Bloggaava lääkäri Pekka Nykänen paljasti tänään blogissaan Hesarin terveystalousjutun nolot taustat: professori Juha Kinnusen Hesarissa referoitua, suurta julkisuutta saavuttanutta tutkimusta ole edes julkaistu, saati että se olisi käynyt läpi tiedeyhteisön normaalin kritiikin.
Nyt tekee mieli kysyä, tekeekö yliopiston tutkija Kinnunen politiikkaa vai tilaavatko poliitikot tutkimuksia akatemiarahoitteisia tutkimuksia ja mikä ihmeen hinku maan valtamedialla on puffata keskeneräistä, voimakkaasti liberaaliin talousteoriaan sitoutunutta ajattelutapaa edustavaa keskeneräistä tutkimustyötä!
Vai olisiko tulopoliittisilla neuvotteluilla jotain tekemistä asian kanssa?
8 kommenttia:
Luin juuri Aune Jääskisen muistelmateoksen Ikonitohtori, jossa hän kertoo erinäisiä totuuksia "tiedeyhteisöstä". Emme me Jaakoon kanssa ihan väärässä ole, Kirsi, emmehän? :)
Ettepä tietenkään ole väärässä, Kaisa.
Kuinkas satuitkaan vastaamaan juuri nyt, kuin rysän päältä, kun pohdin tätä tiedeviestinnän etiikkaa.
Aune Jääskisen muistan omalta opiskeluajaltani aivan hyvin. Siinäpä oli määrätietoinen ja suorapuheinen nainen.
Tiedeviestinnän etiikka on tasan ja vain sitä tasoa, mitä yksilöiden oma moraali on. Se ei voi olla enempää. Mitens se muuten menikään, että heikoin lenkki määrää laadun....
Neulekirppu, suomalaiselta elämänmenolta on riistetty arvopohja näissä 90-luvulla, tai oikeastaan jo 80-luvun jälkipuoliskolla alkaneissa muutoksissa. Kenelle kannamme vastuuta siitä, että olemme esimerkiksi rehellisiä? Onko se tärkeää? Onko tärkeää, että ihmisiä kohdellaan ihmisarvoisesti? Onko tärkeää, että pyritään totuuteen? Tasapuolisuuteen? Ettei salata faktoja? Että kunnioitetaan elämää? Ovatko kaikki ihmiset tärkeitä? Yhtä tärkeitä? Onko kaikkien ihmisten terveys ja hyvinvointi yhtä tärkeää vai onko jonkin ryhmän terveys ja hyvinvointi tärkeämpää kuin muiden?
Tai toiselta kannalta: onko raha tärkeää? Kenen raha? Miksi raha on tärkeää? Kenellä sitä pitää olla? Mihin tarkoitukseen? Minkä verran?
Olen tosi iloinen siitä, että on olemassa tämä blogimaailma, jossa reagoidaan nopeasti ja kyseenalaistetaan jopa valtalehden esittämiä ns. faktoja.
Tavallinen maisterinplanttukin tietää, ettei keskeneräisiä tutkimuksia pitäisi julkaista. Kuinka ei sitten oikea professori sitä tiedä. Hänellä on käsittääkseni tässä vastuu. Toimittajat kirjoittavat, mitä ymnmärtävät, ja ovat usein sensaatiohakuisia.
Obeesia, nähdäkeni Hesari ei ainakaan virallisesti hae sensaatioita. Moni toimittaja tietysti yrittää päästä ensimmäisenä hajulle jostain tärkeästi. Siinä jutuntekemisen innossa saattavat sitten perusasiat itsekultakin välillä unohtua. Ainakin itse olen aika-ajoin tehnyt virheitä, jotka olen itsekin havainnut. On hyvä, että virheet tulevat esiin. Yleensä ne kai sentään syntyvät meiltä toimittajilta kiireessä ja aikataulupaineessa. Yliopistotutkijoiden hyveisiin sen sijaan kuuluu nippelintarkkuus. Olen joskus saanut työskennellä yhdessä erään professorin kanssa, joka tarkisti tekstini oikeellisuutta. Siinäpä sitä hiottiin hiki hatussa, jotta se tyydyttää sekä viestinnälliset että tieteelliset kriteerit.
Ehkä ongelmia tulee koituu joskus siitä, jos tutkija ottavat viestinnällisiä tavoitteita tai tietysti myös siitä, jos toimittaja ottaa asiantuntijan roolin. Toimittaja voi toki olla asiantunteva, mutta asiantuntijoita emme liene muussa kuin viestimisessä...
Se on kanssa aika hämäävää kun tiedeyhteisössä usein vallitsee erimielisyys siitä mikä loppujen lopuksi on se totuus. On myös usein kaupallisista lähtökohdista ihan vääristeltyä tietoa ja usein tuntuu teoreetikoilla olevan syys-seuraussuhteet päälaellaan.
Sitten kun puheet on vielä sellaista mitäänsanomatonta hyminää ja/tai itsensä pullistelua, niin ei ihme että katoaa siinä johtoajatus kuulijaltakin.
Usein tieteellisiä diskursseja on vaikea seurata juuri siitä syystä, että keskustelijoiden lähtökohdat pitää tuntea, jotta ymmärtää.
Mutta tämän tutkimuksen lähtökohdat ovat ymmärtääkseni sellaiset, että ilmoitetaan jo valmiiksi, että tarkoitus on "tehostaa" resurssienkäyttöä.
Olisi kai ikävää tehdäkin nollatutkimusta ja havaita, että Suomessa on jo Euroopan tehokkain terveydenhuolto, ja vieläpä laadukkaasti ja edullisesti.
Jos vain tuijotetaan menopuolta ja pyritään leikkauksiin, siis tarkoitan rahanmenon leikkauksia, tutkimus on kuitenkin irti todellisuudesta, irti lääketieteestä, irti arvokeskustelusta, hoidontarpeesta. Tällaista ajattelutapaa suomalaisessa talouskeskustelussa on kuitenkin uskomattomassa määrin: pahimmillaan ihmiset unohdetaan, heidän sairautensa, terveytensä ja henkensä ja pyritään vain saamaan aikaan "säästöjä". Säästöjä mihin? Mitä varten? Kenelle?
Lähetä kommentti