Hesarissa on tänään iso Päivi Revon tekemä kiintoisa juttu tutkimuksesta, jossa on havaittu, että itseään hoitavat vanhukset pysyvät pitempään toimintakykyisinä ja elossa kuin luovuttajat.
Pikkusiskoni oli jo lapsena itsepäinen ihmistaimi. Äiti tapasi pistää asian tähtimerkin piikkiin, siskoni on nimittäin syntynyt härän merkeissä.
Oli miten oli, itsepäisyydellä on ollut käyttöä. Sisko ei ole luovuttajatyyppiä. Vähintään kolmesti hän on käynyt kuoleman portilla. Useasti myöhemmin mitättömän näköinen tulehdus olisi saattanut koitua kohtalokkaaksi, mutta ei. Siskoni on taistellut elämästään tarvittaessa myös terveyskeskusbyrokraattien, hammaslääkäreiden, sosiaaliviranomaisten ja verottajan kanssa, joiden päätökset olisivat saattaneet joltain toiselta viedä elämänuskon.
Luulen, että sitkeys on siskollani syntymälahja. Silti uskon, että asennetta voi myös harjoittaa.
On elämäntilanteita, joissa elämänhalu on suurimmillaan: alaikäiset lapset kannaustavat vanhempaa tervehtymään. On tilanteita, joissa kiusaus luovuttamiseen kasvaa: ihminen on menettänyt läheisiään tai muuta tärkeää...
Verkostojen merkitys kasvaa kriisitilanteissa. Luovuttamisen kiusausta vastaan on parempi kamppailla, jos on sparraajia. Kun itse on selvinnyt kriisistä, saattaa ihminen voimaantua myös auttamaan toisia. Näin on siskolleni käynyt. Hän on aktiivisesti mukana potilasjärjestönsä vertaistukitoiminnassa ja täällä netissä.
5 kommenttia:
Olen samaa mieltä kanssasi Kirsi, että sitkeyden voi saada syntymälahjana tai sitä voi opetella. Joskus siihen kasvetaan elämän myötä, joka on aika usean esikoisen luonneominaisuus. Kun ihminen kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, se antaa vahvuutta ja onnistumisen kokemuksia. Olen reilun vuoden seurannut kahden rakkaan ihmisen kamppailua sairauden kanssa ja huomannut että molemmilla on ilmiömäinen taito nauttia myös arjesta, terveistä päivistä ja hyvistä hetkistä, niin huonotkin kestää paremmin. Minua on koskettanut tällä matkalla Siegelin klassikkoteos: Rakkautta, lääkkeitä ja ihmeitä. Voin suositella kirjaa kaikille, jotka haluavat lukea lisää mielen vaikutuksesta kehoon. Kirsi, tulethan kahville Ogeliin, olemme duunissa ensi keskiviikosta eteenpäin!
Se elämänilo lienee yksi keskeinen asia. Jos elämä tuntuu aina murjovan ja jos oma mieli on jatkuvasti täynnä kielteisiä asioita, on terveenä pysyminen tai sairauden kanssa eläminen huomattaqvasti työläämpää, näin uskon.
Taas löytyi siis aukko yleissivistyksestäni, Marika. Tarkoitan tuota mainitsemaasi kirjaa. Pitääpä etsiä käsiini ja lukea. (Tosin ihan pian en lupaa lukea, sillä otin yöpöydälleni vihdoin viimein Tolkienin Tarun sormusten herrasta.)
Kiitos sulle tuosta kutsusta työpaikkakahveille. Freetoimittajasta tuntuu mukavalta, jos joskus joku työpaikka kutsuu kahville, joten yritänpä päästä :)
Pikkasen sisuun voi kasvattaa.. omalla esimerkillä.
P.S.
Sormusten herrat luin jo 1970-luvulla
Totta, Hannele, että vanhempien esimerkki varmaan vaikuttaa, mutta samassakin pesueessa saattaa olla kovin erilaisella sisukkuudella varustettuja...
Ehkäpä silti tiukan paikan tullen sisukkuutta osoittaneen vanhemman esimerkki rohkaisee yrittämään vaikeassakin tilanteessa.
Tuosta Sormusten herrasta: olen pari kertaa aloittanut, mutta olen jättänyt kesken, koska kirja ei ole imaissut mukaansa. Nyt on mukava lukea kaikessa rauhassa. Tarinahan on tuttu ja tiedän, että se on loistava. Kersti Juva on sitä paitsi hyvä kääntäjä.
Lähetä kommentti