Nuori sairaanhoidon opiskelija kertoo kyynel silmässä ensimmäisestä harjoittelujaksosta pitkäaikaissairaiden osastolla. Kyyneliä eivät kirvoita vanhukset, jotka ovat huonossa kunnossa, vaan hoitajat.
Nuori ihminen on ollut vasta muutaman viikon opiskelemassa sairaanhoitoa. Nyt on harjoittelujakso. Hän on aamulla tullut opiskelukaverinsa kanssa osastolle ja seisoo kanslian ovella. Hoitajat nauravat keskenään ja puhuvat vapaa-ajan asioista. Kukaan ei ole huomaavinaan nuoria. Toinen harjoittelijoista sanoo lopulta: "Me olemme tulossa harjoittelijoiksi." Hiljaisuus. Sitten: "Taas harjoittelijoita." "Minä en ainakaan ryhdy ohjaamaan." "Enkä minä." Nuoret liikehtivät: "Hei, me ei olla kuuroja. Me ollaan paikalla." Joku viittaa: "Menkää tuonne ja kysykää sieltä, mitä voisi tehdä." Sielläkään ei haluttu ohjata tulokkaita. Sanottiin vain, että katsokaa, mitä me teemme, emme jouda ohjaamaan.
Nuorille kävi harjoittelujakson aikana selväksi, että potilaiden kanssa ei rupatella; hoitajat voivat aivan hyvin sen sijaan jutella hoitotilanteessa keskenään ovet selällään ja suojaamatta hoidettavan yksityisyyttä sermeillä eilisiltaisista grillijuhlista ja juopottelustaan vaihtaessaan potilaalle vaippaa.
Nuori harjoittelija oli jakson jälkeen valmis lopettamaan opiskelunsa. Opettaja pyysi vielä harkitsemaan. Pian nuori valmistuu. Toivon hartaasti, ettei valmistuminen tee hänestä kahvihuoneessa lorvivaa, potilaisiin välinpitämättömästi suhtautuvaa palkannauttijaa.
24 kommenttia:
Juuri osaston arkea.
Kaikki asiat huudetaan täysillä, että käytävät raikuvat. Huoneissa joissa ei sinänsäkään ole minkäänlaista yksityisyyttä.
Samalla tavalla terveyskeskuksen luukulla joutuu asioimaan niin, että puoli salia kuulee kenelle lääkärille ja mikä on vaiva.
Kun isäni viimemetrejä siellä sairaalassa seurailin, oli siellä yksi itkeneen näköinen nuori hoitaja. Ilmeisesti ihminen, joka olisi ollut valmis tekemään työtään niin, että oikeasti kohtaisi potilaan.
Potilaat ovat usein hyvin huonossa kunnossa ja kykenemättömiä vaatimaan yksityisyyttä. Omaiset eivät oikein voi puuttua tämänkaltaiseen toimintaan, sillä kuvatunkaltaisissa yksiköissä potilas voisi joutua syrjinnän kohteeksi. Hoitolalata valmistuu väitelleitä aika paljon. Silti alalla on edelleen yleisesti tällaista räikeyttä. Mikä on työnjohdon rooli ja vastuu hierarkkisessa sairaalamaailmassa?
Moni on nähnyt kyyneliä hiljaisten kaltoinkohdeltujen potilaiden silmissä.
Onpa surullista. Sitä toivoisi, että työelämässä uudet työkaverit ja nimenomaan vaikutuksille alttiit harjoittelijat otettaisiin vastaan jos ei nyt ihan avosylin, niin aidon lämpimästi kuitenkin. Mielestäni harjoittelijat antavat enemmän kuin ottavat, jos puhutaan henkisistä arvoista. Mikäs se antoisampaa kuin omien toimien rakentava kyseenalaistaminen tai loistavien, käytössä hyväksi todettujen keinojen jakaminen.
Ja sitten valitetaan vähyyttä ja palkan pienuutta.
Itse olen ollut vuodeosastolla nuorena töissä ja totesin että ei ole minun alaani. Raskasta se on enemmänkin henkisesti ( ainakin minulle) kuin fyysisesti. Mutta jos tuollainen asenne on ammattiin tulevia kohtaan ja omiin "asiakkaisiin" niin ehkä kannattaisi katsoa peiliin ja muistaa se että hekin ovat kerran vanhoja.. ja miten he haluavat itsensä hoidettavan, vai tekevätkö sen siten että ottavat oikeuden omiin käsiin kun osastolle meno lähestyy..
Ikävää lukea tällaisesta.
Tuntuupa pahalta lukea tällaista. Sikälikin, että hyvän hoidon ohella on kokemusta myös mainitsemastasi välinpitämättömyydestä. Missä vaiheessa tämä muutos tapahtui vai eikö näistä asioista ennen puhuttu? Paperityö (lue tietokoneen räplääminen) menee myös potilaan kohtaamisen edelle. Luulisi koneen jaksavan odottaa paremmin kuin viidettä kertaa kutsunappia painaneen apua tarvitsevan "asiakkaan".
Aimo, olen samaa mieltä.
Muoriska, samantaoaisia ajatuksia on risteillyt mielessäni. Tällaisen kovassa tulospalkkauksen maailmassa elävän on kovin vaikeaa ymmärtää ihmisiä, jotka eivät tee työtään parhaalla mahdollisella osaamisellaan. Oma katseeni on alkanut kääntyä työnjohtoon. Tekee mieli ihmetellä ääneen, mikä on sellainen työpaikka, jossa johto ei puutu työilmapiiriin, jos se menee noin vääristyneeksi. Yksityisellä puolella tuota sanottaisiin tehottomuudeksi ja väkeä vähennettäisiin. Itse olisin kovin pahoillani, jos väkeä vähennettäisiin hoitotyössä. Sen sijaan toivoisin, että siellä olevat ihmiset tekisivät sitä työtä, mistä heille maksetaan ja nimenomaan hoitaisivat asiakkaitaan, potilaitaan, asukkaitaan eivätkä omai asioitaan.
Liisa, tällaisia yksiköitä on ollut hyvin kauan. Muistan 70-luvulta elävästi, kon kohtasin kuvatuntaista hoitajien potilaista piittaamatonta ilonpitoa Rovaniemen terveyskeskuksessa. Ikävä matkamuisto vuosikymmenten takaa.
Itse en ole enää osastolla... kun olin, tilanne oli usein tuo. En siis itse ole hoitaja, mikä heti julki tuotakoon! Nytkin otan mieluusti perehdytettäviä, mutta eri tehtäviin, en siis sh-opiskelijoita. Ja yritän tehdä parhaani. Ainakin kaksi innostui ja jatkaa alalla ,D Siinä on kiitosta ihan tarpeeksi.
Mutta osastoilla tuo on niin hirmuisen totta, että pahaa tekee! Eikä voi sanoakaan mitään, vars. jos oh tai yh on siinä itse vielä mukana... Toivon vain, että sh-harjarit vieläkin jaksaisivat - teitä taatusti tarvitaan! Minäkin tässä vaan vanhenen =)
Polgara, siinäpä se: johtajakoulutus tai -osaaminen taitaa olla hoitotyössä ensimmäisiä laadun kehittämisen paikkoja.
Ministeriöidenn on kohtalaisen turha yrittää innostaa alalle nuoria ihmisiä, jos arkitodellisuus lyö vasten kasvoja.
Johtajuus on hukassa monessa muussakin paikassa.
Ehkäpä, Neulekirppu, mutta ihmettelen lähinnä sitä, että hoitajat ovat jo kauan voineet väitellä ja monet ovat perhetyneet johtajuuteen oikein väistöskirjaan saakka, mutta arjen kokemus todistaa, ettei häävejä tulosksia ole saavutettu.
Kyllä johtajuus on tuolla hukassa. Eipä ole tullut eteen tuollaista toimintaa liike-elämässä jossa ollaankin suorastaan yliherkkiäkin firman maineesta.
Surkeata. Toivottavasti nuori ei lannistu.
Surullista kuultavaa jälleen kerran. Laitoshoidossa kyllä näköjään yksityisyys ja ihmisarvo häviää heti sen siliän tien.
Tuo juttu saa minut entistä nihkeämmäksi antamaan kyseiselle ryhmälle palkkojen tasa-arvoerän kokonaisuudessaan. Onhan niitä pienempipalkkaisempiakin ryhmiä olemassa vähintään yhtä pitkällä koulutustaustalla. Minullakin on pienempi palkka kuin noilla kyseisillä hoitsuilla ja opisto- sekä amk-tasoiset tutkinnot (2 kpl)...
Kuvottavaa luettavaa ja valitettavan totta. Itse hoitoalan työntekijänä muistan, kuinka jokaisessa työyksikössäni on jossain vaiheessa käyty keskustelua "omien asioiden puiminen työaikana". Sitä keskustelua sentään käytiin (ja tuloksekkaasti), tuolla esimerkkipaikassa tuskin on otettu asiaa puheeksi.
Nuori lannistui ensin, mutta onneksi opettaja oli hyvä ja innostava. Lopulta nuori teki päätöksen, että hänestä tulee sairaanhoitaja, mutta hän ei suostu tuollaiseksi.
Tämän tapauksen ajatteleminen saa minutkin mietteliääksi: ehkä voisi antaa enemmän palkkaa niille, jotka tekevät töitä ihmistä kunnioittaen. Ehkäpä laitoksissa asuvat vanhukset ja vammaiset sekä heidän omaisensa voisivat vaikuttaa siihen, miten lisäliksaa annetaan; näinhän se tulospalkkaus pitäisi hoitaa ihmisten parissa työskenneltäessä, ei määrän, vaan työn laadun mukaan. Parasta laatua on ammattitaito ja ihmistä kunnioittava asenne hoidettaviin.
Almamaria, yksiköissä on eroa. Luulen, että pahinta mahdollista käytöstä on se, kun ihmisistä puhutaan ikään kuin he eivät ymmärtäisi mitään ja ikään kuin hoitajat olisivat jotenkin ylempiä kuin potilaat.
Täytyisi aina ajatella, että opiskelijat ovat omia tulevia kollegoita, ja jopa esimiehiä!
Yhtä huonossa asemassa ovat pätkätyöntekijät sairaalamaailmassa. Koulutuksen ja työaikatoivomusten sekä kaikenmaailman "sisäpiiriasioiden" puitteissa.
Puolustella ei tuollaista käytöstä voi, mutta syitä varmaan on kiireessä ja kaikenlaisessa epävarmuudessa, joka stressaa ihmiset alalla erittäin kyynisiksi.
Anonyymi, mielestäni neuvosi on viisas. Muistaakseni on vanha juutalainen viisaus, että lasta pitää kunnioittaa, sillä hänestä voi tulla kuningas...
Syitä varmaan tosiaan löytyy juuri mainitsemistasi kiireestä, stressistä ja epävarmuudesta. Ongelmassa ei mielestäni tarvitse käydä rypemään. Siihen voidaan nähdäkseni puuttua tehokkaasti.
"Potilaat ovat usein hyvin huonossa kunnossa ja kykenemättömiä vaatimaan yksityisyyttä."
Tämä virke sai ajattelemaan eilen lukemaani juttua rintasyöpään sairastuneesta elokuun Sara-lehdestä. Jos saan siteerata: "..Kun minut oli leikattu ja kaikki letkut viimein irrotettu, minut nostettiin sängystä pystyyn keskelle neljän naisen huonetta ilkialastomana ja mieskuvaaja kuvasi, mitä oli saatu aikaan. Haavani olivat vielä niin tuoreet, että verta valui koko ajan lattialle, mutta sälli vain kuvasi. Myöhemmin sain moitteet hoitajilta, että olin sotkenut lattian.."
Olen sanaton. Toivon totisesti, etten koskaan sairastu ja joudu hoitoon vaan kuolen saappaat jalassa äkkikuoleman. Tähän tunteettomuuteen ja yksityisyyden huomioimattomuuteen törmää tosiaan jo terveyskeskuksen luukulla.
Helena, kun muistia raaputtaa, itsellänikin on kaksi ikävää kokemusta, jotka ovat loukanneet omaa yksityisyyttäni, vaikka kokemusta potilaana olosta ei ole niin kovin paljon...
Eräässä vanhusten hoitolaitoksessa oli tuttavani siistijänä. Juuri noin hoitajat useimmat käyttäytyivät kahvihuoneissaan ja asukkaiden luona, epäkunnioittavasti. Ja PALAVEREIHIN JA JUHLIIN YM. KUTSUTTIIN VAIN HOITAJAT (osastonhoitaja ei arvostanut siistijöitä). Arvatkaa mitä teki siistijä sillä aikaa? Hän seurusteli asukkaiden kanssa ja tykkäsi heistä!
Anonyymi, olen huomannut saman jutun. Sitä paitsi tiedän myös hoitajia, jotka menettelevät samoin. Ongelmana vain on sitten se, että jos klikkiytyneet hoitajat huomaavat tämän, siihen "puututaan" monin tavoin. Olisi tärkeää, että työyhteisöt kokonaisuudessaan tietäisivät, kenen hyväksi ne toimivat ja toimintatavat määräytyisivät siitä käsin.
Tuli ihan oma harjoitteluaika mieleen. Silloin kun itse hoitsuksi opiskelin, meilläkin se eka harjoittelu oli juuri pitkäaikaisosastolla. Ja ainakin sillä osastolla se oli pitkälti juuri tuollaista. Pahalta tuntui! Ja ekan päivän jälkeen ajatus olikin, että en halua olla osa tuollaista koneistoa. Onneksi ihaniakin hoitajia on, kiireestä huolimatta myös on hoitajia, joilla riittää aikaa ja ymmärrystä potilaille. Sekä opiskelijoille. Hoitajana työskellessäni sitten kyllä joka kerta pahalta tuntui tuollainen mitä kuvasit kirjoituksessasi. Nykyään työskentelen ihan eri alalla, mutta jos hoitotyöhön joskus palaan, niin yritän olla huomaavainen ja ymmärtäväinen, kunnioittaa potilasta ihmisenä. Ei ole potilaan vika, jos sairaaloissa ja laitoksissa on resurssipula. Tuskin potilaskaan on aina omasta tahdostaan sinne kiireen keskelle tullut...
Meemu, kokemukset näyttävät olevan paljon yleisempiä kuin osasin edes odottaa, vaikka tiesin ongelman. Olen haastatellut aiheesta terveydenhoidon opettajaa, joka oli sitä mieltä, että parempi olisi, jos harjoittelut alkaisivat muutenkin lapsista ja siirtyisivät elämänkaaren mukaisesti ikäihmisiin... Mutta tämä ihmisarvoinen kohtelu on asia, jonka puutteeseen pitää puuttua heti. Resurssipulaa ei voi syyttää huonoista käytänteistä.
Näyttää siltä, että rakennusprojektit kiinnostavat terveyspäättäjiä ja -johtajia enemmän kuin hoitotyö :(
Hei! Jo eilen yritin kommentoida, mutta en tiedä minkä virheen tein tänne asit ei ainakan tullut. Elikkä, olen töissä psyksairalassa ja meidän osastolla on selkeä systeemi opiskeliojiden kanssa. Joka ryhmälle on varattu kaksi ohjaajaa, jotka sitten perehdytävät oppilaat osastoon ja sen töihin. Nykyään vaan tuntuu, että oppilaitokset sysäävät liikaa hommia osastoille. Esim tullessaan osastolle kaikki eivät edes osaa ottaa verenpainetta, vaan koulussa on sanottu, että osastolla opetetaan. Tämä ei ole hyvä kehitys, sillä näin voi joku käydä koulunsa eikä osaa edes paineita mitata jos ei ole osunut harjoittelupaikassa kohdalle sen otto. Toinen huomion arvoinen asia on, että hoitajat joutuvat nykyään tekemään myös kasvatstyötä, sillä 16v oppilas on vielä aivan raakile. (Psykssairaalaan ei mielestäni näin nuoria saisi edes päästää harjoittelujaksolle.)
Hoitajien käytöksestä vielä: se on toisinaan jos ei sopimatonta niin ainakin räikeää. On kuitenkin mielestäni parempi, että hoitajat puhelevat kuin ovat tuppisuina. Jos meno yltyy potilaan tai omaisen mielestä liikaa, niin silloin pitää ottaa heti yhteyttä ko laitoksen johtoon jos ei tohdi sanoa asiaa suoraan hoitajille. Mukavaa syksyä kaikille: Anneli
Anneli, 16-vuotiailta puuttuu kyllä elämänymmärrystä näihin rankkoihin hoitopaikkoihin. 16-vuotiaiden laittaminen psykiatrisille ja pitkäaikaissairaiden osastoille on erittäin lyhytnäköistä, sillä uskoakseni moni potentiaalinen työntekijä karsiutuu ainakin vuosikymmeniksi näiltä aloilta liian nuorena saamiensa kokemusten perusteella.
Pistän tiedon kommentistasi eräälle terveydenhuollon opettajalle, jos vaikka hän ennättäisi ottaa kantaa kommenttiisi.
ONKO TÄMÄ SITTEN IHME... kyllä hoitaja pienet sais siirtyä nyt kahvihuoneesta luo sairaiden... "Sokkiselvitys: Näin huonosti vanhuksia hoidetaan
08.09.2009 07:49, päivitetty 08.09. 08:32
Vanhustenhoidossa ilmenee suuria puutteita. Tuoreiden selvitysten mukaan vanhuksia sidotaan sänkyihin ja suljetaan lukkojen taakse. He eivät pääse vessaan, kärsivät ruoan puutteesta ja saavat liikaa lääkkeitä....
Asia selviää viiden lääninhallituksen tekemistä selvityksistä. Tuloksista kertovat Nelonen ja YLE Uutiset...
Lähetä kommentti