4.1.06

Kasvaako eriarvoisuus kivunhoidossakin?

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen saa lähiaikoina vetoomuksen, jossa vaaditaan kipulääkkeiden korvattavuuden säilyttämistä. Vetoomuksen on pannut liikkeelle nakkilalainen Aino-Elina Salminen, jonka läheinen menehtyi kolmisen vuotta sitten vaikeaan syöpäsairauteen.
Vetoomuksen sisältönä on, että potilaat eivät saa joutua eriarvoiseen asemaan siksi, että jollain on rahaa hankkia kipulääkkeitä ja toisella ei sitä ole:

Sairaalta ei saa, poliittisen päätöksen perusteella, kivun lievitystä riistää. Emme voi ajatella, ihmisen kuolevan kivun tuomiin kärsimyksiin ja mahdolliseen kipushokkiin. Emme voi pelkästään jättää kivun lievityksiin tarvittavien lääkkeiden korvattavuutta , ainoastaan asikkaan päätöksen varaan eli ns. jos sinulla on rahaa ei ole kipuja, mutta jos sinulla ei ole rahaa kärsit kivuista.

Paitsi syöpä, esimerkiksi onnettomuudet sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat kipua, joka saattaa vaatia merkittävää kipulääkitystä.

Ei kommentteja: