"Ilman avustajaa olisin alasti", kuittaa 29.9.06 eduskuntatalon edessä mieltään osoittava sähköpyörätuolissa istuva mies t-paidallaan. On helppo uskoa, että väite on tosi. On paljon suomalaisia, jotka tarvitsevat toisia ihmisiä. Ennen sanottiin, että politiikka on yhteisen hyvän jakamista.
Valokuvatorstain tämänviikkoinen aihe on Hylätty. Kuva-aiheista on runsaudenpulaa, hylkääminen kun on nykyihmisen helmasynti.
Markkinat arvioivat ihmistäkin hyödyssä ja rahassa. Jopa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisesta täytyy tehdä tuottavaa bisnestä.
Perheiden hajoaminen, pitkäaikaistyöttömyys, mielisairaiden avohoito, vaikeimmin päihdeongelmaisten hoidon tila, kotinsa vangiksi jätetyt avuttomat vanhukset kertovat hylkäämisen tarinoita.
Ihmisiä ei saa hylätä. Tarvitsemme toinen toistamme.
26 kommenttia:
Ihmisen kokemuksista traumaattisimpia lienee hylätyksi tulemisen tunne, mitätöidyksi tuleminen yhteydessä toiseen, toisiin.
Sumean kanssa samaa mieltä. Kuvasi on puhutteleva, Kirsi.
Puhutteleva kuva ja tosi -hylkäämme toisiamme kaiken aikaa.
Hylkäämisellä voi hallita.
Siksi se kai on niin tavanomaista.
Antoisa ja puhutteleva kuva! Toivottavasti minua ei hylätä koskaan....
Jokaisen meista pitaisi muistaa etta meistakin voi tulla - ja luultavasti tuleekin - hylattyja jossain vaiheessa.
Hpy, olen ajatellut samaa. Joka tapauksessa on tärkeää, että olemme itse uskollisia niille, jotka meille on annettu. Olen joskus haastatellut vanhoja ja sairaita ihmisiä, jotka eivät ole yksinäisiä, koska he ovat aktiivi-iässä pitäneet huolta lastensa kavereistakin.
Neluekirppu, samaa olen ajatellut ja asia on kokemukseni mukaan juuri näin.
Hansulle toivonkin kaikkea hyvää.
SusuPetal, valitettavasti saatat olla oikeassakin.
Sumea ja Liisa, yhteiskunnassamme tämä hylkääminen kohdistuu kaiken muun pahan lisäksi usein niihin, jotka ovat muutoinkin avuttomia.
Taas kerran kuva, jossa on paljon asiaa.
Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Vanha ja kulunut sanonta, mutta pätee tässäkin.
Juuri tuon takia en pelkää kuolemaa vaan vanhaksi tulemista. Sitä avuttomuutta ja hylätyksi tulemista.
On kahdenlaista hylkäämistä, Alastalo. Tässä ajattelen poliitikkojen vastuuta. Nykyisen lukihäiriöisenä aikana on käynyt niin, että vanha sanonta: "Kaveria ei jätetä" on muuntunut muotoon "Kaverille ei jätetä".
Ihmissuhteista sitten sen verran, että läheisistä kannattaa välittää. Kannattaa pitää huolta myös ystävyyssuhteista ja yksinäisistä ystävistä. Tämä on tärkeää puolin ja toisin. En heti usko, että joutuisit hylätyksi, Alastalo, olethan bloggaaja. Sinulla on verkosto. :)
Kiitoksia taas kerran ajatusten herättämisestä!
Osuit naulankantaan. Kuva puhuu puolestaan.
Kulunutta sanontaa käyttäen: yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Puhutteleva, ajatuksia herättävä kuva.
Tämä oli todella vaikuttava ja tehokas. Kunpa päättäjätkin luksisivat tämän ajatuksen kanssa. Siis ne jotka ovat avainasemassa kun rahaa jaetaan.
Todella hyvä pointti,kun sanoit että on itselleenkin kannattavaa pitää huolta lähimmäisitä, vaikka se ei tänä aikana olisikaan yleistä. Asennekysymys pitkälti.
Saaga ja Obeesia, hauska sattuma. Ehkä tuli todistetuksi, että sanonta on myös kulunut ;)
Kiitos, Anna, tuesta. :D
Harva välttyy hylkäämiseltä jossain vaiheessa elämäänsä, jotkut hylätään jo lapsina - jotkut vasta elämänsä loppupäässä. Työelämän hylkäämisen kokevat monet, samoin puolison. Karua!
Pahinta on jos hylkäämisen pelossa ei uskalla itse kiintyä, silloin on ainakin yksin.
Tulin sanomaan, että puhutteleva kuva, mutta se on muutamaan kertaan jo todettu!
Olemme alastomia kaikki ilman toista ihmistä: maailmasta on tullut maailmankylä jossa kukaan ei ole omavarainen, ei henkisesti eikä fyysisesti.
Voi Halo Efekti, miten oikeassa oletkaan joka suhteessa.
Kutuharju, näin on. Maailmankylässä me lähes kaikki suomalaiset, rikkaat ja vähävaraiset, olemme siellä herrojen pöydässä. Meillä on ruokaa yli tarpeemme. Meillä on terveyttä yli tarpeemme... Eteläisessä Afrikassa on maita, joissa eliniän ennuste on 40 vuotta; täällä sitä on tuplasti. Eettinen kuluttaminen ainakin on erityisen tärkeää.
Ajatuksia herättävä kuva. juuri tällaisia kuvia pitää pystyä katselemaan. Valokuvatorstain teemaan liittyen kuva saa vielä suurempia ulottuvuuksia.
Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin se sähköpyörätuoli on kyllä tietynlainen välittämisen merkki. Jostakin se on tullut, ja sen verran kalliita ovat vehkeet, että jonkin yhteisön apua siinä on tarvittu.
Toisaalta se on kuitenkin merkki siitä, että yhteisö ostaa avustuksilla itselleen omatunnon mutta myös tekosyyn hylätä henkisesti.
Minimaali kuule, laitteet tulevat halvemmiksi kuin ihmiset. (Tämän riittävän moni on joutunut kokemaan nauhoissaan, joten asia on kai selviö.)
Sähköpyörätuoli ei korvaa avustajaa, ihmistä. Se ei minun maailmankuvassani ole mikään merkki välittämisestä, se vain takaa vaikeavammaiselle ihmiselle omatoimisuutta. Jos näitä härveleitä ei olisi, vaikeavammaiset ihmiset olisivat nykyistäkin enemmän avustajien varassa.
Vanhustenhuollon työntekijäkatoonkin etsitään ratkaisuja sensoritekniikasta ja etävalvomoista, vaikka jo nyt vanhusten suurin ongelma on yksinäisyys ja usein toinen suuri ongelma on alati vaihtuvat avustajat. Kuvittele itseäsi tutisevana, heikosti liikkuvana vanhuksena, jota kameran kaikkinäkevä silmä tarkkailee nurkasta etkä voi olla varma tunnetko ihmistä, joka kotiisi tulee (vaikka et sairastaisikaan muistisairautta).
Erittäin koskettava kuva. Kiitos taas Kirsi!
Samasta tilaisuudesta otettuja kuvia ajattelin aluksi myös itse, mutta sinä ennätit ensiksi. Näistä avustajista nyt taistellaan oikein tositoimin monella suunnalla. :D
Leena, ajattelin avustajakapinakuvia jo silloin, kun aiheena oli kapina ja kapinallinen, mutta olin ehtinyt heti torstaina panna vappumarssikuvan ja avustajakapina-mielenosoitus oli perjantaina.
Otin kuvan avustajakapina-kyltistä, joka olisi sopinut aiheeseen kuin sormi nenään.
Asia on näin vaalien lähestyessä ajankohtainen, mutta itseäni epäilyttää edelleen, että vaikeavammaiset ihmiset saattavat tässä tohinassa saada pelinappulan roolin eikä varsinainen asia kuitenkaan edisty...
Lähetä kommentti