28.8.07

Onkohan A-vitamiini tulevaisuudessa pelastaja vai tappaja

Tekniikka&Talous-lehdessä on Raili Leinon kirjoittama juttu, joka on otsikoitu Miljardi syö jo geeniruokaa. Kirjoittaja tuo esiin sen, miten paljon geenimuuntelulla voidaan parantaa viljelykasvien tuottavuutta ja vähentää kasvinsuojelumyrkkyjen käyttöä.
Jutussa siteerataan jonkun sveisiläisen ETH-korkeakoulun jotain professori Wilhelm Gruissemia – jutussa ei kerrota, minkä alan proffasta on kyse, mutta näkyy olevan kasvibioteknologi. Lehden asiantuntija ihmettelee, miksi kultainen riisi pysyy kassakaapeissa, vaikka "A-vitamiinin puute tappaa tuhansia ihmisiä päivässä".

A-vitamiini on siinä mielessä hyvä esimerkki, että sen yliannostus sisältää vakavia riskejä. Olisi odottanut, että jutussa kerrotaan, minkä verran A-vitamiinin yliannostus tappaa ihmisiä ja missä päin maailmaa on millaisiakin ongelmia.
Kyseinen professori Gruissem näkyy työskenetelevän tiiviissä kiinalaisyhteistyössä. Missähän määrin Kiinassa on tällä alalla valvontaa? Kauan emme katsele ulkopuolisina kasvien geenimuuntelua. Meiltä suomalaisilta kysymättä meille myytävä soija, ja ilmeisesti siis myös maissi, ovat jo tehokäytössä.
Meiltä ei myöskään kysytä, jos riisiämme aletaan jalostaa.
Kehitysmaissa ei tällä hetkellä A-vitamiinin yliannostusongelmaa ole, mutta jos riisin genomia muutetaan, saattaa riisistä tulla ajan oloon ongelmaruokaa maailmanlaajasti emmekä pian enää tiedä, uskaltaako esimerkiksi maksasairas ihminen enää lainkaan syödä riisiä.
Ja entäpä, jos syömme sekä A-vitamiinilla terästettyä riisiä että juomme maitoa, johon sitä on lisätty? Ja entäpä, ellei meillä edes ole tietoa siitä, miten elintarvikkeitamme on mainipuloitu, mahdollisuudethan ovat lähestulkoon rajattomat.
Nyt kriittisyyttä mediaan. Pelon lietsonta ei auta, mutta kriittisyys on tarpeen.

A-vitamiinin puutoksista ja yliannostuksen vaaroista Ravitsemustieteen perusasiaa, Helsingin yliopisto.
Suosittelen myös Esa Väliverrosen mielenkiintoista media-analyysiä Geenipuheen lupaus, Biotekniikan tarinat mediassa, Viestinnän laitos, Helsingin yliopisto 2007.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan liika A-vitamiinin saanti on maksalle myrkkyä. Lisäksi maksalääkärit ovat varoittaneet ns. rohtovalmisteista, joiden todellista vitmiinimäärää ei tiedetä ja joku sitten popsii niitä enemmän kuin on tarpeellista...vähän joka purkista jotain.

KirsiMy kirjoitti...

Neulekirppu ja Tarjuska, vitamiineihin suhtaudutaan julkisuudessa joskus aika huolettomasti. Tätä a-vitamiinilla paranneltua riisiä on tarjottu ennemminkin ratkaisuksi maailman nälkäongelmaan, mutta itse kaipaan enemmän tietoa tässä tapauksessa siitä, miksi juuri A-vitamiini ja onko siitä vaaraa riisiä syövälle osalle ihmiskuntaa, kuten epäilen ja pelkään.
Kasvien geenimuuntelu on niin iso asiakokonaisuus, että se pitää ottaa työn alle perusteellisesti syksyn kuluessa.

KirsiMy kirjoitti...

Olen tässä käynyt Raili Leinon kanssa kahdenkeskistä ajatuksenvaihtoa aiheesta. Nyt pitää vähän, mutta vain vähän, vetää takaisin. Kultaiseen riisiin on lisätty A-vitamiinin esiastetta, ei vitamiinia sinänsä. Tämä seikka hälventää huolen siitä, että tästä geenimuunnellusta riisistä voisi saada liikaa A-vitamiinia. Ei voi.
Muita huolia, kuten geenimuunnellun ravinnon vaikutuksia ihmisessä ja geenimuuntelun vaikutusta biodiversiteettiin, esimerkiksi hyönteisiin, ei sen sijaan edelleenkään tietääkseni tunneta riittävästi.
Geenimuuntelun mahdollisuudet ovat lähes rajattomat ja tämä hankaloittaa niiden vaikutusten selvittämistä. Jotkut muutokset ravintokasvien perimässä saattavat ihmisen kannalta olla samantekeviä, mutta saattavat horjuttaa luonnon tasapainoa. Esimerkiksi jos viljelykasvin perimää muutetaan tuholaisten torjumiseksi, millä varmistetaan se, ettei samalla torjuta pölyttäviä hyönteisiä?