Valokuvatorstain aiheena tänään on ylpeys.
Ylpeyden yksi merkitys on kopeus, yksi merkitys on omillaan pärjääminen, mutta tällä kertaa ajattelen ylpeyden sitä merkitystä, mikä on lähellä rakkautta.
Olemme ylpeitä läheisistä ihmisistä. Mumma on ihminen, josta lapsenlapset ovat ylpeitä.
19 kommenttia:
Toden totta sillä on monta merkitystä. Rakkauden läheltä löytyvä ylpeys on varmaan sen mukavin ilmenemismuoto.
Ainakin mumma on ylpeä lapsenlapsistaan.
Minäkin olen ylpeä lapsenlapsistani. Ihanaa, että lapset ovat myös ylpeitä mummeistaan. :)
Sait tähän aiheeseen lisättyä tällaisen herkän puolenkin... tosi liikuttava kuva!
Niin totta.
Hieno assosiaatio. Mä olen kanssa omasta mummostani hurjan ylpeä, pitääkin soittaa tässä mummolaan Suomeen..
Hieno asia esille otettavaksi. Jo pelkästään senkin vuoksi, että kaikkialla ei enää nykypäivänä ole näin. Ihmiset eivät "ylpeile" läheisistään, voisi vähän kärjistäen sanoa, että eivät edes tiedosta, kunnioituksestakaan puhumattakaan. Ihmisten ja samalla myös sukupolvien välisestä kanssakäymisestä on häviämässä osalla ihmisiä luonnollisuus ja aitous, osalla jopa koko kanssakäyminen.
Oi voikun mullakin vielä olisi mummi ! Isovanhemmat ovat ehtyvä luonnonvara josta pitää nauttia heti ja koko ajan.
Meillä on nyt webcam jolla voidaan esittää pligaa-show'ta kotiväelle Suomeen.
=)
Onpa ilmeikäs kuva, ihan tulee mieleen Pohjanmaa-elokuvan tarkat mummat!
Niin, Outi, olen opetellut näkemään näitä positiivisia ulottuvuuksia. Toimittajan ammattitauti taitaa olla epäkohtien kaiveleminen.
Obeesia, olet oikeassa: mumma on ylpeä koko isosta jälkikasvustaan.
Tarjuska, on varmaan hauskaa olla mummi.
Leenukka ja Liisa, kuva liikuttaa itseänikin. Mumma on siinä vähän väsynyt. Yleensä mumma on hyvin iloinen.
Kiva että tuli muistutetuksi, Tuuli. :)
Marille siitä, että olen tehnyt saman havainnon. Katukuvassa näkyy, että ikäihmisiä ei enää kunnioiteta kuten ennen.
Maurelita, meilläkin on pitkä ja kallis matka mummolaan, mutta olemme tuskallisen tietoisia siitä, että elämä on rajallinen ja yhteyttä pitää pitää silloin, kun on sen aika.
Olla ylpeä rakkaistaan on hienointa, mitä voi tuntea. Rakkauden lisäksi.
Timo, tarkkanäköisyytesi hämmästyttää. ;)
SusuPetal, tällaisille tunteille ei ehkä mahda mitään. Niitä ei voine käskeä. Pohjalainen perinne, joka mieheni puolelta tulee meidän perheeseemme, tukee suvun yhteyttä.
Tunteet ovat mielenkiitoinen juttu. Kuten totesitkin, Kirsi, ylpeydellä on monta muotoa. Lapsen ylpeys on puhdasta sekä sallitua.
Ylpeys ei mielestäni tosiaankaan ole mikään kielteinen asia. Se kuolemansyntijuttu on sitten asia sinänsä. Siinä kai tarkoitetaan sellaista yli-ihmisyyttä, luulisin.
Rakkauden kumppanina kulkeva ylpeys on rakentavaa. Arvokkuuden säilyttäminen on ihmiselle tärkeää. Omista aikaansaannoksistaan saa iloita, olla ylpeä ja kiitollinen, niin uskon; sehän on merkki terveestä itsetunnosta.
Toisia väheksyvä ihminen tekee väärin, toisten aikaansaannoksia vähättelevä ihminen tekee väärin, ihminen, joka elää kuin muut olisivat vain häntä varten, , on sairastunut ylpeyteen tai, jos niin tahdotaan, tekee ylpeyden syntiä.
Minulle tuli tästä sellainen Kaurismäki-tunnelma.
Eleetön, mutta samalla hyvin elävä.
Onnistunut kuva.
"Jokainen, joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään, tietää, että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima" (tommy taberman) Se on tuo meidän mumma sellainen hymyilevä haalaaja, jonka halauksia saa myös meidän lastenlasten ystävät, joilla ei omaa mummaa ole. Mumma rakastaa meitä lastenlapsia aidosti, välittää ja jaksaa kuunnella meitä, mutta myös kertoa tarinoita omasta elämästään! Olen todella ylpeä meidän mummasta (ja myös paapasta) ja toivoisin, että kaikilla olisi isovanhemmat! Meillä ovat ainakin parhaimmat ja rakkaimmat isovanhemmat mitä toivoa saattaa:) Ja olemme kaikki 13 lastenlasta ylpeitä heistä!Tiedän, että Mummakin rakastaa meitä ja on meistä lastenlapsista ylpeä! "Kerran olin ollut kylässä mummolassa, ja kotiin saavuttuani mumma soitti puhelimeeni. Vastasin ja mumma sanoin tutulla äänellään, että ´tiedäthän, että mumma rakastaa sinua´..." Ja kyllähän minä sen tiedän! -pinja-
Upea kuva ja ajatus! Juuri oikeanlaista ylpeyttä, sitä on ihana tuntea ja yhtä ihana huomata sitä toisessa itseään kohtaan...
Neulekirppu, kommenttisi oli ällistyttävä, mutta se teki minut iloiseksi, koska ihailen Aki Kaurismäkeä ihan tavattomasti. Mutta totta tosiaan: vaikka meidän mummolassa ei ole yhtään kaurismäkeläinen tunnelma, tästä kuvasta sellainen tosiaan henkii (paitsi että on plyysisohva ja kuviotapetit). Se kaurismäkeläisyys on henkilöiden ilmeissä.
Pinja, kiitos kommentistasi. Kaikki, jotka mummaa ja paappaa tuntevat, tietävät, että ylpeys on molemminpuolista. Ei voisi kuvitellakaan, että meidän mumma ja paappa olisivat omistautuneet vain omistautuneet itselleen enkä voi kuvitella, että lapsenlapset unohtaisivat mumman ja paapan kahdestaan kotiinsa.
Kaisa, näin on.
Juuri tuo ilme. Se kertoo kaiken, kuten Kaurismäelläkin. Nyanssit ja hitaat liikkeet tai eleettömyys. Ymmärsit onneksi, mitä tarkoitin, sillä mietin tosi pitkään uskallanko kirjoittaa tuon.
Lähetä kommentti