31.7.06

Kohtuus kaikessa

Löysin Yliopiston kirjaston nettisivuilta 1700-luvulla julkaistun terveiden elämäntapojen oppaan Konsti elää kawwan. (Konsti elää kauwwan. Wasa 1786.) Opas on edelleen opettavaista luettavaa terveyttään vaalivalle ihmiselle. Jossain asioissa tietoa on tullut lisää, mutta perusoivallus on säilynyt samana antiikin ajoista lähtien: kohtuus kaikessa.
Suomalainen koiranleuka on tietysti vääntänyt tästä huumoria: "Kohtuus kaikessa, pullo päivässä" (ja silloin on tarkoitettu kossupulloa, ei keskiolutta. Kohtuusperiaate tuli jälleen kirkkaasti mieleeni, kun sähköpostiini kolahti sydänkesän hiljaiselon jälkeen ammattiasiaa. Kyseessä oli Paahtimoyhdistyksen kahvi ja terveys -uutiskirje. Yhdistyksen ylläpitämille sivuille http://www.kahvi.net/terveys/ on koottu tutkimustietoa kahvin terveysvaikutuksista. Tieto on suunnattu terveysviestinnän ammattilaisille, joten se on vaikeaselkoista ja monipolvista lääketieteen teksteihin perhetymättömälle. Jos asia kiinnostaa, se on joka tapauksessa kaikkien ulottuvilla.
Kahvi on osoittautunut monessa suhteessa suoranaiseksi terveysjuomaksi. Tekstissä mainitaan useita kertoja sana "kohtuullinen". Sellainen, mikä mahdollisesti kohtuudella nautittuna saattaa olla jopa terveellistä, ainakin jossain mielessä, voi ylettömästi nautittuna raunioittaa terveyden. Ihminenhän voi tuhota terveytensä vaikka ylettömällä kahvinjuonnilla, ei siihen kossupulloja välttämättä tarvita.

Laitan tähän tiivistelmän tämän runsaat 200 vuotta vanhan elämäntaidon oppaan konsteista:

KONSTI ELÄÄ KAWWAN
Eli tarpeellisia ja hyödyllisiä neuvoja ja ojennusnuoria terveyden varjelemiseksi ja saada elää isohon ikähän.

1. Uni eli nukkuminen on sangen hyvä, kun se on kohtuullinen, sillä se vaikuttaa
teräwän ymmärryxen, hyvän muiston ja kewiän työn.
2. Likin ruokaa, juomaa ja unta on lijkunta, askaroitseminen ja työn tekeminen sekä mielelle että ruumijille terweydexi.
3. Älä pidätä wettäs, tuulta ja muuta luonnollista tarwettas.
4. Harjaa eli kampaa usein pääsi, että aijwon lijat höyryt ulos pääsevät.
5. Kävele ja liiku jotain ylös noustuasi, että loka, joka yöllä on kokoontunut suolijin laskeusi alaspäin persauxeen.
6. Että usein purgerata ja lääkityxiä nauttia on wahingollinen: luonto tottuu wihdoin niihin.
7. Juopumus wäkewistä juomista tekee ihmisen laiskaxi ja uneliaaxi.
8. Suuri ja äkkinäinen wihastuminen ja raskas pitkällinen murhe ja huoli kuiwaawat ylös ruumijn.
9. Iloinen mieli ja tyytyväisyys lisää ikää.

Wasassa 1786 Prändätty G.W.Londieerildä.

3 kommenttia:

christer sundqvist kirjoitti...

Erinomaisia ohjeita. Mitään olennaista uutta ei ole tapahtunut noilta ajoilta. Vuoden 2006 toukokuun Forbes-lehden numero ja viimeisin Juoksija-lehti (Ari Paunonen) luettelee nämä 15 tapaa pidentää ikää:

1. Älä nuku liikaa! 8 tunnin yöunet riittävät, älä nuku pitempään. Alle 4 tunnin yöunet ovat myöskin vahingoksi. (Archives of General Psychiatry)
2. Myönteinen elämänasenne. Optimisti elää pitempään kuin pessimisti. (Mayo Clinic Proceedings)
3. Enemmän seksiä! Vilkas seksielämä rauhoittaa ja usein ejakuloiva mies pitää eturauhasensa kunnossa. (Journal of the American Medical Association)
4. Hanki lemmikki. Koira on oivallinen kumppani esim. masentuneelle. (Erica Friedmann)
5. Ota iso veritesti. Verestä näkyy miten voit. (Atherotech)
6. Rikastu. Väistämätön tosiasia on, että rikkailla on paremmat mahdollisuudet pidentää ikäänsä. (National Center for Health Statistics)
7. Lopeta tupakointi! Yksi tehokkaimpia tapoja pidentää ikää on jättää tupakointi. (Archives of Gerontology and Geriatrics)
8. Ota rennosti! Turha hätäily pois. (Johns Hopkins University School of Medicine)
9. Muista syödä antioksidantteja. Vapaat radikaalit pysyvät kurissa syömällä antioksidantteja. (Esim. Kotimaiset Kasvikset ry)
10. Ota pitkä-ikäinen elämänkumppani. Niinkin vanhanaikainen asia kuin pitkään kestävä avioliitto auttaa lisäämään ikää. Ehkä elämä vain tuntuu pitemmältä saman kumppanin kanssa? Ne geenit, ne geenit tässäkin kummittelevat. (Mechanisms of Aging and Development)
11. Harrasta liikuntaa. Liikkuvat ihmiset elävät pitempään. (St. Luke's/Roosevelt Hospital in Manhattan)
12. Nauru pidentää ikää. Tosikko kuolee ennemmin. (Princeton Longevity Center in New Jersey)
13. Laihduta. Lihava on vaaravyöhykkeessä koko ajan. (Dr. David Fein)
14. Opi käsittelemään stressiä. Ethän polta päreesi joka päivä? (Princeton Longevity Center in New Jersey)
15. Mietiskele. Meditaatio poistaa stressiä väitetään. (Dr. Woodson Merrell)

KirsiMy kirjoitti...

Se 1700-luvun oppaan kirjoittaja tosin aloittaa lähes kaikki ohjeensa sanalla kohtuus. Ehkäpä juuri siinä on nykyajan ohjeiden ja antiikista kotoisin olevien ohjeiden ero. Mietin esimerkiksi tuota Paunosen ohjetta kolme. Konsti elää kawwan on nimittäin kohtuus seksielämässä. Samoin oppaan ohjeena on kohtuus nukkumisessa. Ero saattaa olla hiuksenhieno, mutta mielestäni se on olemassa ja se on kiintoisa.
Luulen, että omana aikanamme on kohtalaisen tärkeää muistuttaa kohtuullisuudesta, sillä tavaraa, ruokaa, virikkeitä, rentoutusta, lääkkeitä, tekemättömiä töitä ja ties mitä on tarjolla ylettömästi. Tällaisen runsauden keskellä tarvitsemme yksinkertaista viisautta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

kiitos inspiraatiosta, kurkkaapa http://tyyneys.vuodatus.net/blog/212609