10.5.06

Onko apu lähellä, kun hätä on suuri

Lääkäriliiton valtuuskunta vaati viime viikolla, että Suomessa potilaan tulisi voida valita perusterveydenhuollon lääkärinsä, kuten muualla Euroopassa on tapana. Valtuuskunta kiinnitti huomiota siihen, että julkiset palvelut eivät kykene vastaamaan koko tarpeeseen. Siltä tosiaan näyttää, jos terveyskeskuksessamme ei ehditä ottaa vastaan siitepölyallergian tähden vinkuvaa lapsipotilasta samana päivänä eikä reseptejäkään luvata uusia ennen kuin viikon kuluttua.
Vaatii aina astetta tiukempaa sanailua, jos on akuutti hätä – tai sitten täytyy ottaa taksi ja lähteä kaupungin toiseen laitaan päivystykseen, kunhan se aukeaa, sinne pääsee samana päivänä (näin itse asiassa terveyskeskuksesta on joskus neuvottukin. Säästöä kai ei tällaisesta mihinkään synny? Sitkeydellä sain asian hoidetuksi tällä kertaa, mutta mitä tekevät esimerkiksi masennuspotilaat, jos heillä on astma, saavatko he hoitoa, kun eivät jaksa kinata?
Valitettavasti yksityiset lääkäriasemat eivät ongelmaa vältäämättä ratkaise. Esimerkiksi itselleni käy tuttavani, joka sai sydäninfarktin. Tikkurilalaisella yksityisellä lääkäriasemalla ei vaivaa tunnistettu, eipä paljon tutkittukaan ja mies lähetettiin kotiin. Lopulta potilas päätyi onneksi varjoainekuvaukseen ja pallolaajennukseen, kun osasio hakeutua sairaalan päivystykseen.

Ei kommentteja: