Epävarmuutta on vaikea kestää. Sairaus kuitenkin tuo sitä tullessaan, samoin epätietoisuutta. Potilasta ja omaista usein lohduttaa, että jotain tehdään, esimerkiksi "otetaan kaikki kokeet" tai että potilas leikataan. Toimenpide nähdään viestiksi siitä, että on toivoa ja että jotain on tehtävissä.
Joskus lääkärit ovat ryhtyneet toimenpiteisiin juuri yllämainituista syistä, kun käsillä olevaan ongelmaan ei olisi tosiasiassa ollut juuri muuta tarjolla kuin odottaa tilanteen kehittymistä. On määrätty lääkkeitä, vaikka ne eivät ehkä auttaisikaan flunssapotilasta, on määrätty kalkkitabletteja. Ainakin menneinä vuosikymmeninä potilaita lähetettiin myös leikkauksiin, joissa tosiasiassa ei kyetty parantamaan.
Tätä nykyä valtiolla on organisaatio, jonka tehtävänä on selvittää, hyötyykö potilas annetusta hoidosta. Näin pyritään estämään, etteivät terveydenhuollon yksiköt tee tehotonta työtä. Yksikkö toimii kansainvälisessä verkostossa.
Finohtan työn tuloksia löytyy internetistä. Niiden tulkinta vaatii usein lääketieteellisen koulutuksen, mutta joka tapauksessa niitä on kenen tahansa asiasta kiinnostuneen saatavilla. Varsinaisesti netissä olevat suomenkieliset tiivistelmät on tehty terveydenhuollossa työskentelevien ja terveydenhuollosta päättävien käyttöön.
4 kommenttia:
Kuulostaa kyllä välillä aika kauhelta, jos potilaita ei lähetetä jatkohoitoon sen vuoksi "kun ei ole enää mitään tehtävissä". Minullekin on muutamaan kertaan sanottu, että ei ole "enää mitään tehtävissä" ja sitten onkin käynyt niin, että lääketieteen tutkimukset eivät olekaan osoittaneet sitä mitä kirjoissa on sanottu. Olen kokenut kai "ihmeparantumisen". Tiedän myös, että jossain paikassa ihmisiä ei lähetetä välttämättä elinsiirtoon, kun ei ole "parantavaa hoitoa". Myös olen kuullut,kuinka joku potilas joutui uhkailemaan, että soittaa poliisit,jollei häntä lähetetä Elinsiirtoyksikköön tutkimuksiin. Kannattavuudesta vielä, että kannattaako pitää potilasta pitkään tehohoidossa tai kuukausia sairaalassa mieluummin kuin suorittaa elinsiirto. Pitkän päälle monet komplikaatiot ja kalliit tehohoidotkin voivat tulla paljon kalliimmiksi. Itse voisin kai pitää siirtojani onnistuneina, kun kolmannesta maksansiirrosta on kulunut pian 13 vuotta ja ekastakin pian 17 vuotta. Kuinkakohan kalliiksi nuo "sairaalapäivät" tulivat siinä sairastaessa verrattuna tähän lopulliseen hoitoon.
Tarjuska, on aivan eri asia toimia lääketieteen osaamisen äärialueilla ja eri asia tehdä sellaisia hoitoratkaisuja, joista jo valmiiksi tietää, etteivät ne auta.
Silloin, kun mitään ei ole tehtävissä, lääkärin tehtävänä on edelleen suojella elämää. Tämä on ollut kai sinun pelastuksenasi näissä vaiheissa; elämän suojelua on jatkettu, vaikka määrätietoista parantamista ei olekaan osattu tehdä... ja se on jättänyt sijaa ihmeelle.
Joskus 50-luvulla sydänleikkauksissa ei ollut harvinaista, että avattiin rintalasta ja neulottiin takaisin kiinni. Tällainen hoito pikemminkin heikensi potilaan vointia kuin paransi sitä. Suureksi ongelmaksi ovat maailmalla, ja meillä, koituneet ne turhaan määrättävät antibiottikuurit, jotka vievät tehon lääkkeen tositarpeelta ja hankaloittavat vakavien infektioiden hoitoa... Näitä annetaan, kun siteät vanhemmat eivät lähde vastaanotolta ennen kuin ovat saaneet lapsen korvatulehdukseen antibiootteja.
Elinsiirrot ovat isoja operaatioita, joissa on paljon jännitettävää, vaikka lääkärit ovat alansa huippuosaajia. Jos seitsemättäkymmentä käyvän naisen elimistö toipuu niin loistavasti maksansiirrosta kuin jollekin näkyy käyneen, ne varmasti ovat tuloksellista toimintaa, eivät mitään silmänlumeeksi tehtyä. Kertomasi perusteella pistää vähän epäilyttämään, että joku terveystaloustieteestä innostunut sydämetön ihminen on ollut hoitopäätöstä väsäämässä. Tai tekee mieli kysyä, olisiko mielipide sama, jos kyseessä on itselle rakas ja tärkeä ihminen. Siinä mielessä hoitopäätökset täytyy tehdä silmät sidottuina.
Ja tietoa maailmassa on, mutta lääkärit eivät osaa tai halua sitä käyttää omien/muiden tahojen intressien/takia :(
Tieto lisää tuskaa
Anonyymi, tietoa maailmassa on niin hirvittäsästi, että esimerkiksi terveyskeskuslääkärin työstä on tullut niin vaativaa, että nuoret lääkärit karttavat sitä.
Itse uskon kyllä edelleen ammattikunnan korkeaan etiikkaan ja työmoraaliin. Nykyisin esimerkiksi potilasvahingot tulevat ilmi ja niitä käsitellään avoimemmin kuin takavuosikymmeninä.
Tiettyjä ongelmia tulee lääkärikunnan kollegiaalisuudesta: jos joku on tekemässä virhettä, ammattikunnan ohjeet neuvovat siihen, että lääkärit vetävät yhtä köyttä. SIksi esimerkiksi potilaatkin tarvitsevat tietoa ja muun muassa siksi potilasasiamiehiä ja muita tukia...
Lääkäreillä tosiaan voi olla muitakin intressejä kuin potilaan paras. Itselläni ohkina tulevat mieleen uralla eteneminen ja taloudellisen hyödyn tavoittelu.
Lähetä kommentti