Tämä VR:n makasiinien kohtalo pitää sisällään monia tarinoita vallasta, sananvapaudesta, kokoontumisvapaudesta, nuorten ja vallanpitäjien suhteista, voimankäytöstä, siitä, millaista kulttuuria ja kenelle, millaista väkeä ja missä... Kenen näkökulma jää elämään, kenen totuus. Tässä on avoin mahdollisuus kertoa, jos on jotain kerrottavaa. Oma tarinani toteaa vain, että lähellä eduskuntataloa olleet makasiinit olivat kärsineet palovaurioita ja että ne moukaroitiin maan tasalle.
Itselläni ei ole kuvia makasiinien kansalaistoiminnan vuosista eikä tulipalosta. Toivottavasti joku tekee makasiineista kokopitkän kuvakirjan. Olisi mukavaa, jos saisi katsella kuvia makasiinien alueesta ennen makasiineja, niiden rakennusvaiheesta, siellä tehdystä työstä, käytön loppumisesta ja uusiokäytöstä, viimeisistä päivistä ja siitä, millainen hulppea pytinki paikalle nyt kohoaa. Tarina on mielenkiintoinen sekä siltä kannalta, millaista työtä makasiineilla milloinkin on tehty että siltä kannalta, millaisia ihmisiä se kulloinkin on koonnut suojiinsa. Myös purkupäätökseen liittyvät keskustelut ovat olleet kiinoisia.
Tarina on selkeä, surullinenkin. Toisaalta, joskus täytyy jostain luopua että tulee tilaa muutokselle. Onko se sitten hyvä asia vai ei, en sitä osaa sanoa. Kuvat ovat joka tapauksesa selkeitä ja kauniita!
Mielenkiintoinen ja yhä ajankohtainen tarina! Nythän purettujen makasiinien alue on pelkkää työmaata ja näyttää roskaiselta mutamaalta.
Olisin suonut makasiinien jäävän paljon mieluummin kuin että siihen rakennetaan taas joku turha musiikkitalo, johon kenellekään ei ole varaa. Makasiinialue toi ahdettuun maisemaan edes hieman väljyyttä.
Todella onnistunut ja upea kuvasarja, pidin paljon. Alueen ohi kuljen harva se päivä ja siksi aihe pysyy ainakin minulle ajankohtaisena ja tuoreena, vaikka en aktivisti olekaan.
Tämä oli pala sitä menneen maailman Helsinkiä, jota ei saa enää takaisin. Minusta oli todella häpeällistä, että nämä makasiinit laitettiin nurin. Niihin olisi saanut vaikka jotakin näytteytiloja, kahvilan, kauppahallin ja vaikka mitä muuta....
Sumea, olet oikeassa. Kun laitoin kolmannen kuvan, olin katsovinani, ettei kukaan vielä ollut ehtinyt kommentoida, mutta toimimme ilmeisesti samanaikaisesti. (Laitoin postauksen perään silloin tuon edit. merkinnän, kun lisäsin ensimmäisen kuvan.)
Neulekirppu, samaa kyllä itsekin ajattelin. Taitaa kunnallispolitiikassa vain usein olla kysymys vallasta, ei niinkään siitä, mikä olisi kaupungin kannalta paras juttu. Ajattelehan, jos vaikka Tampereen Vapriikin alue olisi purettu ja siihen olisi rakennettu jotain luksusasuntoja tai marketteja,
Huomenta Kirsi. Vastavierailulle tulin :) minut tekee surulliseksi kaikki purkaminen, vanhojen rakennusten katoaminen eritoten. Yksilötasolla vanhan purkaminen taas on elinehto. Sekin tekee minut surulliseksi. Hyvää viikonloppua :)
Kirsi, makasiineista on jo tehty kirja, en tosin tiedä onko kuvakirja:
Netissä: "Helsingin Sanomien kaupunkitoimittaja Kimmo Oksasen kirja Makasiinit (1899–2006) kertoo VR:n makasiinien sadan vuoden historian ensimmäisen tiilen muurauksesta tulimereen."
Osuvat kuvat sinulla! Herättävät monia ajatuksia säilyttämisestä ja uusiutumisesta.
Kyllä minä näitä 'kansan' makasiineja jään kaipaamaan: konsertteja, kirpputoreja, yhteistoimintaa, vanhaa rakennelmaa keskellä modernia lasikaupunkia.. Sitten paikalle tulee taas eliitin kakkosooppera jossa kellään ei ole varaa käydä. Oopperakin kituuttaa nyt vararikon partaalla, saa toistaa samaa taattua ohjelmistoa (Joutsenlapea lammen perään) säilyttääkseen henkiriepunsa. Alkesanterin teatterin pienimuotoinen ooppera tarjosi minulle kaikki lapsuuden baletti- ja oopperaelämykset, se jäi minulle ainoaksi oikeaksi oopperaksi. Uuteen kolhoon halliin en toista kertaa halua ;)
En ole muutoshaluton, mutta muutos vain itsensä vuoksi on turhaa.
Ja myönnettävä on, että kaikki tulee aikanaan tiensä päähän, myös makasiinit.
vkgsgjja Marko, kiitos vastavierailusta :) Luulen, että elämme aikaa, jona naarmut, säröt, kuhmut ja risaisuus koetaan hävettävinä. Päättäjät on saatu uskomaan, että kansakuntamme arvostus on kiinni siitä, miten hulppeita rakennelmia cityyn ahdetaan. Mallia otetaan muualta eikä enää luoteta omaleimaisuuteen, luonnonläheisyyteen ja tilaan, jotka ovat olleet valttejamme. Nyt on rakennettu kuumeisesti, mutta esimerkiksi uusien nurkkien siivoamiseen ei sitten riitä paukkuja. Jos vaikka teette kierroksen Helsingin rautatieasemilla (en tarkoita Eliel Saarisen piirtämää, vaan näitä uudehkoja pleksi-betoniviritelmiä), niitä ei siivota juuri lainkaan. Vuoden verran olen seurannut Käpylän aseman portaissa, koska pulunkakkakasa siivotaan. Edelleen se on siinä. Kun keskustaa rakennetaan vauhdilla, reuna-alueiden kunnostus ja siivous jäävät resurssien puutteessa hoitamatta.
Kutuharju, näin minulle usein käy. Olin unohtanut, että sellainen kirja on tehty. En ole kyseistä kirjaa nähnyt, joten en tiedä, vastaako tuo minun ideoitani, mutta luulenpa, että makasiinikirja siis pitää lukea. Ihmettelen tätä musiikkitaloasiaa kovasti osin aivan samoista syistä kuin sinäkin, Kutuharju. Mielestäni hanke olisi pitänyt ainakin kokonaan rahoittaa yksityisin varoin ja riskein. Kohta aletaan taas ajaa uuden urheilustadionin rakentamista kuin käärmettä pyssyyn, vaikka vanhusten hoitoon ei irtoa riittävästi julkista rahaa.
Tanssiva pantteri, surullisen totta on, että vanha maailma katoaa. Kävin syksyllä kuvaamassa Pasilan ratapihaa tietäen, että vanha maailma katoaa. Surulliseksi tulen erityisesti silloin, kun luontoa muutetaan, kallioita räjäytellään ja kanavia puhkotaan sopimattomiin paikkoihin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän isääni, joka dokumentoi kaikenlaista, erityisesti vanhemmiten. Valitettavasti isä ei kuvannut kovin paljon kaupunkimaisemaa ennen 70-lukua. Silti sukualbumeistamme löytyy kadonneita paikkoja. Onkohan jossain myös kirjasto, johon on koottu kadonneen Helsinki-maiseman kuvauksia. Niin, Hansu :(
Hei, osallistuitkohan sinä blogini Anna hyvän kiertää-meemiin? Jos sinä olet sama Kirsi, niin laitapa osoittesi tasajora@yahoo.com niin saat jotain pientä itsetehtyä :)
21 kommenttia:
Mielenkiintoisia kuvia.
Vähän jää kyllä tarina arvailujenkin varaan. Joskus vain sanattomat tarinat ovatkin sellaisia. Eikä siinäkään mitään vikaa ole.
Tämä VR:n makasiinien kohtalo pitää sisällään monia tarinoita vallasta, sananvapaudesta, kokoontumisvapaudesta, nuorten ja vallanpitäjien suhteista, voimankäytöstä, siitä, millaista kulttuuria ja kenelle, millaista väkeä ja missä... Kenen näkökulma jää elämään, kenen totuus.
Tässä on avoin mahdollisuus kertoa, jos on jotain kerrottavaa. Oma tarinani toteaa vain, että lähellä eduskuntataloa olleet makasiinit olivat kärsineet palovaurioita ja että ne moukaroitiin maan tasalle.
Näinhän se meni, makasiinit tasamaaksi, työmaaksi ja kohta siihen kohoaa jotain uutta. Tarina jatkuu.
Ja sinne meni se vanha rakennus. Tallessa on kuitenkin tietty osa Helsingin historiaa - kuvina.
Ja taas meni pala menneisyyttä maan tasalle. Hyvä kuvatarina, jota tukee jokaisen tuntema tausta.
Itselläni ei ole kuvia makasiinien kansalaistoiminnan vuosista eikä tulipalosta.
Toivottavasti joku tekee makasiineista kokopitkän kuvakirjan.
Olisi mukavaa, jos saisi katsella kuvia makasiinien alueesta ennen makasiineja, niiden rakennusvaiheesta, siellä tehdystä työstä, käytön loppumisesta ja uusiokäytöstä, viimeisistä päivistä ja siitä, millainen hulppea pytinki paikalle nyt kohoaa.
Tarina on mielenkiintoinen sekä siltä kannalta, millaista työtä makasiineilla milloinkin on tehty että siltä kannalta, millaisia ihmisiä se kulloinkin on koonnut suojiinsa.
Myös purkupäätökseen liittyvät keskustelut ovat olleet kiinoisia.
Tarina on selkeä, surullinenkin. Toisaalta, joskus täytyy jostain luopua että tulee tilaa muutokselle. Onko se sitten hyvä asia vai ei, en sitä osaa sanoa. Kuvat ovat joka tapauksesa selkeitä ja kauniita!
Totta: purkaa pitää, jos aikoo rakentaa.
Kyseessä on arvotontti. Nyt rakennetaan verovaroille käyttöä. Se huolestuttaa itseäni aika paljon.
Mielenkiintoinen ja yhä ajankohtainen tarina! Nythän purettujen makasiinien alue on pelkkää työmaata ja näyttää roskaiselta mutamaalta.
Olisin suonut makasiinien jäävän paljon mieluummin kuin että siihen rakennetaan taas joku turha musiikkitalo, johon kenellekään ei ole varaa. Makasiinialue toi ahdettuun maisemaan edes hieman väljyyttä.
Todella onnistunut ja upea kuvasarja, pidin paljon. Alueen ohi kuljen harva se päivä ja siksi aihe pysyy ainakin minulle ajankohtaisena ja tuoreena, vaikka en aktivisti olekaan.
Lisäys vielä: makasiinien palamisen takia kädenväännölle oli helpo laittaa piste, vaikka pisteensä se oli jo saanut.
Tuo kolmas kuva ilmestyi kai kommenttini jälkeen; ainakaan en muista sitä. Täydentää tarinaa. Hienoja kuvia, historiaa.
Tämä oli pala sitä menneen maailman Helsinkiä, jota ei saa enää takaisin. Minusta oli todella häpeällistä, että nämä makasiinit laitettiin nurin. Niihin olisi saanut vaikka jotakin näytteytiloja, kahvilan, kauppahallin ja vaikka mitä muuta....
Sumea, olet oikeassa.
Kun laitoin kolmannen kuvan, olin katsovinani, ettei kukaan vielä ollut ehtinyt kommentoida, mutta toimimme ilmeisesti samanaikaisesti.
(Laitoin postauksen perään silloin tuon edit. merkinnän, kun lisäsin ensimmäisen kuvan.)
Neulekirppu, samaa kyllä itsekin ajattelin.
Taitaa kunnallispolitiikassa vain usein olla kysymys vallasta, ei niinkään siitä, mikä olisi kaupungin kannalta paras juttu.
Ajattelehan, jos vaikka Tampereen Vapriikin alue olisi purettu ja siihen olisi rakennettu jotain luksusasuntoja tai marketteja,
Huomenta Kirsi.
Vastavierailulle tulin :)
minut tekee surulliseksi kaikki purkaminen, vanhojen rakennusten katoaminen eritoten.
Yksilötasolla vanhan purkaminen taas on elinehto. Sekin tekee minut surulliseksi.
Hyvää viikonloppua :)
Kirsi, makasiineista on jo tehty kirja, en tosin tiedä onko kuvakirja:
Netissä:
"Helsingin Sanomien kaupunkitoimittaja Kimmo Oksasen kirja Makasiinit (1899–2006) kertoo VR:n makasiinien sadan vuoden historian ensimmäisen tiilen muurauksesta tulimereen."
Osuvat kuvat sinulla!
Herättävät monia ajatuksia säilyttämisestä ja uusiutumisesta.
Kyllä minä näitä 'kansan' makasiineja jään kaipaamaan: konsertteja, kirpputoreja, yhteistoimintaa, vanhaa rakennelmaa keskellä modernia lasikaupunkia.. Sitten paikalle tulee taas eliitin kakkosooppera jossa kellään ei ole varaa käydä. Oopperakin kituuttaa nyt vararikon partaalla, saa toistaa samaa taattua ohjelmistoa (Joutsenlapea lammen perään) säilyttääkseen henkiriepunsa. Alkesanterin teatterin pienimuotoinen ooppera tarjosi minulle kaikki lapsuuden baletti- ja oopperaelämykset, se jäi minulle ainoaksi oikeaksi oopperaksi. Uuteen kolhoon halliin en toista kertaa halua ;)
En ole muutoshaluton, mutta muutos vain itsensä vuoksi on turhaa.
Ja myönnettävä on, että kaikki tulee aikanaan tiensä päähän, myös makasiinit.
vkgsgjja
Marko, kiitos vastavierailusta :)
Luulen, että elämme aikaa, jona naarmut, säröt, kuhmut ja risaisuus koetaan hävettävinä. Päättäjät on saatu uskomaan, että kansakuntamme arvostus on kiinni siitä, miten hulppeita rakennelmia cityyn ahdetaan. Mallia otetaan muualta eikä enää luoteta omaleimaisuuteen, luonnonläheisyyteen ja tilaan, jotka ovat olleet valttejamme.
Nyt on rakennettu kuumeisesti, mutta esimerkiksi uusien nurkkien siivoamiseen ei sitten riitä paukkuja. Jos vaikka teette kierroksen Helsingin rautatieasemilla (en tarkoita Eliel Saarisen piirtämää, vaan näitä uudehkoja pleksi-betoniviritelmiä), niitä ei siivota juuri lainkaan. Vuoden verran olen seurannut Käpylän aseman portaissa, koska pulunkakkakasa siivotaan. Edelleen se on siinä.
Kun keskustaa rakennetaan vauhdilla, reuna-alueiden kunnostus ja siivous jäävät resurssien puutteessa hoitamatta.
Kutuharju, näin minulle usein käy. Olin unohtanut, että sellainen kirja on tehty. En ole kyseistä kirjaa nähnyt, joten en tiedä, vastaako tuo minun ideoitani, mutta luulenpa, että makasiinikirja siis pitää lukea.
Ihmettelen tätä musiikkitaloasiaa kovasti osin aivan samoista syistä kuin sinäkin, Kutuharju. Mielestäni hanke olisi pitänyt ainakin kokonaan rahoittaa yksityisin varoin ja riskein. Kohta aletaan taas ajaa uuden urheilustadionin rakentamista kuin käärmettä pyssyyn, vaikka vanhusten hoitoon ei irtoa riittävästi julkista rahaa.
Puhutteleva tarina kuten kommenttien määrästäkin ja käydystä keskustelusta voi todeta. Vanha maailma katoaa..
Ja makasiinit on maan tasalla. Mielenkiintoista ja sanatonta.
Tanssiva pantteri, surullisen totta on, että vanha maailma katoaa.
Kävin syksyllä kuvaamassa Pasilan ratapihaa tietäen, että vanha maailma katoaa.
Surulliseksi tulen erityisesti silloin, kun luontoa muutetaan, kallioita räjäytellään ja kanavia puhkotaan sopimattomiin paikkoihin.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän isääni, joka dokumentoi kaikenlaista, erityisesti vanhemmiten. Valitettavasti isä ei kuvannut kovin paljon kaupunkimaisemaa ennen 70-lukua. Silti sukualbumeistamme löytyy kadonneita paikkoja.
Onkohan jossain myös kirjasto, johon on koottu kadonneen Helsinki-maiseman kuvauksia.
Niin, Hansu :(
Hei,
osallistuitkohan sinä blogini Anna hyvän kiertää-meemiin? Jos sinä olet sama Kirsi, niin laitapa osoittesi tasajora@yahoo.com niin saat jotain pientä itsetehtyä :)
Puhuttelevat kuvat tarinassasi!
Hauskaa Joulun odotusta!
Lähetä kommentti