Kisakoostetta katsellessani aloin jälleen ihmetellä, mihin suomalaiset urheilutoimittajat oikeastaan pyrkivät haastatellessaan epäonnistumisen jälkeen hammasta purevia urheiljoita. Olisi tosi mielenkiintoista kuulla, mihin tuolla "Mikä meni pieleen?" -journalismilla oikein pyritään. En ymmärrä, miksi pettynystään itkevää urheilijaa täytyy rääkätä kameroiden edessä. Jotkut urheilijat ovat toki valmiit analysoimaan epäonnistumistaan ja pettymystään ja ehkä sillä on jotain merkitystä. Mutta eikö vastaus ole yleensä yksinkertainen: En juossut tarpeeksi kovaa. En hypännyt tarpeeksi pitkälle tai korkealle. Peliväline ei lentänyt... Jos syvempiä syitä kyselee, vastauksessa saattaa olla jo eltaantunut selittelyn maku.
Omasta mielestäni muuten hienosti välitetyissä kisoissa urheilujournalismi ei kaikilta osin säväyttänyt. Mikä meni pieleen, YLE:n urheilutoimittajat?
9 kommenttia:
Hyvä kysymys. On vaikea keksiä erityistä syytä miksi omissa ja muiden asettamissa tavoitteissa epäonnistuneita urheilijoita kiusataan noilla itsestään selvillä kysymyksillä heti tapahtuman jälkeen kun tunteet ovat pinnalla. Katsojana niissä tilanteissa kokee kiusaantuneisuuden tunteita, eikä moisia haastatteluja ole ensinkään miellyttävä seurata. Mitenköhän muuten muiden maiden urheilutoimitukset toimivat vastaavissa tilanteissa?
Otselläni ei ole tietoa, mistä tyyli on peräisin. Sen
lanseerasi Suomen urheilujournalismiin Kari Mänty, joka noihin aikoihin siirtyi urheilutoimitukseen muistaakseni politiikantoimituksesta.
Olin olympialaisten aikaan Englannissa ja seurailin silloin tällöin sikäläisiltä kanavilta kisoja, mutta en sattunut missään vaiheessa näkemään mikä-meni-pieleen-haastatteluja. No, Britannia on iso kansakunta ja siellä on resursseja urheiluunkin toisella tavoin kuin täällä, joten niillä oli näyttää komeita mitalikavalkadeja brittiläisten olympiasankareiden suorituksista ja tuuletuksista.
Hei, Kirsi, itse en juurikaan urheilua seuraa, mutta mieheni mukaan myös italialaiset urheilutoimittajat harrastavat epäonnistuneiden haastatteluja, eikä hän pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä. Pikemminkin päinvastoin.
PS. Ymmärrän toki sinun näkökantasi. Onhan olympialaiset ikäänkuin urheilijoiden Mekka. Ja pettymys voi olla kovastikin ankara epäonnistumisen jälkeen.
Ritviecav
Kiitos, Paperivuorineuvos Ritva.
Taitaa tosiaan olla niin, että suomalaiset toimittajat tuovat innovaationsa aina jostain maailmalta. Elämmehän telkkariohejlmien suhteen aika karmeaa formaattien aikaa. Omaperäisyys on harvinaista ja jos sellaista ilemnee, siitä tehdään varmasti jokin myytävä formaatti.
Miekin olen vuosia ihmetelt.
Miksi vain voittaja on jotain?????
On huisia, että edes valitaan kisajoukkueeseen
ja kaikki ovat hyvän ja suuren työnsä tehneet!!!
Mutta mitä tekee media:
hehkuttaa vain kultaa....
Ja se sama kilpailu alkaa tosiaan jo esikoulusta ja koulujen liikuntatunneilta...!
Onhan tietysti ihan paikallaan, että annetaan kilpailijalle mahdollisuus purkaa päällimmäisiä tuntojaan, mutta minun mielestäni siinä on raja, että jos ei halua sanoa, niin ei pitäisi toimittajan vängätä. Se väen väkisin lausunnon saaminen minua suututtaa, pitäisi antaa ihmisen rauhassa kokea pettymystään.
Minuakin korpesi, kun toimittaja kiusasi jo muutenkin rääkkääntynyttä urheilijaa. Ja todellakin - mitä uutta kansa siitä saa, jos joku viime voimilla koettaa selittää epäonnistumistaan!
Hallatar, kyllähän ne huomaavat epäonnistumiset. Luulen vain, että kaikki epäonnistujat eivät mitenkään moielellään nieleskele kyyneleitään koko SUomen nähden ja vastaile itsestäänselvyyksiä: Toiset oli parempia. En juossut tarpeeksi kovaa. En hypännyt tarpeeksi korkealle.
Pantteri, totta. On hyvä antaa tilaisuus selittää. Muistan vain, kuinka kerran Marja-Liisa Kirvesniemi hiihti huonon hiihdon arvokisoissa. Selitys muistaakseni oli, että hänellä oli hammastulehdus. Oikeastaan urheilutoimittajan olisi minusta pitänyt sen jälkeen osata välittää katsojille faktaa siitä, millaisia riskejä tilanteeseen sisältyy... Jotenkin helposti jää selittelyn maku, vaikka selitys olisi vastaansanomattoman vakavakin.
Ja vielä, Pantteri, juuri noista viimeisessä lauseessasi mainitsemistasi tunnoista nousi tämän entryn aihe, kun vielä kisakoosteeseenkin oli otettu kai jonkinlaiseksi taiteelliseksi dramatiikan keinoksi pettyneen urheilijan kuva ja toimittaja siellä lattian tasolla tiukkaamassa, miltä tuntuu ja miksi näin nyt kävi, eikö kaiken pitänyt olla kohdallaan.
Obeesia, sitä me nyt tiukkaamme urheilutoimittajilta. Poikani sanoi, että ei kai tuollaisia haastatteluja tehtäisi, ellei niitä haluttaisi. Joku siis haluaa saada selityksiä?
Lähetä kommentti