19.3.07

Anna Alepaan palautetta K-kaupan palvelusta, ole hyvä

Yksityinen terveyspalvelualan osakeyhtiö Coronaria Impact Oy kerää ihmisten kokemuksia julkisen terveydenhuollon tasosta, siis julkisen terveydenhuollon tasosta. Firma on teetättänyt nettikyselyn, jossa selvitetään vastaajan kokemuksia oman terveyskeskuksen tai neuvolan henkilökunnan ammattitaidosta ja palvelualttiudesta. Huomiota kiinnitetään myös asiakkaan saaman ohjeistuksen laatuun ja henkilökunnan kiireisyyteen.
Vastata voi Coronaria Media Oy:n omilla sivustoilla poliklinikka.fi ja helistin.fi. Aikaa on maalikuun loppuun. Coronaria Impact Oy lupaa julkistaa tulokset kevään kuluessa.

Itse en kuitenkaan vastaisi yksityisen lääkäripalvelufirman julkisia palveluita koskevaan kyselyyn. Olkoonkin, että purnattavaa olisi kirjaksi asti.
Itse siis odotan, että oma kuntani ilmoittaa nettikyselystä, jossa saisin kertoa kokemuksiani terveyskeskuksen asiakkaana ja saisin antaa kaupunkilaisten terveyttä edistäviä parannusehdotuksia toimintamalleihin.
Tervetulleita olisivat myös yksityisiä lääkäripalveluja käsittelevät palautepaikat. Ihmiset eivät aina saa myöskään niistä hyvää hoitoa tai hyvää palvelua vastineeksi rahoilleen.

Edit. klo 14.23 Tj Timo Kaukonen vastasi sähköpostitse lähettämääni tiedusteluun postaamisen jälkeen.
Coronara-konsernin toimialaan ei kuulu lääkäripalveluja. Sen sijaan Concordia Impact tekee hoitoalan laatutyötä. Saman konsernin Coronaria Hoitoketju Oy harjoittaa hoitoalan henkilöstövälitystä.
Tämän tarkennuksen jälkeen on nöyrästi tunnustettava, että yllä esittämäni ihmettely menettää kärkensä.

4 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Eipä taida kovin usein nämä kunnalliset terveyslaitokset järjestää (potilastyytyväisyys)kyselyjä...? Itse en ainakaan ole tärmännyt. Palautelaatikkoja kyllä on, mutta lukeekohan niitä kukaan.

Itse voisin varsin mielelläni osallistua tällaisiin kyselyihin: on tässä kertynyt etenkin viime aikoina kokemusta kunnallisista palveluista ja monien vuosien ajalta yksityiseltä.

Eilen kunnallisessa päivystyksessä puolet päivästä viettäneenä (enkä päässyt edes lääkärille) lopahti se viimeinenkin uskonvire kunnalliseen hoitoon. Sieltä on turha hoitoa odottaa, ellei satu olemaan jo valmiiksi lähes kuollut tai sitten valehtele itselleen kaikenlaista vaivaa päästäkseen ihan mihin tahansa jonoon kuin "E-jonoon".

Avautuminen tuli, anteeksi. Mutta tämä on hyvä paikka avautua, eikö vain. :-)

KirsiMy kirjoitti...

En ole itsekään nähnyt kunnallisten terveyspalvelujen laatuarvioinnin mahdollisuutta. Sen voisi toki tilata jokin kansalaisjärjestö, ellei kaupungilta riitä kiinnostusta.
Eilen juuri tapasin tuttavan, joka saa viikon kerrallaan sairaslomaa odottaessaan suolistokuvausta. Joka maanantaiaamu siis tuttavani ryhtyy soittamaan terveyskeskuksen ajanvaraukseen saadakseen ns. kiireellisen ajan. Tällaista järjestelmää ei kai kukaan voi sanoa laadukkaaksi. Se on varojen haaskausta ja resurssien väärinkäyttöä.

Unknown kirjoitti...

Sain viimeinkin vastattua siihen ajatus-leikki viestiisi.

Tästä kirjoituksesta. Täällä törmäsin laatuarviointiin tuolla synnytyssairaalassa ollessani tätä iltatähteä hakemassa siellä. Well... Jätin sen täyttämättä. En jaksanut siinä tilanteessa olla niin kriittinen. Ajattelin, että minulla on terve lapsi eikä minun tarvitse olla sen osaston ihmisten kanssa missään tekemisissä enää jälkeenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Neulekirpun ajatusleikki 30.1. ilmestyneeseen postaukseeni on siis Neulekirpun Kuvauksia-blogissa
http://kuvauksia.blogspot.com/index.html
Suosittelen lämpimästi.
Olen iloinen, jos muutkin sen täyttävät.