Törmäsin Coloriassa mustiin sukkiin. Päivin kiintoisa coloria.net ja nyt myös siis blogi ovat suosikkejani.
Mustista sukista mieleeni palasi kollega vuosien takaa: ikääntynyt sympaattinen nainen, jolle moni näkyi kertovan huoliaan ja jolta moni taisi kysellä neuvoja. Naisella oli ongelma, josta moni ei tiennyt. Ongelman nimi oli mies, siis oma aviomies.
Etäisempi ihminen saattoi ajatella, että siinäpä suloinen vanha pariskunta, kulkevat käsi kädessä joka paikkaan. Totuus oli karumpi, paljon karumpi: mies oli sairaaloisen mustasukkainen. Mitään järjellistä syytä mustasukkaisuuteen ei ollut. Kollegani jätti monta menoa väliin siinä pelossa, että mies alkaa kotiin palattuansa riehua pyssyn kanssa.
4 kommenttia:
Raja on hiuksenhieno, melkein kuin veteen piirretty viiva, milloin terve tyytyväisyys onnistuneesta puolison valinnasta muuttuu sairaalloiseksi vahtimiseksi ja jatkuvaksi epäilyksi. Aseet ovat siinä yhtälössä melkoinen riski.
Niin, Halo, ja sanotaan, että rakkaus on sokea. Itse olen ajatellut, että joillain ihmisillä on mustasukkaisuus verissä nuoresta pitäen. Piirre saattaa jo nuoruudessa johtaa suhteiden kariutumiseen ja kamaliin väkivaltadraamoihin, mutta moni, yleensä kai nainen, kärsii hiljaa mielessään vuodesta vuoteen ja tilanne kehittyy, mutta mustasukkaisuuspa ei hiivu seksuaalisen halukkuuden hiipumisen myötä, vaan se saattaa päinvastoin kärjistyä vanhuudessa.
Itse kavahdan kotioloissa säilytettäviä aseita, kaikenlaisia. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, edellinen asukas oli jättänyt porraskuiluun hienon afrikkalaisen keihään, jolla olisi voinut keihästää varmaan vaikka hevosen – ei ollut saanut sitä irrotetuksi pulttauksistaan. Pyssyjen kanssa en suostuisi asumaan samassa huushollissa.
Sairaalloinen mustasukkaisuus on kauhea tauti. Sen jälkiä saa tuon tuosta lukea lehdestä.
Pantteri, justiinsa. Lehdissä usein on nuorten tekoja, vanhojen teot eivät päädy kai julkisuuteen yhtä usein, ehkä ne eivät ole yhtä dramaattisiakaan.
Lähetä kommentti