Tämä on Kirsin blogi. Olen pienemmän ja heikomman puolella aina kun voin. Olen poliittisesti sitoutumaton.
8.11.07
Valokuvatorstai
Valokuvatorstaissa pyydetään tällä kertaa analysoimaan inspis.vuodatus.net-sivulla olevaa kaunista kuvaa, jossa tie kulkee valoon.
Tänä aamuna heräsin kuitenkin raskain mielin. Monen ihmisen tie nousi eilen pystyyn. Valoa on vaikea nähdä; on ehkä vaikea nähdä ylipäätänsä mitään sumentunein silmin. Aikaa ei voi kääntää takaisin päin.
Nyt ymmärsin, mitä vanhan kirkkorukouksen kirjoittaja ehkä ajatteli rukoillessaan Varjele meitä pahasta äkillisestä kuolemasta... Tämä kuva on otettu Iidan hautajaisista. Hän kuoli korkeassa iässä rakkaittensa ympäröimänä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
23 kommenttia:
Minusta tämä sopii aiheeseen. Tie valoon, niin. Itse elämä ei ole kaikille valoa ja jotkut otetaan aiemmin pois.
Vaikuttava ja ajankohtaan osuva kuva
Elegia, varmaan on niin, että joku joutuu ikänsä kulkemaan kadun varjoisaa puolta, toinen nauttii päivänpaisteesta, ajoittain tympääntyneen välinpitämättömänäkin.
Jotkut otetaan aiemmin pois, toiset elävät pitkän elämän. En osaa kuvitella mitään vaikeampaa kohdattavaa jälkeenjääville kuin läheisen väkivaltainen loppu.
Nieppi, lippu on puolitangossa ja tänään sytytämme kynttilän keittiön ikkunalle kello 18.
Kosketta, niin monella tapaa juuri tänään.
Pappi sanoisi etta vainaja on vihdoin paassyt kotiin.
Ja minä kun luulin, että oma tulkintani olisi ollut rankka. Tämä on kuitenkin nyt tähän asti vastaan tulleista valokuvatorstain vastineista kaikkein rankin ja synkin tulkinta.
Toisaalta eiliset uutislähetykset huomioon ottaen oli ehkä ihan odotettavaa, että se näkyisi torstainkin vastauksissa.
Koskettava ja tyylikäs kuva, Kirsi.
Hilkka, nyt täytyy pohtia.
Hpy, niin sanoisi.
Juha, pahaa ei voi uskoa olemattomaksi, sieltä ei voi sulkea silmiä.
Maria, kosketuspinta on nyt meissä jokaisessa.
Minun isoäitini sai kuolla 99 vuotiaana luonnollisen kuoleman. Emme joutuneet suremaan häntä järkyttyneinä, vaan kaipauksella, ja myös helpottuneina siitä että hän pääsi minne jo itsekin halusi.
Kiitos tästä postauksestasi, jossa mainitse valon, ja järkytyksen. Olen nyt vasta menossa kunnolla lehdestä lukemaan kauheista tapahtumista. Aamupäiväksi jouduin töitteni ajaksi sulkemaan tragedian mielestäni. Ne joita se lähimmin koskettaa, eivät pysty aikoihin muuta ajattelemaan. Toivotaan heille paljon tukea.
Viimeisen tien pää. Tuli mieleeni runo: "On maa, johon kaikki polut katoaa...On rauhan maa."
Ajatus on läsnä nyt niin monen sydämessä.
Tien pää. Kyllä elämän metsän läpi kulkeminen saisi kestää luonnollisen kauan.
Katili, niin.
Tarjuska, ehkä moni joutuu etsimään lohtua vielä runoista, musiikista...
Rita, Iidakin sai elää noin kauan ja kuolla vanhuuteen.
Pysähdyttävä tulkinta polustamme. Tämä on meillä kaikilla edessä ja siitä pitää puhua. Kiitos, Kirsi!
Minulla oli vähän sama aihe ensikisi mielessä, että polun pässä on kuolema. Sitten ajattelin, että se taitaa olla liian rankkaa tähän hetkeen. Tuli mieleen tuo sama kirkkorukous, jonka mainitset. Tuollainen äkkikuolo on todella kammottava.
Tänä päivänä eilinen murhenäytelmä on mukana kaikissa ajatuksissa...Hyvä kuva.
Liisa, olen samaa mieltä kanssasi.
Neulekirppu, olisi mukava kuolla vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena.
Niin, Inkivääri, ja nyt on tärkeää puhua asiasta. Olin itse hyvin hämmästynyt, kun tajusin, että asia oli järkyttänyt minua niin paljon, vaikka luullakseni en tunne tragedian uhreista ketään. Jos aamulla olisin työntänyt tapahtumat pois tajunnastani, olisin luullakseni toiminut väärin. Näin yllättävä ja traaginen tapahtumasarja koskettaa jokaista suomalaista, niitäkin, jotka eivät tahdo asiasta puhua tai edes tietää.
Tää kaikki menee yli mun ymmärrykseni niin teksti, kuin kuvakin, mutta tulin kuitenkin vastavierailulle...
Topi-koira, etkö ole kuullut mitään siitä, että 18-vuotias lukiolainen ampui koulunsa rehtorin, terveydenhoitajan ja kuusi oppilastoveriaan sekä haavoitti itseään kuolettavasti eilen?
Ei mulle koskaan semmosista asioista puhuta, mutta kyllä mä nyt jotain muistan kuulleeni, että mun porukat olis puhunu ja hämmästelly semmosesta tapauksesta keskenään..
Mutta mähän oon nuori koira, enkä jaksa keskittyä mihinkään vakavaan,,,
Sori, Topi, ei taida olla pentukoirien juttuja.
Olin tänään iäkkään perhetutun hautajaisissa. Kaunis tilaisuus ja itkettyä tuli, monestakin syystä.
Koskettava kuva ja siihen erilaisen näkökulman tuova teksti. Kiitos.
Käpsä, kuolema tuo tullessaan ikävän.
Tuima, ja meillä jälkeenjäävillä elämä jatkuu. Ehkä ei samanlaisena, mutta jatkuu. Joiltakin se kysyy suuria ponnisteluja tänäänkin.
Lähetä kommentti