23.1.07

Tsemppiä edelleen, Riki

Tänään postilaatikkoon putosi Syöpä, siis lehti. Lehdessä on Riki Sorsan haastattelu. Riki ilmaisee jutussa iloaan siitä, ettei jäänyt yksin surkuttelemaan sairastumistaan syöpään, vaan kertoi sairaudestaan julkisuudessa, myös omassa blogissaan.
Riki hämmästelee, miten moni on halunnut lukea hänen blogiaan, miten moni on halunnut kirjoittaa hänelle.
– Blogi on antanut sairausajalle sisältöä.

Syöpäjärjestöjen aikakauslehti Syöpä Cancer 1/07. Toimittaja Mardy Lindqvistin tekemä Riki Sorsan haastattelu: Riki Sorsan avoimuus sai paljon vastakaikua, Kuka tahansa voi sairastua

8 kommenttia:

Tarjuska kirjoitti...

Itsekin sattuneista syitä kävin kommentoimassa Rikin blogissa ja tsemppaamassa häntä...ollaanhan vielä oltu luokkatovereitakin ja itsellänikin vakava sairaus taustalla ja siitä selvinnyt. Tiedän itse, että avoimuudella saa voimaa ja rinnallekulkijoita parhaiten ja siten jaksaa kulkea paremmin tuon raskaan tien. Huomata, että toisetkin ovat selvinneet eli toivoa on. :) Tsemppiä edelleen Rikille ja kaikille syövän ja muun vakavan sairauden kanssa kamppaileville. :)

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Onko sinulle, Tarjuska, koskaan käynyt niin, että netissä joku on ollut ilkeä? Olen nähnyt tällaistakin tapahtuvan.
Luulen, että ilkeilyn ja leimatuksi tulemisen pelko estävät monia kertomasta kipeistä asioistaan. Nämä pelot toteutuvatkin joskus. Ennen kaikkea tämä koskee mielenterveyden ongelmia ja köyhyyttä. On niitäkin blogisteja, jotka hauraudestaan huolimatta ovat rohkeasti kertoneet mielenterveyden ongelmistaan. Itsekin olen saanut tällaisten ihmisten blogeista paljon elämänymmärrystä. Ylipaino- ja syömisongelmistä nykyään jo moni uskaltaa kertoa.

Liisa kirjoitti...

Kun luin eilen ko. artikkelin, ajattelin, että olisipa ollut näitä blogeja jo v. 90-91. Silloin kulkivat kirjeet ja kortit. Ja minullekin heikoissa kantimissa ollessani riitti tieto, että tunsin yhden ihmisen, joka oli selvinnyt vastaavasta. Kävin Tarjuskan sivulinkin kautta lukemassa Rikin kirjeitä usein.

Minustakin avoimuus auttaa. Voimia kaikille tarvitseville!

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Sepä se, LIisa. Ihmiset, jotka kertovat sairauksistaan, antavat rohkaisua monille ja tämä vertaistuki säteilee laajalle :)

Outolintu kirjoitti...

Liisan kanssa samaa mieltä: Kunpa olisi ollut blogeja jo kauan sitten, silloin kun oli vaikeaa. Samanhenkisiä "kirjekavereita" olisi ollut eikä olisi tarvinnut yksin miettiä.

No, se on jo mennyttä elämää. Selvisin siitä.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Totta puhut, Outolintu. Nyt kun elämme tätä päivää, saamme jakaa toinen toisemme iloja ja suruja.
Omat surut ja huolet eivät ehkä pääse kasvamaan suhteettomuksi, kun voi peilata elämäänsä myös toisten elämään.
Tosin: vaikka itsekin olen kaikenlaista kokenut, olen joutunut huomaamaan, että tuen antaminen on haastavaa ja toisinaan olen mennyt häntä koipien välissä omaan blogiini häpeämään, kun olen ollut jotenkin taitamaton ehkä :(

Tarjuska kirjoitti...

En ole blogissani ainakaan havainnut tuota ilkeyttä. Netin yleisillä keskustelupalstoilla saattaa olla tyyli hieman toisen lainen, joten siellä pitää olla ehkä varovaisempi. Siksi pidän blogiani parempana vaihtoehtona puhua avoimesti omasta sairaudestani ja siitä selviämisestä. Vuosien varrella on kasvanut myös selviytymisen myötä vahvemmaksi persoonaksi ja oppinut tietyissä tilanteissa pitämään myös puoliaankin.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Tarjuska, tahdon uskoa, että olet oikeassa.Omat blogikokemukseni sitä yhtä blogia lukuunottamatta todistavat ihmisten yhteisöllisyydestä ja positiivisesta tuesta.
Ehkä ilkeys on harvinaista, mutta sitä tosiaan on ollut valitettavasti myös blogistanissa.
Jokin siinä blogissa veti puoleensa sadistisia ihmisiä. Toivottavasti ongelma, johon kesällä törmäsin, on edes jäänyt yksittäiseksi.