16.11.07

Influenssapiikin aika

Jostain syystä ilmaiset influenssarokotteet eivät ole saaneet riskiryhmiä ainakaan viime vuonna oikein liikkeelle: vajaa puolet ilmaiseen rokotteeseen oikeutetuista kävi piikillä.
Odotettavissa on vähintäänkin tavallinen epidemia, joten pienellä vaivalla saattaa säästyä vakavalta taudilta.
Kuka tahansa saa influenssarokotuksen terveyskeskuksessa. Soitin äsken omaan terveyskeskukseeni ja kysyin, miten menetellä, ellei kuulu riskiryhmään. Omassa terveyskeskuksessani lääkäri kirjoittaa rokotereseptin, kunhan pyydän sitä oman terveydenhoitajan kautta. Ilman ajanvarausta saa Helsingissä influenssarokotuksen 24.11. saakka ja sen jälkeen ajanvarauksella vuoden loppuun saakka (mutta silloin tauti on jo todennäköisesti rantautunut tänne).
Kansanterveyslaitos suosittaa influenssarokotusta terveille 6 – 35 kuukauden ikäisille pikkulapsille, kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä niille, joilla sairautensa tai lääkityksensä vuoksi on suuri vaara saada influenssa. Sairauksia, jotka lisäävät alttiutta influenssalle, ovat esimerkiksi krooninen sydän- tai keuhkosairaus tai diabetes. Jos potee jotakin pitkäaikaissairautta, ei kannata ottaa riskiä, että sairaus influenssan vuoksi pahenee.

Vähitellen influenssapiikin rinnalle on tulossa nenäsuihkeena annettava influenssarokote. Se on jo käytössä USA:ssa. Aivan pienille ei nenäsuihketta voida antaa, koska se sisältää heikennettyä elävää virusta, mutta kaksivuotiaista vanhemmille voidaan ja rokotteen antama suoja erityisesti A-virusta vastaan on hyvä erityisesti lapsilla.

Ei kommentteja: