Kyselin tuossa muutama päivä sitten, kuinka matalasti koulutettuja ja osaamattomia työttömät ovat, kun sellaista aina tietäväiset puheissaan jauhavat. Galluppini ei aiheuttanut kovin suurta ryntäystä.
Helsingissä (pdf) akateemisen loppututkinnon suorittaneiden osuus työttömistä on yli neljännes, viime vuonna se oli 26,9 prosenttia ja näiden lisäksi tietysti on lukematon joukko tempputyöllistettyjä ja pätkätyöllistyneitä, pakkoyrittäjiä sun muita. Akateeminen koulutus ei tällä hetkellä siis lyö leiville.
9 kommenttia:
Ei taida olla paljon parempi täälläkään (Tre), kun kielitaitoinen (ruotsi, englanti, ranska) ja esiintymiskykyinen akateeminen nuori ihminen ei saa töitä kirveelläkään.
Aamulehdessä mainittiin eilen, että työnantajat vaativat täsmäkoulutusta. Paikat jäävät auki, kun ei löydy tasan sopivaa ihmistä. Miten työnantajilla on siihen on varaa? Kuka ne työt sitten tekee, jos ei paikkaa täytetä. Miksi eivät työnantajat kouluta tehtävään, jos perusvalmiudet, kyvyt ja äly ovat olemassa. MIKS, kysyy entinen kouluttaja. Kouluttajatkin ovat työttöminä tämän trendin takia.
Eikä siitäkään mitään tule, että kaikista nuorista koulutetaan putkimiehiä. Muutaman vuoden päästä putkimiehiä on liiaksikin, mutta jokin toinen ala kaipaa tekijöitä.
Vai onko avoimet työpaikat, joihin kukaan ei kelpaa, pelkkää bluffia. Halutaan saada tilanne näyttämään siltä, että töitähän on, mutta kun työttömät ovat niin laiskoja ja mihinkään kelpaamattomia, että...
Obeesia taitaa olla oikeassa tuon suhteen, että osa paikoista on auki vain siksi, että osoitetaan firmalla menevän "ihan hyvin", vaikka vouti olisi takaovella koputtelemassa.
Yksi akateemisesti koulutettu tutuntuttu on pudonnut työttömyysloukkuun. Hän on onnistunut pari kertaa työllistymään yritykseen, joka on tehnyt alle vuoden sisällä konkurssin.
Mutta täsmäkoulutustahan ei ole olemassakaan. On kyllä aika idioottimaista sellaista edes ajatella. Koulutus antaa perusvalmiudet ja käytännössä hankitaan ammattitaito.
Työnantajat eivät ehkä vain ole valmiita enää panostamaan ollenkaan itse henkilöstönsä perhedyttämiseen ja koulutukseen, Obeesia. Sillä taholla on kai totuttu yhteiskunnan tukeen ja räätälöityihin koulutuksiin 90-luvun alusta lähtien. Itse epäilen vahvasti, että työnantajapuolella joudutaan vielä suuriin asennemuutoksiin, jos mieli saada pätevää väkeä. Kolmekymppisten pätevien kertakäyttö ei tässä harmaantuvassa tarjonnassa ole kaukonäköistä työvoimapolitiikkaa edes työnantajien kannalta.
Mielenkiintoinen näköala tuohon työpaikkailmoitteluun, Neulekirppu. Saattaa tosiaan joskus olla kyse pelkästä imagonrakennuksesta ja dynaamisen imagon säilyttämisen tarpeesta.
Työpaikojen tarjoaminen on halpaa imagonrakentamista. Sillä toisaalta luodaan turvallisuusimagoa omille työntekijöille: meillä menee hyvin, palkkaamme lisää ja ulospäin: meillä menee hyvin, tarvitsemme lisää tekijöitä, jotta voimme palvella asiakkaitamme.
Kiinteistöala on tästä hyvä esimerkki. Tosin he palkkaavat oikeastikin paljon ihmisiä, mutta pieni laskutoimitus (myydyt asunnot/ välittäjien määrä= keskimäärin myytyjä asuntoja per välittäjä) kertoo aika lohdutonta kieltä. Varsinkin kun huiput tekevät alan tuloksesta noin 80% niin sille häntäpäälle jää taisteltavaksi se 20%.
Menit ehkä jo ohi akateemisen alan, mutta tuo esimerkkisi kiinteistöalan hommista kuvaa hyvin nykyaikaa: on työpaikka, toimeentulon varmuus on sitten niin ja näin. Siinä kyllä alan maine työnantajana kärsii samalla tavoin kuin puhelinmyynnissä ja samasta syystäkin: työnantaja siiryää riskin suurelta osin työntekijälle.
Tarkemmin ajatellen: olen itse hakenut kerran työpaikkaa, jonka haastattelussa tajusin, että haastattelijat eivät ymmärtäneet mitään kyseisestä työstä. He hakivat ammattilaista, joiden työstä eivät itse tienneet mitään. Jostain käsittämättömästä syystä he eivät ottaneet edes avukseen rekrytoinnin ammattilaisten palveluja.
Tässä ei ollut kyse mistään imagon tähden auki pannusta paikasta, vaan ihan todellisesta tarpeesta. Kun hain, paikka oli jo toista kertaa auki. Ensimmäisellä kierroksella ei ollut löytynyt sopivaa kuulemma eikä löytynyt toisellakaan.No, myöhemmin löytyi. Ainoa vain, että jossain mätti tosi pitkään eivätkä työn tulokset vieläkään ole hyviä: syystä tai toisesta homma ei näytä onnistuvan.
Tuo mitä on sanottu on niin totta. Itsekin olen vakituisessa koulutustani vastaamattomassa työssä jossa palkka on niin surkea ettei kaikille kehtaa edes sanoa. 70-luvulla samaan tehtävään pääsi kansakoulupohjalta, nyt on oltava tradenomi... Täytän muutaman vuoden päästä 50 että olen tässä ollut myös ikäsyrjinnän kohteena jo useamman vuoden.
Olen myös katsellut työpaikkailmoituksia. Seassa on kyllä ihan todellisiakin hakuja mutta usein pidetään vaan korkean profiilin tehtävää firman nettisivuilla avoinna mainosmielessä, monasti kyseisen toimen vaatimukset työntekijälle on niin ylimitoitettuja että ihmettelen kuvittelevatko ne siellä yrityksissä ihan tosissaan löytävänsä sellaisen dynaamisen työnarkomaanin joka kiltisti rupeaa tekemään ne työt. Kun tutustuu työnkuvaan tarkemmin huomaa että yhdellä ihmisellä yritetään teettää kolmen hengen työt ja kuitenkaan hän ei saa kuin yhden palkan :(
Naurettavaa touhua koko työelämä! Eläköön slow life style!
Voihan sen elämän tietysti elää kompaktisti ja pelkästään työnantajalle. Rahat perhe voi käyttää rahaa pankkitililtä, ei siihen uraputkihemmon läsnäoloa vaadita. Kun se sitten jää eläkkeelle tai tiputetaan systeemistä, se on ihan vieras tyyppi ja tulee sinne kotiin muiden tielle, tuo entinen työnarkkari, joka ei tunne perhettään... Siinäpä tarjolla vaihtoehtoinen elämänura, jos tuo sinun slow life stylesi ei viehätä ;)
Täällä yksi akateeminen työtön... Tosin en voi valittaa, sillä tähän asti olen kohtuullisesti töitä löytänyt ja vieläpä Pohjanmaalta.
Akateemisuusongelma moninkertaistuu, kun esiin nousee asuinpaikkakysymys. Minullekin on työkkärissä tarjottu väitöskirjantekoa, jotta minut olisi saatu siivottua pois kortistosta edes hetkeksi. Totesin ettei kiinnosta: kun ei maisteri meinaa täältä töitä löytää, niin tohtori naurettaisiin pihalle.
Työkkärin infossa kyllä muistettiin puoli tusinaa kertaa mainita, miten metallimiehille on töitä. Miksei kukaan sanonut minulle keväällä 1989 yhteishaun aikaan, että mene hyvä ihminen metallimieslinjalle? :)
Nyt päästiin, Kaisa siihen, mihin itse tähtäsin, kun postasin tästä asiasta. Koulutuspolitiikka on ehkä hakuammuntaa. Eipä taida olla koulutspaikkojen määrästä päättävilläkään käsitystä siitä, mille aloille pitäisi kouluttaa.
Itse ilmoittauduin muutama vuosi sitten jatko-opiskelijaksi, mutta vetäydyin, kun totesin, että: aina vain hankalammaksi menee, jos on liiaksi koulutusta...
Akateeminen työttömyys on jossain määrin piilossa tutkijakoulutuspaikoissa, joista ihmiset sitten työllistyvät akateemisiksi pätkätyöläisiksi tai henkilöiksi, jotka "työllistyvät omassa työssään" pahimmassa tapauksessa...
Lähetä kommentti