5.4.07

Valokuvatorstai: Armo


Tämän viikon haaste Valokuvatorstaissa on armo.
Seilin saari Nauvossa oli 350 vuoden ajan paikka, johon mielisairaat ja lepraa sairastavat tuomittiin lopuksi ikäänsä.
Vaikka Seiliä on sanottu sairaalasaareksi, ei tuonne Kustaa II Adolfin käskystä perustettuun sairaalaan lähetetty lääkäreitä.
Kuningas piti sairautta synnin seurauksena.
Vaikka lääkäreitä ei ollut, pappeja Seilissä oli. Nämä papit jakoivat seurakuntansa kohtalon myös sairaudessa.
Kuvassa on Seilin saaren ehtoolliskalusto. Sitä säilytetään Helsingin Yliopistomuseossa Arppeanumissa.

17 kommenttia:

helanes kirjoitti...

Nykyaika ehkä vain vähän hienostuneemmin yhtä armoton.

hpy kirjoitti...

Olemme aina elaneet armotonta elamaa. Helanes on oikeassa. Teemme sita vielakin.

Rita kirjoitti...

Minun ajatukseni on että vaikka joskus tuntuu että mikään ei ole ihmiskunnassa muuttunut, humaanisuus sentään on ja ihmisoikeudet.

Ihmisillä on kai aina ollut usko tai luulo siitä että taudit ovat rangaistusta. Jospa siinä on perää ja sovitamme joitakin edellisten elämiemme rikkomuksia? (Hui)

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Tällaisin miettein tein tämän postauksen, Helanes ja Hpy.
Sekä vallanpitäjien että yhteisön armottomuus ilmenee vain hieman toisella tavoin kuin menneinä vuosisatoina.
Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat toki kiinnostavat sosiaalityöntekijöitä, mutta apu on tehotonta. Heikossa asemassa olevat kiinnostavat myös Stakesin tutkijoita, mutta tutkimustuloksia aikansa päviteltyämme unohdamme ne eivätkä suuret vääryydet korjaannu. Seuraavan kerran asiat otetaan esille vaalien alla tai pahimmassa tapauksessa vasta sosiaalihistorian tutkimuksessa.
Samalla tavoin kuin menneinä vuosisatoina, nytkin kirkon diakoniatyö on siellä, missä muut eivät ole.

Hansu kirjoitti...

Aika karua ajattelua, kun sairausta perustellaan synnin seuraamuksena...

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Rita, taitaa tuo humaanisuus ja ihmisoikeudet olla aaltoliikkeessä.
Jos me suhtautuisimme sairauteen ja sairaisiin niin, että sairaus on rangaistusta, maailmasta tulisi vielä tylympi paikka. Onhan niitä virtauksia ajassamme, esimerkiksi moralistinen suhtautuminen ylipainoon tai lihavuuteen on mielestäni maallisesti perusteltu versio ajatuksesta, että sairaus on synnin seurausta. Siinä oivallinen veruke niille, jotka tahtovat jättää kärsivät ihmiset oman onnensa nojaan. Vallanpitäjät ovat mielellään ottaneet uskonnoista elementtejä omiin tarpeisiinsa vallankäytön välineiksi. Ajatus sairaudesta rangaistuksena on tavalla tai toisella monessa uskonnossa, kuten tuossa hindulaisvaikutteisessa ajatustavassa, jonka mainitsit.

Kirkon sielunhoito- ja diakoniatyön pontimena on ollut lähimmäisenrakkaus. LKT Arno Forsius kertoo oivallisessa kirjassaan Ihmisiä lääketieteen historiassa (Suomen Lääkäriliitto, 2001): "Kristillinen lähimmäisenrakkaus oli kirkon alkuseurakunnissa lähtökohtana heikkoja varten perustetuille hoivalaitoksille. Niistä kehittyivät vähitellen myös sairaiden hoitamiseen tarkoitetut läntisen maailman sairaalat."

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Hansu, totta. Vaikka syyttävä sormeni nyt kohdistuu Kustaa II Adolfiin, pelkään, että hänen ajattelutapansa ja argumenttinsa puuosivat otolliseen maaperään. Ihmiset pelkäsivät lepraa sairastavia, samoin he pelkäsivät mielisairaita ja lopulta yhtä sun toista sellaista, minkä ei katsottu olevan normaalin rajoissa. Tuon uskonnollisen ajan meininkiin sopi, että perustelu puettiin uskonnolliseen pukuun. Nykyaikana kaikki älähtävät, jos joku saarnaa, että sairaus on synnin seurausta, mutta sen sijaan löytyy yllättävän monia, jotka olisivat valmiit monin tavoin rankaisemaan ihmisiä niin sanottujen itse aiheutettujen sairauksien tähden.
Emme mielestäni ole sen parempia kuin nuo 1600-luvun ihmiset, muotoilemme asiat vain eri lailla ja kulttuurimme on maallisempi.

Almamaria kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus ja ajatuksia herättävää keskustelua kommenttilaatikossa. Ihmisillä on kai ikuinen tarve potkia jotain heikompaa. Jollain se oma heikkous ja epävarmuus normaaliudesta pitää oikeuttaa, uskonnolla tuohon maailmanaikaan ja ties millä myöhemmin. Miten hirvittävä taakka niillä saarelle joutuneilla onkaan ollut, sairauden lisäksi häpeä ja syyllisyys.

Ari kirjoitti...

Joo, mielenkiintoinen teksti ja kommentit. Täytyy tulla joskus oikein ajan kanssa paremmin lukemaan.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Almamaria, olen mietiskellyt, miltä tuntuisi ensin sairastua vakavaan sairauteen, vaikka vain ruumiilliseen sairauteen – henkisestä nyt puhumattakaan – ja sen lisäksi vielä joutua erotetuksi rakkaistaan ja tutusta elämänpiiristä.
Häpeä ja syyllisyys monesta syystä seuraavat usein sairautta, mutta uskoisin, en tiedä, että Seilin saarella varmaan syntyi myös yhteisöllisyyttä, kurjien ja syrjään sysittyjen keskinäistä huolenpitoa.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Ari, tervetuloa uudelleen :)

Nelmi kirjoitti...

Mielenkiintoiset tavarat olet kuvannut. Mielenkiintoinen keskustelukin siitä on syntynyt. Itse ajattelen, että nuo karkotetut tunsivat yhteenkuuluvuutta ja hoivasivat toisiaan.
Kyllä vieläkin ns. uusissa uskonnollisissa seurakunnissa koetaan, että sairaus on paholaisen työtä ja sairas jätetään ulkopuolelle, juuri silloin kun hän tarvitsisi inhimillisesti eniten toisten tukea.
Eikä siitä vielä kauaakaan ole kun elinsiirtopotilaitakin valittiin rankalla kädellä, kuten maksan tarvitsijoita, ei ainakaan juopoille, oli asenne...

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Nelmi, Jenkkilässä on kirkkoja, joissa opetetaan, että varakkuus on merkki Jumalan siunauksesta ja sairaus ja köyhyys merkki siitä, että ihminen on tehnyt jotain pahaa. Tuo menestyksen teologian uskonto kerää rahakkaita ja pyrkyreitä. Jos pyrkyristä tulee luuseri tai kirkon jäsen sairastuu, hänet suljetaan kirkon ulkopuolelle. Kätevää.

Salka kirjoitti...

Opiskeluaikana kävin itsekin Seilin saarella. Kirkko oli alueen merkittävin rakennus(vielä pystyssäolevista). Opas kertoi tuolloin tarinaa niistä ajoista jolta nuokin ehtoollisvälineet ovat. En tosin muista siitä enää mitään:)

Edelliset kirjoittajat ovat hyvin kuvanneet asenteellista suhtautumista sairauksiin vielä nykyaikanakin. Oma vanhoillislestadiolainen äitini pitää minun(kin) ylipainoa ja muita sairauksiani synnin seurauksena. Tosin hän ei kysyttäessä osaa nimetä miten/miksi se esim. minun kohdallani on niin syntistä. Hän ei ollenkaan "muista" että vielä nuorena samaa lahkoa tunnustavana olin silloin jo sairas, tosin en ollut lihava. Että se on vissiin valikoivaa milloin joku sairaus on synnin seurausta ja milloin "vain" sairautta yleensä...

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Salka, :) Surullista, että äitisi on omaksunut tuollaisen ajattelutavan. Se ahdistaa häntä itseään ja varmasti myös teitä läheisiä.

mehtäsielu kirjoitti...

Puhutteleva kuva, teksti ja keskustelu. Kiitos.

Tänäkin päivänä tapahtuu samaa. Suren ystäväni kohtaloa, joka joutuu sairautensa lisäksi kantamaan eristäytymisen taakkaa. Niin kuin sairaudessa ei olisi jo tarpeeksi kärsimystä. On vielä koettava se, että kaikki hylkää, ettei kukaan ymmärrä. Tämä on kohtalo ainakin niillä, jotka sairastavat jotain erikoista, omituista, tautia, jolle ei ole edes nimeä.

Mutta yleisestikin, kun sairastuu, osa ihmisistä katoaa, sairas jää usein aika yksin. Vaikka pitäisi olla juuri päinvastoin. Sairastuessaanhan erityisesti tarvitsee tukea ja hoivaa.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Mehtäsielu, niinpä. Itse sydämestäni säälin aids-potilaita, joille on sälytetty sairastumisen taakka ja häpeä, jopa kokonaan riippumatta siitä, miten sairaus on tarttunut. Ihmiset pelkäävät ja siksi eristävät sairaan. ihmiset myös pelkäävät leimautumista, jos osoittavat tuntevansa sairaan...