27.7.06

Grillimakkaraa ja suklaata surutta

Marieke Sacher on tutkinut ruokaan liittyviä uskomuksiamme. Hänen väitöskirjastaan ilmenee, että arkiajattelumme osuu usein yhteen asiantuntijoiden näkemysten kanssa. Asiantuntijoiden perusteluilla ei hänen tutkimuksensa mukaan kuitenkaan aina ole merkitystä arkiajatteluumme. Jos olemme päättäneet uskoa toisin, uskomme.
Luin juuri eduskunnan pöytäkirjaa vuodelta 1972. Sain sen pääjohtaja Pekka Puskalta keväällä. SKDL:n kansanedustaja lääkäri Pauli Räsänen arvioi budjettikeskustelussa lehtikirjoittelua, jossa "lehmän kokoisin kirjaimin" esitettiin väite, että "margariini lisää itsemurhataipumusta".
Niinpä, esimerkiksi ravintorasvoihin on liitetty valtavasti uskomuksia ja näitä uskomuksia on mediassa käytetty taloudellisten ja poliittisten päämäärien tarpeisiin.
Tietenkin on myös niin, että ihminen uskoo, mitä hän tahtoo. Jos hän tahtoo syödä lakritsia korkeasta verenpaineestaan huolimatta, hän saattaa uskoa, ettei lakritsi nosta verenpainetta. Jos hän tahtoo syödä runsaasti eläinrasvoja, hän saattaa mielellään käyttää runsaasti kermaa ja voita, mutta uskoa syövänsä terveellisesti, kun jättää sokerin ja valkeat jauhot ostamatta.
FM Marieke Saherin väitöskirja "Everyday beliefs about food and health"
tarkastetaan perjantaina 4.8.2006 Helsingin yliopistossa.

4 kommenttia:

christer sundqvist kirjoitti...

Tällä kertaa ehdin (harvinaista kyllä!) ennen sinua lukea ja kirjoittaa Saherin väitöskirjasta omassa blogissani. Todella mielenkiintoinen ja rohkea kirja!

http://veteraaniurheilija.blogspot.com/2006/07/arkisia-ajatuksia-ruoasta-ja.html

t. christer

Anonyymi kirjoitti...

Olet näköjään ehtinyt jo tutustua kirjaan. Minä en vielä ole tutustunut, mutta teen sen, jos vain suinkin ennätän. Aihepiiri kiinnostaa ja minusta on hyvä, että sitä tutkitaan. Tunnen monia ihmisiä, jotka muodostavat mielipiteensä tieteellisestä näytöstä huolimatta ja kokonaan riippumatta siitä, mitä esimerkiksi lääkäri neuvoo.
Luulen, että nykyisessä tiedon tulvassa ihmiset myös etsivät uskomuksiin perustuvia yksinkertaisia selviytymismalleja. Kulutustarjonta on hämmentävän runsasta.

christer sundqvist kirjoitti...

Et varmaan jatkuvasti jaksa kommenttejani lukea. Ohjatakseni mahdollisesti hieman enemmän liikennettä erinomaisille sivustoillesi (minun vaatimattomia sivujani luetaan aivan älyttömän paljon) kommentoin sinun kommenttiasi minun blogissani ja pistän vielä tähän näkyville kommentisi kommentin omasta blogistani. Siinä on ehkä jotain ehdotuksia mistä aiheista voisit jatkossa tehdä lehtikirjoituksiasi. Onnea ja menestystä!

***************************
Jep, voisit kirsi myllyniemi etevänä tiedetoimittajana kirjoittaa isommalle yleisölle väitöskirjasta ja ennen kaikkea käydä kuuntelemassa väitöstilaisuutta. Itse olen silloin veteraanien SM-kisoissa kävelemässä 25 kierrosta Kuopion Väinölänniemen kentällä. Siinä on ihan tarpeeksi urakkaa yhdeksi päiväksi.

Ravintoluennoillani törmään kaikenlaisiin uskomuksiin ravinnosta. Harhakäsitystä on valitettavan usein ruokkinut naisille suunnattu viikkolehti, mutta kyllä virallistieteellisestä Hyvä Terveys-lehdestäkin löytyy arveluttavaa tietoa. Kauheinta on huomata kun jotkut tutkijat helpon rahan perässä juostessaan kirjoittavat mainosmielessä satujaan terveyslehtiin. Silloin minuakin rupeaa tosi paljon harmittamaan. Ravintotutkijoittemme kytköksiä elintarviketeollisuuteen pitäisi oikein tosissaan lähteä kaivelemaan. Tai sitten ei - voi olla liian rankkaa hommaa! Ja professorit ovar herkkiä suuttumaan ja teräviä kynänkäyttäjiä, siinä jää äkkiä alakynteen vaikka olisi oikeassakin. Luontaistuotteiden terveysväitteet ovat toinen kiehtova tutkimisen arvoinen juttu, ihan vain tällä tavalla vinkkinä sinulle kirsi. Kaikki hyllyille sijoitetut purkit ja purnukat eivät kestä kriittistä tarkastelua, mutta joukossa on taatusti myös toimivia tuotteita. Se mikä minua harmittaa on Lääkelaitoksen ja Eviran tosi tyly suhtautuminen luontaistuotteisiin. Tuntuu siltä kuin olisivat ottaneet elämäntyökseen poimia alalta epäkohtia. Ei tunnu reilulta peliltä. Houkuttelee luontaistuotealaa käsittämättömiin ylilyönteihin, kuten esim. lähes vainoharhaiseen oman reviirin varjelemiseen. Heti jos esim. Kuluttaja-lehdessä on jokin luontaistuote saatettu huonoon valoon nostetaan hurja metakka.
Nytkin on menossa jokin tähkäkimikki-case vaihteeksi tuolla Evirassa. Minulla ei ole aikaa ja energiaa riittänyt asioiden selvittelyyn, mutta kyllä minä jossakin vaiheessa jotakin kimitän myös tähkäkimikistä, vaihdevuosivaivoista ja maksavaurioista. Äkkiseltään tuntuu siltä, että toimiva (?) luontaistuote halutaan väkisin pois luontaistuotteiden joukosta apteekin varjelukseen. Menopaussin aikainen oirehtiminen on iso bisnes!

Näihinkin asioihin voi ehkä saada lisävalaistusta Saherin erikoisesta väitöskirjasta.

KirsiMy kirjoitti...

Luulin vastanneeni, mutta vastaus on kadonnut jonnekin.
Sitä vain, että elintarviketeollisuus on kiintoisa jutunaihe.
Tilanne ei ole mitenkään mustavalkoinen. Elintarviketeoillisuus on kuunnellut kansanterveysjärjestöjä ja niin on saatu aikaan esimerkiksi Sydänmerkki-järjestelmä.
Mutta Mooses on mooses ja bisnes on bisnes, joten siellä on toisenlaisiakin linjoja...