22.9.07

Miten kerrot lähteesi, Hesari?

Luin tänään Hesarin uutissyötteitä ja tajusin kesken jutun lukevani itse asiassa Mediuutisten juttua. Jutussa kyllä kerrotaan, että tiedot ovat Mediuutisista. Mikäli osasin lukea oikein, Hesari vain yksinkertaisesti tiivisti toisen lehden juttua linkittämättä lainkaan kyseiseen juttuun. Minusta olisi fiksua ja oikeampaa linkittää, jos referoi. Jos tahtoo olla itseriittoinen, sitten pitäisi olla itseriittoinen ja nähdä ainakin enemmän vaivaa hankkimalla omaakin tietoa. Hesarin tiivistelmä samasta jutusta.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Artikkelissa mainitaan kyllä ihan ensimmäisessä kappaleessa, että kyseessä on Mediuutisten juttu. En oikein ymmärrä miten kukaan voisi tämän tekstin perusteella jäädä siihen käsitykseen, että tämä olisi Hesarin omaa uutishankintaa.

En ole itse ollut tätä julkaisemassa, mutta ajankohdasta päättelisin, että tämä on STT:n varhaisaamusta tarjoama sitaatti. Niitä tehdään uutistoimistossa aamuyöstä paitsi aamun lehdistä suoraan myös etenkin aikakauslehtien ja pienempien maakuntalehtien itse uutistoimistolle ennakkoon toimittamista skuupeista.

Itse tehty jatkoselvitys aivan varmasti tekisi uutisesta arvokkaamman. Ihan kaikkeen resursseja ei kuitenkaan riitä: tämä ei ole ollut meillä kovin iso uutinen, paperilehdessä juttu olisi yhden palstan pätkä jos sitäkään. Omat voimat halutaan keskittää mielellään niihin päivän tärkeimpiin uutisiin. Pitänee tosiaan kirjoittaa tuonne blogiimme Uutispöytälaatikkoon uutistoimistojen roolista tässä työssä niin kuin tuossa viime viikolla siellä lupailinkin.

Mitä linkkaamiseen tulee, minusta se ei tässä ole mikään eettinen kysymys, kun juttua ei kerran ole varastettu omiin nimiin vaan alkuperäinen lähde kerrotaan selvästi.

Lukijan palvelua linkkaaminen toki on. Mielellämme muutenkin lisäämme uutisiimme linkkejä lisätietoon. Varsinkin näiden sitaattien kohdalla ainakin itse koen, että lukijalle pitää myös linkin avulla näyttää alkuperäinen uutinen, jos se vain on verkosta ilmaiseksi saatavilla. Lisään siksi linkin nyt, kiitos palautteestasi.

KirsiMy kirjoitti...

Ei siitä olekaan kyse, Maija Aalto, vaan linkittämisestä: Kun nettiin tehdään sisältöä, minusta on korrektia ja helppoa linkittää alkuperäiseen juttuun. Ihmettelen, miksi Hesari ei siis sitä tee.

Halo Efekti kirjoitti...

Hesari ei sitä linkkiä tee pääsääntöisesti, eikä moni muukaan lehti. Koska linkin tekeminen bloggaajaltakaan ei montaa sekuntia vie - ei kyse voi olla toimittajan kiireen aiheuttamasta virheestä. Se on vaan ärsyttävä tapa. Linkit esiin! Jos uutinen kiinnostaa, varmasti lukija kaipaa myös lisätietoa alkuperäisestä ja muustakin nettilähteestä. Tuo kyllä tuo mieleen että toimittajaa ei ole kirjoitusvaiheessa kovin paljon tiedottaminen "napannut". ;D

KirsiMy kirjoitti...

Justiinsa näin, Halo.
Ymmärrän kyllä, että lehdet eivät tykkää, jos lukijat lähtevät pois niiden sivuilta esimerkiksi toisten lehtien sivuille.
No, ei tämä mitkään journalistinen virhe ole, mutta toivoisin kyllä, että siinä suhteessa käytäntö vähän muuttuisi, sillä toisten lainaaminen on nykyisin superhelppoa ja kuten Maija Aallon vastauksesta näkyy, sama aineisto saattaa kiertää STT:n, Hesarin ja sitten vielä blogienkin kautta ja kohta voi käydä, kuten takavuosina kävi, että joku lehti lainaa bloggaajaa ja väittää, kun tulee kyse lähteen mainitsemisesta, että blogeissahan on sitä juttua, joka kiertää joka paikassa...

Anonyymi kirjoitti...

Meillä kyllä pyritään linkkaamaan mahdollisimman usein muihinkin tiedotusvälineisiin. Tuo ajatus siitä, ettei lukijaa haluttaisi neuvoa pois omilta sivuilta on vanhentunut, onneksi. Lukijan ohjaaminen muualle voi toisinaan olla paras keino houkutella lukija tulemaan myöhemmin takaisin meille. Ja tosiaan, tässäk uutisessa se linkki olisi alunperin ollut ihan paikallaan.

Tosin aina linkkaaminen ei onnistu esimerkiksi siksi, että toinen tiedotusväline ei tarjoa paikkaa johon linkata. Siteerattu artikkeli ei ole vielä verkossa, permalinkkejä ei ole olemassakaan, juttu löytyy vain maksulliselta puolelta tai vain näköislehdestä.

Mutta tosiaan, kyllä se linkki edelleen ihan turhan usein jää pois vain siitä syystä, että toimittajalla on kiire tai toimittajaa laiskottaa.

KirsiMy kirjoitti...

Kiva kuulla, että olette huomanneet, että tuollainen linkkaamispolitiikka on vanhanaikaista. Itsetyytyväisyyteen ei ole edes Hesarilla kuitenkaan varaa, eikä muiden mollaamiseen, vaikka nettiä tehdään isolla rahalla ja kuukausipalkalla. Aina löytyy vielä isommalla rahalla tekeviä, vielä parempia. Ei pidä myöskään väheksyä blogeja, sillä blogiavaruudessa käydään verkottunutta kansalaiskeskustelua.
Hesarille kiitos siitä, että lukija saa keskustella kustakin uutisesta. Siinä suhteessa Hesarin lyhyet uutiset ovat paljon parempia kuin maakuntalehdet, jotka antavat parhaimmillaankin vain mahdollisuuden arvioida uutisen tasoa.