Tänään Valokuvatorstai kysyy Miksi?
Avun tarpeessa olevat ihmiset ja heidän kysymyksensä eivät ole vaaliteemoja ja jos ovatkin, annetuttuja lupauksia ei pidetä. Miksi?
Miksi palveluntarvitsijan ääni hukkuu niin helposti kilpailutustilanteissa ja avun tarvetta arvioitaessa?
33 kommenttia:
Miksi tiedämme, mikä on oikein? Miksi silti teemme toisin? Miksi emme välitä?
Sumea, suomalainen hengenelämä on kokenut muutaman ison arvomullistuksen viimeksikuluneina vuosikymmeninä. Viimeisin taite oli 90-luvun alussa. Sen jälkeen eri syistä on käynyt niin, että jokainen pitää huolta vain omista asioistaan ja ajaa vain omia asioitaan. (Myönnän auliisti, että tämä on onneksi karkea yleistys.)
Kyllä se niin on että yhteisöllisyys joka puolella on katoava luonnonvara. Ja ihan kunnallisella tasolla luullaan että jos laitetaan yritystoiminnalle hyvät puitteet toimia, niin tavallinen kansalainenkin voi hyvin. Ideaali kuntalainen on nuori ja hyvintienaava, terve .. Siis kuka huolii pienet lapset, vanhukset.. toivottavasti päättääjät huomaavat ennen kuin se tulee kantapäänkautta opittuna tietona.
Eiko vammaisilla ole samat oikeudet kuin muilla Suomessa? Eiko heille ole pakko tehda kayttokelpoinen sisaankaynti julkisiin paikkoihin? Eiko heille ole erikoisvessoja? Jne jne. Eivatko asiat ole parantuneet viime vuosina?
Muoriska, onneksi yhteisöllisyys ei ole sentään joka paikasta kadonnut; onhan sitä täällä netissäkin aivan tavattomasti :)
Tilaaja-tuottajamallin mukainen palvelujentarjonta tuottaa toisinaan erittäin heikkoa palvelua palvelujentarvitsijan näkökulmasta: töykeitä, asiaa osaamattomia työntekijöitä, pitkiä odotusaikoja, valitusmahdollisuuden haihtumista... Sosiaalisektorilta pitäisi pudottaa heti puhtaaseen liikevoittoon tähtäävät yritykset. Tämä tapahtuu niin, että palveluita tilaavat tahot asettavat palvelulle asialliset laatukriteerit ja pitävät niistä kiinni eivätkä ala etsiä yksisilmäisesti halvinta tarjousta. Halpa ja hyvä ovat kaksi eri tuotetta.
Olen sitä mieltä Muoriska, että kuntapäättäjien pitäisi herätä elämän todellisuuteen eikä nähdä ihmisiä kuluerinä.
HPY, valitettavasti vaikeavammaisten ongelmia ei ratkaista rakennussäädöksillä, ei edes niiden noudattamisella. Ajatteles, jos olisit kolmekymppinen urheilullinen ihminen ja saisit sukellusmatkalla selkäydinvamman ja kuontoutuisit ponnistulujen jälkeen pyörätuoliin.
Tai sairastuisit yhtäkkiä kaukomatkalla polioon?
Et ehkä pystyisi pukeutumaan, et syömään itse, et edes nousemaan itse vuoteesta ja sinulle sanottaisi, että noumani, emme voi taata henkilökohtaista avustajaa ja niinpä kunta siirtäisi sinut edullisimmaksi katsomaansa hoitomuotoon, esimerkiksi dementiapotilaiden asuntolaan.
Kaikki ihmisethän ovat tasavertaisi tai ainkin näin pitäisi olla kunnon yhteiskunnassa. Silti vammaisia sorretaan ja heidän omaishoitajiensa palkkaa pienennätään...
Hyvä pohtimisen aihe. Pistää miettimään mitä itse tekee ja tekisi jos joutuisi pyörätuoliin tai olisi kohtalokkaassa onnettomuudessa.
Tärkeä miksi.
Kysehän ei välttämättä aina ole tuosta no money, vaan asenteista ja eettisyydestä.
Hansu, näitä toisinaan itsekin mietin: mitä jos sattuu omalle kohdalle?
Iäkkäiden omaishoitajien asema ei juuri ketään kiinnosta. Jos heidän taakkaansa aletaan jossain vaiheessa helpottaa, veikkaan, että se tapahtuu taloudellisten syiden tähden. Rahakirstunhoitajat heräävät tosiasiaan, että jos omaishoitaja uupuu, hoidettavia on kohta kaksi ja aiemmin hoidettava joutuu herkästi laitoshoitoon. On liian monia vaikuttajia, jotka mittaavat ihmisen elämää ja arvoa rahassa, ja vain rahassa :(
SusuPetal, olet tietysti oikeassa. Ja rahaahan Suomessa on enemmän kuin koskaan. Jopa sairaalajohtajat ovat sitä mieltä, että ihmiset voidaan hoitaa.
Kyse on enemmänkin siitä, mihin raha käytetään ja kuka rahan käyttää.
Näitä mietin, kun katselin taannoin Rautatientorin tekojäärataa. Siitä on itselleni tullut älyttömän kunnallisen rahankäytön ikoni. Pitäisi käydä kuvaamassa. Yhtenä päivänä katselin, kuinka känniset miehet hoippuivat pienhiukkaspitoisessa kaupunki-ilmassa luistelemassa. Musiikki rämisee ja rahaa palaa ja vielä kaiken lisäksi torille on pystytetty ruma ravintola, joka peittää tämän Rautatientorin tekojääradan tosin suunnasta katsovilta. Ponnistelut jään säilyttämiseksi nielevät aivan tarpeettomasti energiaa.
Hyvän kuvan olet valinnut, eilen näistä vammaisiin kohdistuneita asenteita esitettiin hyvin maikkarin kolmessavartissa. Ihmiset kuvittelevat, että hyvinvointivaltiossa on kaikki hyvin, mutta kun asenteet ovat "kulueriä", niin siinä ihmiset unohtuu. Helsingin kaupungin palveluja jotka ovat tarkoitettu kaikille kansalaisille edelleen sijoitetaan paikkoihin joihin kaikki eivät pääse, vaikka on rakennuslait yms. jo olemassa. Asiantuntemusta löytyy, tekniikkaa löytyy, mutta millä me väännetään asenteet välittämään oikeasti miten ihmiset elävät. Tämän asian mottona käytän, että JOS PELASTETAAN ELÄMÄLLE, NIIN TARVII ANTAA MYÖS SE ELÄMÄ! :)
Leena, tuo elämälle pelastamisen ja elämänlaadun välinen jännite on tärkeä. Ehkäpä päättäjiltäkin löytyy myötätuntoa, jos käy oivallus, että asia saattaa joskus koskettaa itseäni tai läheistäni. Kuka tahansa voi joutua liikenneonnettomuuteen. Kaukomailla matkaillessa itsekukin voi saada invalidisoivan sairauden, rattijuoppo voi ajaa päälle, juna voi pudota kiskoilta...
Nykyään lääkärit pystyvät pelastamaan elämälle ihmisiä, vaikka elämänlanka olisi enää säikeen paksuinen, mutta entä kuntoutus? Entä sosiaalinen elämä? Yhteisön tuki, vuorovaikutus? Entä olkapää, jota vasten itkeä? Kaikkeen ei edes tarvita rahaa, mutta välinpitämättömyys voi rakentaa korkeita muureja ihmisille, jotka ovat toisten avusta riippuvaisia.
Ajattelin, että tämän viikon aihe sopii Kirsille hyvin. Hyvän kuvan kaivoit esiin. Blogisi on positiivisella tavalla raskasta luettavaa, kun alkaa ajatella erilaisia ihmiskohtaloita ja eloa. Niin on tarkoituskin. Nämä pysäyttävät. Aiheesta.
Kiitos, Mari. Kuva on otettu vammaisjärjestöjen avustajakapinasta. Suuri vaikeavammaisten ja heidän avustajiensa joukko marssi eduskuntatalolle osoittamaan mieltään ja vaatimaan perusoikeuksia.
He saivat osakseen ymmärtämystä ja myötätuntoa, mutta niin saivat ennen edellisiäkin eduskuntavaaleja.
Kirsi, olen samaa mieltä, ettei vammaisten oikeuksia saisi kutistaa vaaliteemaksi.
Jotenkin tuntuu, että vammaisuus ja vammaisten oikeudet tulevat suuren yleisön tietoisuuteen ihan liian pienessä mittakaavassa. Vuosi 2003 oli Euroopan vammaisten vuosi, mutta missä se näkyi Suomessa?
Aimo, nyt kun sanot, niin muistuu mieleen, että sellainen teemavuosi oli hiljattain. Ehkä muutama luiska johonkin virastotaloon tai kauppaan on saatu sen ansiosta, mutta vaikeavammaisten oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan ei ainakaan saatu.
Poliitikot herännevät sitä mukaa kuin asia koskettaa heitä itseään jotenkin henkilökohtaisesti :(
erinomainen miksi!
Miksi erityisryhmät yleensäkin joutuvat erikseen vaatimaan itselleen samoja oikeuksia kuin muillakin on? Kaikkihan me olemme ihmisiä!
Leenukka, kyselet keskeisiä filosofisia miksi-kysymyksiä. Tekee mieli jatkaa: Kuka määrittää, mikä on erityisryhmä? Kuka on normaali?
Kuka tai mikä päättää, ketkä voivat elää läheistensä kanssa ja ketkä siirretään viranomaispäätöksillä muualle? Miksi jotkut ihmiset menettävät itsemääräämisoikeuttaan, onko yhteiskunnan rahan antaminen ihmisen hoivaan riittävä peruste sille, että ihmiseltä otetaan pois itsemääräämisoikeutta? Kenellä on oikeus riittävään toimeentuloon ja kenellä on oikeus riittävään hoivaan ? Kuka sen määrittelee?
Miksi jotkut ihmiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset?
Tämä miksi pitäisi tosiaan esittää yhä uudelleen ja uudelleen. Miksi kuljemme ohi, emmekä välitä, ennen kuin asia koskee meitä itseä tavalla tai toisella?
Tuonpa vasta ymmärtää, kun on itse kokenut saman. Joskus vaan tuntuu siltä, että päättäjät ajattelevat, että ihminen joka ei tuota mitään, ei myös tarvitse mitään. Ehkäpä hekin sen ymmärtäisivät, kun itse eivät pääsisi kulkemaan esteettömästi paikasta toiseen ja joutuisivat kabinetteihinsa kulkemaan siivouskomeron kautta. Heikompien ääni ei näytä kuuluvan. Muoriskalla näköjään sama ajatuskanta kuin minulla.
Onneksi on ihmisiä, kuten Kirsi, jotka pitävät vammaisten asioita esillä, koska vammaiset itse, jotka ketkä, ovat oppineet vaikenemaan. Tai opetettu vaikenemaan. Poikkeuksiakin tietysti on, kuten Kalle Könkkölä.
Joitakin postiivisia asioita kuulee myös. Helsingin yliopiston vammaisella opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa tentti omassa salissaan, rauhassa, ja mikäli motorinen ongelma hidastaa kirjoittamista, tentille annetaan jatkoaika.
PS Miksi kommenttilaatikon kirjaintunnisteen yhteydessä on pyörätuoli?
Paju, etkö ole kokeillut pyörätuolin klikkaamista?
Pyörätuoli tuossa kommentoinnin kirjaintunnistuslaatikon yhteydessä on symboli, josta aukeaa, ei niinkään liikuntavammaisia, vaan näkövammaisia hyödyttävä kirjainten äänitunnistus. Jos et siis näe tunnistuslaatikon kirjaimia, voit kuunnella ne.
Mäkkikoneissa ääniominaisuudet ovat olleet pitkään vakiovarusteina. Näkövammaislla on käytössään omia ohjelmia, jotka ymmärtävät suomea. (On hupaisaa panna mäkin jenkkiääni lukemaan suomenkielistä dokumenttia. Siinä saa kyllä makeat naurut tylsästäkin tekstistä.)
Hieno kuva ja ajankohtainen asia.
Nuo ilmapallot tekevät kuvasta sen uniikin loistokappaleen.
Ihmejuttu, että vaikka tämä aihe pompahtelee otsikoihin i.e. puheenaiheeksi aina ajoittain, niin joskus tuntuu että mitään ei tapahdu.
Tarralappu, tunteisiin kannattaa luottaa: juuri mitään ei ole tapahtunut tai siis paljon poruja, vähän villoja. Vaikeavammaisia on käytetty nähdäkseni edellisissä vaaleissa vaaliaseena, mutta sen paremmin nykyinen hallitus kuin nykyinen oppositiokaan ei ole tehnyt heidän edestään riittävästi. Yksittäisille kansanedustajille eri puolueissa asia on tärkeä, mutta se ei riitä.
Olen sitä mieltä, että tuossa Leenukan kommentissa on asian ydin. Jos emme lähde kansalaisten yhdenvertaisuuden periaatteesta, olemme loputtomalla suolla. Kaikille pitäisi suoda samat perustuslain lupaamat oikeudet. Nyt heikot ja puolustuskyvyttömät jäävät jalkoihin mennen tullen.
Kirsi,
kiitos kun kerroit. Aina oppii. Ja hienoa, että näkövammaisia on ajateltu. Tunnuksena voisi olla, kun vammaisten oikeuksia ajetaan: ketään ei jätetä ulkopuolelle leirin.
Hyviä kysymyksiä, asioiden tärkeysjärjestyksestähän on kyse eduskunnassakin. Valitettavasti vain niitä lobbaajia löytyy teollisuudesta yms joiden etu taas on usein poikkeava kuin tavallisen ihmisen.
Niinpä, Timo. Olisi suotavaa, että kansanedustajat kuitenkin pitäisivät mielessään, että ovat kansan edustajia, eivät mitään sisäänostajia.
Kategorisointi on paitsi ajatteluprosesseja helpottava tekijä, ihmisiin kohdistuneena pahimmanlaatuinen vitsaus. On liian helppoa jakaa ihmiset "meihin" ja "teihin" - tai vielä pahempaa, "meihin" ja "heihin". Ja miksikäs "heistä" tarvisi välittää, kun "meillä" on asiat kohtalaisesti kunnossa...
Tämä asia tuli ensimmäiseksi mieleen kuvastasi. Kantaaottava, tärkeän asian puolesta.
Niinpä, Pauliina. Meitä on lapsesta pitäen opetettu ryhmittelemään palikoita värien ja muotjen mukaan. Ihmiset vaan eivät ole palikoita.
Monet ryhimittelevät työkseen ongelmia ja tulevat huomaamattaankin ehkä niputtaneeksi ihmiset kuten ongelmatkin. Sitten jää paljon asioita sivuun ja hoitamatta. Ihmisnippuihin suhtaudutaan mutkattoman leimaavasti, ihmisten ongelmiin ei tarvitse lainkaan paneutua eikä niitä tarvitse korjata. Kuinka hanakasti monet ihmiset puhuvatkaan itse aiheutetuista ongelmista. Tällaisen puheen taustalla on juuri tuo mainitsemasi kategorisointi.
Hieno kuva. Laitoin linkin siinä esiintyvälle parille.
Minua jäi heränneestä keskustelusta mietityttämään tuottavuus. Kuten joulun alla todettiin, akateemisistakin vammaisista vain pieni joukko on päässyt töihin. Yleisesti tunnutaan ajattelevan, että vammaiset eivät tee töitä tai tuota. Mutta itsensä elättäjiä olisi paljon nykyistä enemmän, jos myös sosiaalisektori tukisi oikeasti vammaisten työllistymistä. Säännölliseen päivätyöhön saa matkat ja muuta, mutta yritäpä anoa esimerkiksi freelancerina työmatkoja. Tai sovittaa muut palvelut toimiviksi, jos teet keikkaluonteista pätkätyötä.
Minä uskon myös siihen, että päättäjät katselevat vammaisuutta edelleen medikaalisesta vinkkelistä. Vammaisten huonompi asema perustellaan sillä, että se on luonnonlaki. Miksi muuten esimerkiksi pelätään kuollakseen kilpailun vääristymistä, jos vaikka vaikeavammaiset yrittäjät vapautettaisiin tuloverosta? Jos vammainen yrittäjä hakee jokaisen kopiopaperinipun yrittäjänä itse maksamallaan taksilla ja menee joka palaveriinkin taksilla edestakaisin, (yrittäjä ei saa kuljetuspalvelua työmatkoihin) niin pitäisi tehdä aivan tolkutonta tulosta, jotta verohelpotus olisi todellisuudessa kilpailuetu.
J-J, kiva kun kommentoit :)
Koska itsekin olen free-toimittaja ja kerään leipäni niistä pienistä ja joskus isommistakin murusista, mitä maailmalta löydän, taidan ymmärtää ongelmaa.
Minusta free-työ, onpa se sisällöltään lähes mitä tahansa, voisi sopia erinomaisen hyvin ihmisille, joilla on jokin työkykyrajoite, mutta mutta... Tämä yhteiskunta on rakennettu kokopäivätyötä tekeville, samoin sosiaaliturva. Ihmiset, joitka kipeästi tarvitsisivat tulonsiirtoja, jäävät niiden ulkopuolelle, koska järjestelmät on tehty, ilmeisen tahallaan, erittäin monimutkaisiksi eikä epätyypillisissä työsuhteissa olevan, ei ainakaan freen, ole oikein mahdollista esimerkiksi hakea asumistukea. Asia tietysti korjaantuu sitten, kun työnantajat taas tosissaan heräävät tarvitsemaan meidän kaikkien työpanosta, mutta siihen menee vielä aikaa, ellei asiaa vauhditeta.
Tavallaan laajemmin ajatellen myös tähän free ongelmaan liittyen huomenna on Ylioppilasteatterissa 15.30 - 18 TATUSOTU -seminaari taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvasta. Mukana on taiteilijaseurojen ja
tutkijaliittojen edustajia, sekä kommenttipuhujina ainakin yksi vammainen taiteilija ja taiteen tuottaja.
Kiitos tiedosta, J-J. Pistänpä pikku postauksen tuosta, koska tämä keskustelu on jo sen verran monta päivää vanha, että se helposti jää huomaamatta :)
Lähetä kommentti