Psykologian professori Markku Ojasen kotisivulta löysin aineistopaketin, jossa onnellisuusprofessori käsittelee liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin suhdetta.
Ojanen vahvistaa sen arkikokemuksen, että liikuntasuorituksen jälkeen olo on yleensä hyvä.
Intensiivisellä, omaehtoisella liikunnalla on välitön vaikutus: se aiheuttaa hyvää mieltä ja hyvinvoinnin kokemuksta. Liikunta myös edistää pitemmällä tähtäimellä fyysistä terveyttä.
Liikunta käynnistää psykologisia prosesseja, jotka edistävät hyvinvointia, sanoo Ojanen.
Itse sovin mielelläni neuvottelut ulos, kävelyreitille, mikäli mahdollista. Kävellessä syntyy parempia ideoita ja mukavampaa vuorovaikutusta kuin toimistossa kahvin ja iänikuisen pasteijan ääressä.
Ojanen myös selittää, miksi esimerkiksi mielenterveyskuntoutujat hyötyvät yleensä merkittävästi lisääntyneestä liikunnasta. Ja syitä Ojanen löysi monia.
Muuta aihetta sivuavaa: Kävelyklubi-idean esittely. Työterveyslaitoksen liikuntasivuja. Tampereen kaupungin liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille. Seniorit kotiseuran hyödyntämätön voimavara.
11 kommenttia:
Tämä täällä TAAS kommentoi, että kun ja jos ei pysty kävelemään juurikaan ulkona 10 - 20 m, eipä se paljon ilahduta. Itse asiassa kututtaa - ja tämä teksti varsinkin! Eihän se sinun syysi ole, mutta en minäkään itse ole liikuntaesteisyyttäni aiheuttanut, kele, nih!
Polga, itselläni on ollut hyvin pitkään vähän samantapaisia ongelmia. Oma kuntoilun loppui toissa kesänä kuin seinään. Suutarin lapsella ei ole kenkiä :(
Olen yrittänyt ideoida ja kokeilla ilmaisia tai halpoja, turvallisia, itselleni sopivia liikuntamuotoja. Myönnän, että ongelma on todellinen.
Invalidiliiton sivujen kautta saa tietoa soveltavan liikunnan asuvälineistä:
http://solia.sporttisaitti.com/
Itselleni näistä ei ole hyötyä; en tiedä, olisiko sinulle.
Kirjoitin tämän postauksen siinä mielessä että työuupumuksen partaalla häälyvät ja masennuksen läpikäyneet kokeilisivat, elleivät ole kokeileet.
Yleisesti ottaen sydän- ja verisuonisairauksia sairastavia kannustetaan, on jo kannustettu Suomessa 50 vuotta, liikkumaan, samoin diabeetikkoja.
Kroonisten keuhkosairauksien kohdalla asiat saattavat olla mutkikkaita. Stabiilissa vaiheessa oleva keuhkoahtaumatauti ei ole kuntoilun este. TArkempaa tietoa keuhkosairauksia sairastavien liikuntaharjoittelun lääketieteellisestä vaikutuksesta saa Ohtasesta:
http://lib.stakes.fi/ohtanen/tarkastele.aspx?id=1247
Just ,D Lihasvenyttelyä voi harrastaa mm. parvekkeella, tiedetään. Kaveri voi viedä autolla (jos on kaveri ja auto tai molempia) sieneen, jos tietää paikat. Olisihan sitä, haluja on, mutta aina jotakin uupuu. Taidan tyytyä avaamaan läppärin kannen :) (ees-taas-ees-taas..). Tottapuhuen, pystyn kyllä kävelemään esim. Varaston käytävällä kohtuullisia pätkiä (ei kompastumis- tai liukastumisvaaraa, varo-varo-vasti askeleita huolella asetellen). Laskin erään päivän tulokseksi jopa 1 - 1.5 km! Kopioimaan, hakemaan tulosteita ja sama uudestaan monta kertaa päivässä toimistokolossissa - kai sekin liikunnaksi lasketaan, hyötysellaiseki vieläpä?
Minulle henkilökohtaisesti liikunta on elämää ylläpitävä voima. Joskus kun on sellaisia aikoja, että syystä tai toisesta liikunta on vähäisempää, sairastuu mielikin: puskee masennusta. Näen tämän myös miehessäni joka on masennuksen kourissa ollut monta vuotta eikä pääse liikkeelle...!! Se vaikuttaa siis myös niin päin.
Joo, Polga, sitä kai sanotaan työaikaiseksi liikunnaksi. Pitävät sitäkin hyödyllisenä.
Tuo jos olis kaveri ja jos kaverilla olis auto ja jos teitäs sienipaikat on tuttua monelle helsinkiläiselle.
Ja jos ilmaiset liikuntamuodot, kuten kävely tai juoksu (onko niitä täällä kaupungissa muita?), eivät tosiaan jostain syystä sovi tai onnistu, sitten monelle jää vaihtoehdoksi se parvekkeella venyttely, jos asunnossa on parveke.
Nykyisin liikuntakin on aikalailla markkinavetoista puuhaa.Toki kaupunki tarjoaa edullisia liikuntamahdollisuuksia. Edullisuus on kuitenkin suhteellinen käsite. Se, mikä neljän tonnin kuukausiansioilla elävästä tuntuu kohtuulliselta pyynnöltä, saattaa koitua pätkätyöläisen tai työttömän kompastuskiveksi.
Itäisessä Helsingissä on Liikuntamylly, joka on ihan hieno paikka (huolimatta siitä, että vessasta löytyy huumeruiskuja, jos huono säkä käy). Ilmaista ei sielläkään käyminen kuitenkaan ole: viisihenkiseltä perheeltämme menee tässä edullisessa hallissa käyntiin matkoineen päivineen, kun alennukset ottaa huomioon, 22 euroa, jos emme varaa pukukaappeja emmekä ostele mitään. Jos ajattelee, että kävisimme vaikka kahdesti viikossa, siitä tulee kuukaudessa 176 euroa. Kolmesti viikossa käyden 264 euroa.
Liikuntamyllyssä on esteettömyyskin otettu huomioon.
Uimahallissa kyminen tulisi jo huomattavasti paljon kalliimmaksi.
Pantteri, löydät itsesi ja löydät myös miehesi tuolta Ojasen sivuilta, tai siis ainakin proffa on kohdannut juuri noita asioita.
Itselleni toissakesäinen liikunnan lopettaminen oli raskasta. Nyt olen yrittänyt hissukseen siis taas kävelemään, vaikka en vielä sellaisella höyryllä kuin muutama vuosi sitten.
Masennus tosiaan saa aikaan noidankehän: se vie sängyn pohjalle, sisätiloihin ja houkuttaa passiivisuuteen. Monissa kuntoutustutkimuksissa on todettu, että liikunta lievittää masennuspotilaan oireita, mutta lepokitka tosiaan on suurempi kuin kiikekitka.
Kiitos vihjeistä ja hyvän asian muistutuksesta. Ne menevät tuonne tukan alle ja toivon mukaan muotoutuvat joksikin jossakin joskus...
Kurkistin myös Markku Ojasen kotisivuille muutenkin. Olen häntä muutaman kerran tavannutkin. Hän sanoo tietävänsä monesta asiasta vähän eikä vain suppeasta alasta paljon. Hän pitää sitä ihan hyvänä asiana. Se rohkaisee.
MM, siitä on jo tovi, un itse edellisen kerran kävin Ojasen sivuilla. On mukavaa, kun jotkut yliopistojen opettajat ja tutkijat jakavat tietojaan myös suomeksi. Tällainen edistää kansan terveyttä ja kansanterveyttä.
Hei, ilmainen liikuntamuoto on myös pyöräily. Tämä väline suurimmalla osalla varmaankin on, ja halvalla löytyy varmasti ellei ole. Jopa ilmaiseksi joskus. Helsingissä jos missä on hyvät pyöräilyreitit ja talveakaan ei kuulemaa ole tänä vuonna ollut. huvi- ja hyötyliikuntana mukavaa. Siis mikä estää kokeilemasta?
Totta, Anonyymi – ainakin sen jälkeen, kun on hankkinut pyörän. Kiitos lisäyksestä!
Pyöräily sopii ihmisille, joilla tasapaino on kunnossa.
Sen sijaan nähdäkseni dementiapotilaiden ei ole turvallista pyöräillä, vaikka fyysinen kunto antaisi siihen mahdollisuuden.
Pyöräily on kevyempää kuin juoksu tai kävely. Kannattaa kuitenkin pistää kypärä päähän, kun lähtee baanalle. (No, muttama väline tähän tosiaan siis kertyy.)
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos ei ennen ole liikuntaa harrastanut, sen aloittaminen vaikeasti masentuneena kaatuu helposti ongelmiin, jotka muiden silmissä näyttävät vähäpätöisiltä. Kyse ei ole silloin vain mielialasta kuten yleensä luullaan, vaan aloitekyvyn katoamisesta ja kyvyttömyydestä tehdä pieniäkin päätöksiä. Pelkästään se, että saa itsensä ovesta ulos, voi vaatia niin paljon ponnistelua, että puheet liikunnan suotuisista vaikutuksista tuntuvat saavuttamattomilta.
Itse aloitin liikunnan ihan mielijohteesta lajilla, jota olin jo vuosia halunnut kokeilla: itämaisella tanssilla. Mutta silloin olinkin kuntoutunut jo aika aktiiviseksi muutenkin.
Kuntoutuja, kiitos tästä arvokkaasta kommentista.
Voiko sinun mielestäsi joku läheinen tai ystävä saada depressiosta kärsivän ihmisen mukaansa liikkeelle? Kannattaako yrittää? Mihin sitoutuu, jos pyytää masentunutta ystävää vaikka kävelemään?
Lähetä kommentti