Isäni reissasi nuorena miehenä Lapin selkosilla yksinään. Hänen tunnuslauseensa oli "Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa."
Tänään olen muutamassa blogissa seurannut työahdistusta. Syyt siihen, miksi työ ei jää taakse, kun oven sulkee perässään, ovat moninaiset, tiedän.
Monilla työpaikoilla homma on mennyt niin pakkotahtiseksi, että kaikki ilo on tipotiessään.
Joku joutuu asiakaspalvelussa vastaamaan vihaisten asiakkaiden yhteydenottoihin. Asiakkaiden äkäisyys taas saattaa johtua vaikka siitä, että firma on minimoinut henkilökuntansa ja maksimoinut voitontavoittelunsa niin äärimmilleen, että asiakkaat joutuvat jatkuvasti kärsimään ja ovat tyytymättömiä.
Joku huokaili tympeää ja ymmärtämätöntä esimiestä, jonka kanssa ei voi keskustella ongelmista.
Freelancerina huomaan olevani etuoikeutettu: ei ole työyhteisöongelmia ja on oma asiani, millaiset tulostavoitteet itselleni asetan ja miten ikävää tahdon töissä pitää.
4 kommenttia:
Joskus työpaikalla puhuttiin työnilosta. Mä ihan tosissani mietin, että mitä se on?
Sitten kerran yhtenä päivänä mä olin tosi onnellinen kun sain tehtyä jonkun työn, joka oli jo kuukausikaupalla odottanut sitä, että ehtisin sen tekemään. Kun sen sain tehtyä tunsin työniloa. Sanoinkin työkavereille, että nyt mä tunsin työniloa.
Tosin se oli vain hyvin lyhytaikainen ilo :o)
Voin kuitenkin sanoa, että olen ainakin kerran tuntenut työnilon.
Maiju
Töitä on tosiaan kovin erilaisia. Oma työni vapaana toimittajana on erittäin palkitsevaa, siis innostavaa. Ehkä sen tähden poliitikot eivät suo meille edes normaalia perustuslain takaamaa (?) sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvaa.
Ehkä se työn motivaatio voisi nousta säännöllisestä ansiosta, voiko?
Välttämättä ei työmotivaatio nouse säännöllisestä ansiosta. Tai en mä tiedä kun mulla on säännölliset ansiot olleet koko ajan, mutta työmotivaation kanssa on ongelmia.
Olen usein sanonut, että mulle ei raha merkitse työasioissa kaikkea. Kun olin kerran mukana eräässä TV-ohjelmassa ja toimittaja kysyi, että "mitä työ sinulle merkitsee". Jouduin oikein miettimään... Sanoin vain, että "pelkästään toimeentuloa". En tiedä, että onko poikkeavaa, että työ ei olekaan se kaikkein tärkein maailmassa.
Maiju
Minä olisin ottanut tylsempääkin hommaa vastaan, jos joku olisi palkannut vakituiseen kokopäivätyöhön, mutta kukaan ei palkkaa viisikymppistä akateemisesti koulutettua naista.Siinä mielessä ei haittaa, että tuskin näin innostavaa ja motivoivaa vakityötä mistään löytyy kuin freetoimittajan työ on. AInoa stressi on jatkuvuuden puute ja epävarmuuden sietäminen...
Toisaalta, kun katselen ihmisiä, jotka huokailevat orjapiiskan läiskeessä, en kaipaa mitään, vaan olen tyytyväinen elämääni. Kulutusjuhliin en edes kaipaa. Pitää vain toivoa, ettei sairastu, koska sosiaali- ja työttömyysturva puuttuvat meikäläiseltä.
Lähetä kommentti