on, että asia jännittäisi ja pelottaisi vakiintuneisiin valintoihin tottuneita toimittajia ja arveluttaisi päällikköporrasta. Ajatus on joka tapauksessa houkutteleva...
13 kommenttia:
"Kiitos" tuosta rannikkoruotsalaiskommentista... Suomenruotsalaiset ovat yhtä suomalaisia kuin sinä! Se niistä ennakkoluuloista.
Lihavia sentään joskus stailataan. Minullakin oli kerran tilaisuus sellaiseen. Toimittaja pyysi mukaan, mutta en rohjennut. Haastatella sai pukeutumisesta ja ihan nimellä, mutta stailattavaksi ja kuviin en suostunut!
Suomenruotsalaiset ovat tosiaan lähinnä kielivähemmistö, mutta vähemmistö kaikkien niiden tarpeisiin, joille muut vähemmistövalinnat ovat uskaliaita. Jos edustavuutta ajatellaan, suomenruotsalaiset ovat yliedustettuina vähemmistöjen edustajia etsittäessä. Hehän vievät hallituksessakin vuosikymmenestä toiseen vähemmistöpaikan! Saamelaiset, somalialaiset, juutalaiset, tataarit ja romanit voisivat kuitenkin tuoda vaihtelua (no, ministeriksi käy vain syntyperäinen Suomen kansalainen, mikä pudottaa jossain määrin vähemmistöedustajia pois, mutta silti jää monia mahdollisuuksia).
Mutta siis mielikuvitusta, kollegat!
Saattaa tietenkin olla, että sosiaaliluokka tulisi tosiaan joissain lehdissä etniseen vähemmistöön kuuluvan haastattelun esteeksi. Silloin suomenruotsalainen on ainoa mahdollinen valinta, ellei valitse Rahime Zyskowiczia.
Vastaus Jenni-Juulian kysymykseen alkaa löytyä vähitellen: vähemmistöille on ehkä olemassa jokin sanaton kiintiö ja se kiintiö täytetään usein koetulla valinnalla, ihmisillä, jotka ovat lukijoiden kaltaisia ulkoiselta olemukseltaan. VIeraus, outous, vamma, sairaus, ikääntyminen pelottavat. Ne rajaavat haastateltavien valintaa samalla tavoin kuin ulkonäköseikat rajaavat monien työpaikkojen rekrytointia.
Mielenkiintoista, Obeesia. Tämä mainitsemasi asia selittynee kuitenkin tässä ulkonäkörasismin kyllästämässä kulttuuriympäristössä sillä, että ylipainoisille ja lihaville ihmisille pitää myös saada kauapksi lehtiä. Jos juttujen henkilöt ovat liian kaukana lehden tilaajan maailmasta, kiinnostus hiipuu väkisin. Ylipainoisilla kuluttajilla on valtaa markkinoilla.
Eräässä lehdessä oli jokin aika sitten (eli joskus moonta kuukautta sitten) juuri sellainen stailausjuttu. Siinä stailattiin kaksi downin syndroomaa sairastavaa naista. Hyvin harvinaistahan se on, sillä tuo on ainoa laatuaan oleva juttu, joka on minun silmiini osunut. En tosin ole naistenlehtien suurkuluttaja.
Muistaisinpa vielä lehden... Hmm, olisikohan ollut Anna. Ei varmaan. En nyt muista lehden nimeä, sori.
No niin, Elina, taas on todistettu, ettei mikään idea ole uusi.
Kiitos tiedosta joka tapauksessa :)
Nyt tuli vaan elävästi mieleen se Kätevä Emäntä -ohjelman "Hei me stailataan sut" -sketsi, jossa stailattavalta tyypiltä muotoillaan koko elämä uusiksi työpaikkaa myöten. Uusi elämä voi löytyä vaikka vankilasta.
Minua ovat jotenkin aina ärsyttäneet kaikki stailausjutut. Ennen-kuvassa on aina kova valo ja ankea ilme, jälkeen kuvassa kaikki on parhain päin. Kaipaisin näihin juttuihin vielä sellaista "Viikon päästä" -osiota, missä kerrottaisiin, osasiko stailattava laittaa tukan samallai kun kuvassa ja joko hän on vaihtanut kuvauksiin saamansa naisellisen tyylin takaisin entiseen verkkari-lookkiin.
Kirsi, Kätevä Emäntä on telkkariviihteen parhaimmistoa.
Pitää yrittää lykkäytyä itse niiden stailattavaksi ;)
Kun nyt noin hauskasti stailausjutut kuvaat, tulee itselleni mieleen ensinnäkin laihdutustuotemainokset, joissa "ennen"-kuvassa henkilön suupielet ovat alaspäin ja kuva on otettu uloshengityksen vaiheessa ja "jälkeen"-kuvassa iloinen ilme ja sisäänhengitys sekä vatsalihasten pinnistys.
Viikon päästä -osuus brittiläisen Sillä siisti -sarjan henkeen olisi tosi loistava uusi osio stailausjuttuihin.
Pitääköhän tästä kohta kehittää stailausmeemi, joka sisältäisi tosiaan viikon päästä -kuvauksen?
Hesarissa oli pari vuotta sitten juttu, jossa vammaiset lapset esittelivät Tyyli-sivuilla uutta kevätmuotia. Eikä juttua oltu tehty mitenkään "Nämä vaatteet ovat niin helppoja ja mukavia, että käyvät vammaisillekin." eikä "Katsokaa, tässä vammaiset lapset mannekiineina!" -tyyliin. Vammoista ei sanottu halaistua sanaa, kuvatekstissä mainittiin vain tyynesti nimet ja iät. Hienoa!
http://www.tv4.se/koping
Ruotsissa valittiin vuoden naiseksi kehitysvammainen nainen, jonka elämää muutosta uuteen palvelutaloon on seurattu, ja jatkuu edelleen nyt vuoden päästä muutosta.
Häntä ei pyritäkään muuttamaan mitenkään, on vain oma iloinen itsensä yhdessä vanhojen ja uusien ystäviensä kanssa.
Ilona, sitten ehkä vielä parempi, jos vammaisia ja vammattomia, laihoja ja lihavia, tummia ja vaaleita on viestimissä ilman, että asiasta aina tehdään numeroa.
Anonyymi, itse olen sillä kannalla, että julkisuus yleensä hälventää moninaisia erilaisuudenpelkoja. Nykyisinhän Suomessa on ihmisiä, jotka vastustavat jo lasten päiväkoteja naapurustossaan. Tämä ilmiö on kuulemma nimeltään "ei meidän takapihalle -liike".
Stailaus lähtee ajatuksesta: et kelpaa sellaisena kuin olet. Toteutus noudattaa ajatusta: on vain yksi oikea ulkonäkö, johon kaikkien tulee pyrkiä.
Siis: jos et ole syntyjäsi arjalaisen näköinen, niin sinussa on jotain vikaa, mutta asian voi onneksi korjata oikeilla meikeillä, hiusväreillä ja vaatteilla. Lopputuloksesta kukaan ei enää tunnista oikeaa minääsi, joten olet turvassa syrjinnältä.
Stailauksessa on usein sellainen huvittava juonne, että uusi uljas ulkomuoto ei ole aiempaa parempi, se on vain erilainen, muutosta muutoksen vuoksi.
En kiistä, ettetkö saata olla oikeassakin. Luulen kuitenkin, että stailausta harjoitetaan monessa mediassa aivan puhtaasti mainostajien markkinointitarpeiden tähden: ihmisille laitetaan tietynnimiset meikit, tietynniminen kampaaja ja tietynniminen meikkaaja laittaa, tietystä kaupasta ostetaan tiettyjä merkkivaatteita ja pokat ovat tiettyä merkkiä ja niin edelleen.Kuvaukset tehdään samaan tyyliin kuin laihdutusmainoksissa: ennen jälkeen ja ennen-kuvissa haetaan vähän rupsahtanutta ilmettä ja olemusta ja jälkeen-kuvissa kaikki on viimeisen päälle.
Ainaahan meikki, kampaus ja univormu suojaavat kantajaansa ja tekevät hänestä yhdenmukaisen, sellaisen, joka ei pistä silmään rivistä. No, pyörätuolisssa istuva kyllä poikkeaa muista stailaamisen jälkeenkin siinä, että on pyörätuolissa...
Lähetä kommentti