Helsinkiläinen 23-vuotias Kari Kauppinen katosi Helsingin Malmilta 11.3.2008 sunnuntaina. Viimeiset havainnot nuoresta miehestä ovat Tillikka-ravintolasta Latokartanontieltä.
Kari vietti iltaa Tillikassa ystäviensä seurassa ja poistui valomerkin aikaan noin kello 03.30. Hän lähti kävelemään kohti kotiaan Pukinmäkeen.
Kariin ei ole saatu yhteyttä eikä poliisilla ole tietoa hänen liikkeistään. Poliisi pitää tapausta huolestuttavana.
- Olemme tarkastelleet tapausta monista eri näkökulmista ja päädyimme siihen, että tapausta voidaan pitää huolestuttavana. Kaikki vaihtoehdot ovat auki ja yhtenä vaihtoehtona on rikoksen mahdollisuus, rikoskomisario Jari Koski sanoo
Kadonnut Kari on noin 185 senttimetriä pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on ruskeat lyhyet hiukset ja vihreät silmät. Katoamishetkellä hänellä oli päällään musta tuulitakki, farkut ja Caterpillar-merkkiset kengät.
Katoamisilmoituksen tekivät vanhemmat.
Edit. 15.3. Iltalehden juttu asiasta.
ja POLIISIN tiedote katoamisesta.
Poliisi pyytää yleisön apua etsintöihin. Kaikista havainnoista ja vihjeistä pyydetään soittamaan numeroon (09) 189 5332 tai (09) 189 4002.
10 kommenttia:
Karilla on jäänyt putki päälle, eikä viitsi ilmoitella asiasta. Makaa jossain kämpässä donnan vieressä, muu jengi kantaa viinaa sisään ja riemu raikaa!
Oikeasti, hän voi olla kateissa muistakin syistä. Tosin tämä on myös erittäin todennäköistä. Tilastojen mukaan n. 30 % ns. kadonneista on omasta syystään halunnut häipyä entisestä elämästään (tämä on laadittu sillä perusteella, että henkilöt on myöhemmin tavoitettu jostain muualta)!
Terveisiä Malmilta, Tillikka näkyisi tuosta naapuritalon pihasta!
Nähdäkseni Karilla ei ole jäänyt putki päälle, P.Olka :(
Täältä tullaan kohta Malmille muuten, siis toimintakeskuksen myyjäisiin :) Tule katsomaan, jos pääset.
Luinpa lehdestä (en enää muista mikä: Ilta-Sanomat tai Hesari) muutama päivä sitten, että vastuu kadonneiden etsimisestä jää usein omaisten harteille (poliisilla kun ei ole resursseja: tehdään vaan välttämätön eli ilmoitellaan lehdissä).
Jos näin on, niin aika surullista. Itsepalvelua...
Luin tuon uutisen ja tuntui pahalta. Erikseen surettaa kadonneiden nuorten vanhempien puolesta. Hesarin yleisönosastossa kirjoitti nainen joka on yksin etsinyt poikaansa kuukauden koska ei saa poliisilta apua. Epätietoisuus on kauheaa.
Näitä nuorten miesten katoamisia on mielestäni eri puolella Suomea ollut useita. Monet ravintolasta lähdettyä aamuyöstä. Pitkiä miehiä, eli ei kai ihan tuosta vaan maahan kaatuvia. Voisivatko tapahtumat mitenkään liittyä toisiinsa. Vai olenko liikaa tv-sarjoja tuijotellut? Uutisia löytymisistä tai paluista ei ole kuitenkaan näkynyt.
Sydäntä kylmää tällainen nuoren ihmisen katoaminen.
Kerran vuosia sitten minulle soitti eräs lukija, joka kysyi, mistä juttuni yhteydessä oleva kuva on otettu; oli kuulemma hänen tyttärensä näköinen nuori nainen. Kuva oli otettu muistaakseni Etelä-Koreassa.
Tytär oli kadonnut useita vuosia aikaisemmin selittämättömällä tavalla ja äiti oli katsellut kaikki tv-ohjelma, lukenut kaikki lehdet, katsellut kaikki filmit sen jälkeen vain sillä silmällä, että tahtoisi löytää niistä kadonneen tyttärensä.Perheen muut (aikuiset) lapsetkin taisivat jäädä jotekin sivuun, kun äiti kaipasi puuttuvaa lastaan.
En päässyt myyjäisiin, oli aikataulutettu niin tiiviisti taksojen mukaan taas kirjasto- ja kauppareissu! Juu nou, kyydit ovat kirjaimellisesti kortilla!
Niin, vielä tuosta Karista. Toki tilanne on ikävä, mutta mistä sen oikeasti tietää, mitä miehellä on ollut mielessä. Vertaan edelleen siihen, että moni on lähtenyt omasta halustaan aivan toiselle puolelle maapalloa - tieten tahtoen ilmoittamatta kellekään. Nykyisin tämä on varsin helppoa. Ikävintähän se, jos kyseessä on rikos tai tapaturma - siksi en näitä tuokaan esille. Parempi hengissä muualla kuin... ymmärrät varmaan. Epätietoisuus on aina pahin, sen ymmärrän.
Melkein arvasin, ettet ollut, Vähän oli hiljaista, sillä vastaavia pippaloita näkyi olevan siellä ja täällä. Olen askarrellut koruja muutaman vuoden ajan ja ajattelin, että saisin vähän myydyksi, jotta pääsen ostamaan uusia tarvikkeita. Oli hauska tapahtuma, vaikka väkeä ei ollut aivan tungokseen asti. Toimintakeskus on kotoinen paikka.
Karista: emme tiedäkään. Jokainen, jolla on lapsia, osaa kuvitella, miltä vanhemmista tuntuu elää epätietoisuudessa, toivon ja pelon vaihdellessa. Juuri kuulin, että joukko nuoria, joilla oli hampaankolossa tuntemattomia kohtaan, pahoinpiteli juuri Pukinmässä tuttavan pojan.
MAhdollisuuksia on tuskastuttavan paljon.
Itse myös mietin tuon pojan kohtaloa. Tuntui tosi pahalta. On kuulema entisen kotikatuni asukkeja. Mietin matkaa ravintolasta eli meidän kulmilta sinne naapurilähiöön. Mietin myös, että mikä sain hänet lähtemään ratapihalle eli harhautumaan kotireitistä. Ehkä ei kontrolli enää ollut hakusessa. Matkan jatkuessa kohti Savelan suuntaa, saattaa kulku johtaa Okelin junasillalle eli joen kohdalle (Luin polisiisitv:n sivustolta).Toivon, ettei vaan olisi mennyt sinne. Toivottavasti joku on nähnyt havaintoja, mutta aamuyön tunteina kulkeeko edes junatkaan vielä?
Vanhemmilla varmaan raastava tuska ja hätä, kun ei tiedä löytyykö vai eikö? Voimia ja toivoa!
Tarjuska, kaikenlaisia ajatuksia tosiaan nousee mieleen.
Lähetä kommentti