Tämän viikon inspissana Valokuvatorstaissa on Voima. Punnitsin hetken vaikeavammaisten, taiteilijoiden ja vasemmiston mielenosoitusten välillä. Kaikista oli kuvia, jotka kertovat voimasta ja vastavoimasta. Tällä kertaa päädyin vappumarssikuvaan, joka puhuu rahan voimasta ja sen yhdestä vastavoimasta. Kuvan aiheessa on viittaus 90 vuoden taakse. Sisällissodan traumoja ei vieläkään ole saatu korjatuiksi.
21 kommenttia:
Ihmisen muistilla on muuten järisyttävä voima. Varsinkin tietyt asiat jäävät muuttamaan maailmaa sadoiksikin vuosiksi.
Peesaan Outia. En tiedä kuitenkaan jäävätkö asiat muuttamaan, ehkä enemmänkin pitämään paikoillaan? Olisiko voimakasta unohtaa?
Outi, ehkä on niin, että muistin ja voiman suhdetta pitäisikin miettiä enemmän. Muisti nostaa esiin pahoja asioita menneisyydestä ja vaatii niiden prosessointia. Jos pahat asiat vain painaa unohdukseen, ne jäytävät sisintä jaytämästä päästyä. Mikä olisi kansakunnalle se terapia, jolla tehdyt ja kärsityt vääryydet saataisiin hoidetuiksi? Keräämmekö ehkä hoitamattomia kansallisia traumoja toisensa päälle?
Onneksi Suomessa on sananvapaus. Asioista on lupa puhua. Se on eheytymisen ensimmäinen edellytys, mutta ei mitenkään ainoa. Eheytymiseen tarvitaan myös tahtoa ja tosiasioiden myöntämistä.
Neulekirppu, oma vakaa ajatukseni on, että pelkkä unohdus ei auta, täytyy osata pyytää ja antaa anteeksi. Tämä on ilmeisesti erittäin epäsuomalaista.
Yhteistyö on voimaa. Tätä voima-asiaa voi ajatella niin monelta kantilta.
Hyvistä muistoista saa voimaa, huonot muistot vievät viimeisetkin. Siirryin siis jo sujuvasti muistista muistoihin. :)
Taitaa olla niin ja on aina ollutkin niin, että ehtii aina tulla uusia traumoja ennen vanhojen korjaantumista. Hoidetaan traumoilla traumoja. Vaatii pitkän rauhallisen ajanjakson, että "kaikesta" voi vapaasti puhua. Sellainen on onneksi nyt ollut.
Liisa, muistot ovatkin muistissa – ainakin niin kauan kuin muisti pelaa, joten siirtyminen on asiallista.
Luulen, että pitkälti olet oikeassa, kun sanot, että hyvistä muistoista saa voimaa ja että huonot muistot vievät viimeisetkin voimat. On kuitenkin myös niin, että vääryyden kärsinyt ihminen saattaa saada tuhovimaa pitkäksi aikaa, ehkä lopuksi elämäänsä muistosta, että on kärsinyt vääryyttä. Tämä voima luultavasti jäytää ihmisen rinnassa, mutta se kylvää myös kuolemaa ympärilleen. Siinä on yksi syy, miksi vääryydet pitää tuoda valoon ja miksi epäoikeudenmukaista kohtelua ei voi ole syytä painaa villaisella. Kärsitty vääryys ei noin vain unohdu. jotain se tuhoaa, jos sitä ei sovita.
Olli, sitähän minä pelkään... Nyt on tosiaan ollut mahdollisuus ottaa esiin 90 vuoden takaisia asioita. Sedis blogissaan listasi hiljan elokuvia, jotka käsittelevät tai sivuavat vuoden 1918 tapahtumia.
Seuraava kansallinen käsiteltävä trauma vielä odottaa aivan paketissa: 90-luvun alun talouslama ja Neuvotoliiton hajoamisen vaikutus Suomeen. Tillman omassa valokuvatorstain haasteessaan sivuaa tätä aihepiiriä.
Kuvasi vie monenlaisten voimien miettimiseen, yksinkertaisessa kuvassa on paljon: punainen väri banderollissa, banderollin sanat, jotka laajenevat historiaan ohi kuvaustilanteen ja samalla historia ja nykyhetki käyvät keskustelua, takana hyvin porvarillisen näköinen talo, ihmiset, aurinkoinen ilma ja lopuksi vielä ehkä elämän kevyen puolen merkkinä ilmapallo.
Niin, Tuima, kuvassa on semiootikolle purtavaa. Käsi aivan tärisi, kun huomasin, millainen kuva on silmien edessä. Hetkessä vilahti suunnilleen kaikki, mitä sanot, silmien edessä. Silloinen kamerani kääntyvine näyttöineen mahdollisti kuvakulman (järkkärillä en olisi osannut ottaa).
Takana oleva "porvarillisen näköinen" rakennus on Pohjoisaspalta. Mielestäni se on hotelli Kämpin talo, joka pitkään toimi Kansallis-Osake-Pankin pääkonttorin paraatisiipenä.
Erittäin hyvä ja ajankohtainen kuva. Näin vuosikymmenien kuluttua sama kysymys on edelleen jakanut ihmiskunnan (muuallakin kuin Suomessa).
On vain muistettava että voimaa voi käyttää myös muuhun kuin rintamalinjojen väkivaltaiseen puolustamiseen. Myös rauhallisessa asioiden tolan muuttamisessa on voimaa.
Tietyt asiat jäävät voimalla kansakunnan muistiin, valitettavasti ei ihmiskunnan, sillä taas jossain ollaan samalla asialla. Mielenosoitus on tilanne, jossa yksittäinen ihminenkin voi tuntea käyttävänsä voimaa, joukkovoiman osana...
Kyllä se nyt taitaa tässä ajassa olla niin, että joukkovoimaa olisi jo riittävästi, kun olisi vielä sitä järjen voimaa toimia joukkona eikä yksilönä.
Mutta se on jo toinen juttu, toinen kansa, toinen utopia.
Halo Efekti, hiljaisen veden liikkeen voima on uskomaton!
Tuosta rintamalinjojen väkivaltaisesta puolustamisesta on pilvin pimein merkkejä maailmalta. Eipä tarvitse mennä tätä päivää kauemmas menneisyyteen. Esimerkiksi Keniassa kikiut ja luot taistelevat eikä Ruanda nähdäkeni ole vieläkään toipunut tutsien ja hutujen valtataistelusta.
Suomessa on nyt, kuten Olli totesi, rauhallinen aika. Nyt on siis aika puhua vapaasti kaikesta. Omalla sydämelläni on raskas taakka siitä, että 1990-luvun alun tapahtumia ollaan hautaamassa hiljaisuudessa. Tällaiset hautajaiset ennakoivat pahaa tulevaisuudelle. Vaikka asioista on ollut lupa puhua ja ilmapiiri on ollut näennäisen avoin, satunnaistettu osa kansasta sysättiin sivuraiteelle ja on unohtunut sinne, on unohtunut, miksi vaunu seisoo edelleen siellä, vaikka jollain hyväosaisella valtaapitävällä on mahdollisuuksia jo kuninkaallisiin syntymäpäiviin, ei enää pelkästään pankkibisneksellä rikastuneilla suurkapitalisteilla, kuten aiemmin.
Inkivääri, totta. Suurlakko. Talvisota. Yleislakko... Sitten vastapainona on ollut kansakuntaa repiviä tapahtumia, kuten tässä todettiin.
Oh-show-tah hoi-ne-ne, sinäpä sen sanoit!
Porukassa on voimaa ja taistelutahtoa, tietyssä määrin hyvä asia. Mitenkä sitä muuten pieni ihminen pistäisi itsensä likoon? Arvasin melkein mitä keksit;)
arjuska, olen tosiaan sitä mieltä, että sellaisen ihmisen ääni ei kuulu juuri mihinkään, jolla ei ole vaikutusvaltaisia sukulaisia tai rapparikavereita. Tarvitaan muurahaisyhdyskunta; sillä on joukkoälyä ja -voimaa. Jos sillä on vielä humaani sydän, sitä ei voita mikään. Joukkoja voi myös ohjailla tuhoavien voimien asialle samoin kuin vaikutusvaltaisia kansalaisia ja raharikkaita.
Tämä postauksesi ja sen kommentit osaltaan saivat minutkin tänään miettimään vuotta 1918 - ja maailmaa muuallakin.
Niin, eipä taida sekään maailmankolkka, missä nyt olet, olla aina rauhallinen, vaikka suomalaisturistit siellä itseään grillaavat.
Niin, vastavoima, joukkovoima, muistin voima, anteeksiannon voima...
Valtavia voimia elämässä ja historiassa!
Anteeksianto on suurta inhimillisyyttä kysyvä taito, mutta anteeksipyynnöstä en olisi niin varma. Siitä on keskusteltu viime aikoina lehdissäkin. Mitä se auttaa jos Halonen pyytää anteeksi sisällissodan uhrien jälkeläisiltä? Mitä auttaa jokin sijaisanteeksipyyntö ja sijaisanteeksianto? Ne jotka on raa'asti tapettu, eivät sitä anteeksipyyntöä tavoita. Lohduttavatko symboliset eleet, oikeasti? Sen sijaan kannatan lämpimästi hallitsijoiden nöyryyden harjoittamista ja sen vuoksi vilpittömiä anteeksipyyntöjä pitäisi sadella heiltä tämän tästä. Maassamme on hyvin paljon huonon hallintatavan uhreja - yhä keskuudessamme. Heiltä pitäisi ensin pyytää anteeksi, sitten siirtyä viimein sanoista tekoihin...
Käpsä :)
Kutuharju, aiheellisia kysymyksiä. Olen itse sitä mieltä, että meidän on näköjään kohdattava isienkin virheet ja pyydettävä niitäkin anteeksi ennen kuin elämää voi jatkaa. Sama ongelma on japanilaisilla, jotka eivät nöyrry pyytämään sodanaikaisia hirmutekojaan anteeksi. (No, olisi tietysti myös esimerkiksi amerikkalaisille, mutta se on jo sitten toinen juttu...)
Lähetä kommentti