Tämän viikon haastesana Valokuvatorstaissa on Lapsi.
Lapset ovat luonnostaan liikkuvia. Omassa asuinympäristössämme jostain syystä monet aikuiset suhtautuvat erittäin ynseästi lasten liikunnalliseen aktiivisuuteen. Tämä prinsessa esimerkiksi rikkoo talon kultaista sääntöä: kaikki pallolla pelaaminen on ankarasti kiellettyä pihapiirissä. Perheemme esikoinen aikanaan vetäytyi sisätiloihin viihde-elektroniikan pariin, jotta ei tule sanomista.
30 kommenttia:
Dynaaminen kuva:)
Näinhän se kai yleensä on.... Kaikki hauska on aina kiellettyä, myös lapsilta. :)
Hauska vauhtikuva!
Ei saa juosta, ei saa meluta, ei saa pelata, ei saa näkyä. Vaikeeta on olla laspen aikuisille mieliksi ;(
"Kiltit lapset näkyvät, ei kuuluvat", sanoi rouva Vilijonkka nimittäin.
Vilijonkka kuvaa hyvin monen ihmisen asennetta lapsiin. Jos lapsi esim. vaatii ostetulta palvelulta laatua,ajatellaan helposti, että hän käyttäytyy huonosti.
Miksei pihalla saa leikkiä pallolla, jos ei nyt keskellä yötä sitä potki? Minä kun luulin, että pihat ovat sitä varten. Parempi pihalla kuin autotiellä...
Vauhdikas kuva!
Pitaa tehda muttei saa.
Näkymätön lapsi on monien aikuisten tavoite. Ei, ei, ei, ei, ei saa...
Meillä tämän kesän villitys on ollut koripallo. Omassa pihassa se on luvallista, mutta täytyy myöntää, että sisälläkin kuulee sen tump, tump, tump pompotusäänen. Varmasti siitä joku ärsyyntyisi yhteisessä pihassa.
Säännöt on luotu rikottaviksi.
Ihminen, siis lapsi, on luotu liikkumaan. Hyvä otos!
Kyseinen sääntöjenrikkojaprinsessa totesi, että pihan keinujen yli ei myöskään saa hyppiä, sillä ketjut voivat mennä poikki. Oli kuulemma talotoimikunnan puheenjohtajan määräys. "Rautaketjut!" toisti pieni anarkisti painokkaasti.
Itse olen sitä mieltä, että yleensä suositukset ja sanktiot sun muut kohdistetaan väärin. Lasten liikuntasuosituksien pitäisi velvoittaa pihasuunnittelijoita, talotoimikuntia, siännöitsijöitä ynnä muita sellaisia tahoja, joilla on taipumusta vilijonkkailla.
Aamukiireessä pistin Vilijonkan suuhun kielivirheen, jota tämä tahrattomia koteja ja hyvinkäyttäytyviä lapsia harrastava rouva ei tietenkään tee. Siis piti sanomani, että "Kiltit lapset näkyvät, eivät kuulu."
Surullista kun lapset eivät saa olla lapsia, ettei heidän tarpeitaan huomioida mitenkään. Leikit ja pelit ovat lasten "työtä" jokapäiväistä ruokaa. Tästä koituu vielä iso lasku myöhemmässä vaiheessa, jos lapset eivät saa liikkua eivätkä pelata. Mutta riemukkaasti pallot näyttävät uhmaavan kieltoja, tuo koripallo prinsessan käsissä ja nuo voikukkapallot nurmikolla.
Tässä kuvassa on ihanasti liikettä. Leikki on lapsen työtä, sanoi taloyhtiö mitä tahansa.
Lapsena sitä todella liikkui jatkuvasti: kävellen tai pyörällä kouluun, välitunneilla narulla hyppimistä, koulun jälkeen pyöräilemään kavereiden kanssa tai läheiselle urheilukentälle... kun pääsisikin samaan!
Tarkkanäköinen Mehtäsielu, nuo voikukkapallot ovat niitä oman anarkiani kukkasia. Olen sekä kylvänyt että istuttanut voikukkia tuohon etelärinteeseen, jossa juuri mitään ei kasva. (Sekään ei kai vastaa Vilijonkka-maailman ihanteita.)
Aimo, stressaantuneet ja äkäiset aikuiset määräävät marssin tahdin.
Almamaria, sanos muuta!
Tässä viime päivinä olen juuri miettinyt miten ihanaa ja tärkeätä on se, että lapsi liikkuu. Ja miten surullista kun kaikille lapsille se ei ole - syystä tai toisesta - mahdollista! Oikein hyvä kuva tämä!
Niin, Käpsä, onneksi liikunnan iloa rajoittaa, jos aikuiset yrittävät estää kaikki meluisat ja villit leikit. Jos lapsi siihen mukautuu, hän siirtyy pelaamaan sisätiloihin koneiden ääreen tai tapahtuu jotain muuta, mikä kaikki ei edistä terveyttä.
Niin markkinatalouden läpäisemää on enemmistön elämänmeno, että kouluterveydenhoitaja kysyi yhdeltä lapsistani, mitä liikuntaa tämä harrastaa eikä vastaukseksi kelvannut mikään muu kuin harrastus, josta maksetaan jollekin taholle.
Paradoksaalista, jos lapselta kielletään pihalla liikunnan ilo – ja sitten aikuisena patistetaan liikkeelle, jotta terveys pysyy.
Niin, Paju, sellaista se on meillä täällä. Perustelut ovat tietysti erittäin järkeviä ja painavia.
Ikävää on joskus ollut se, että pihassa olisi omasta takaa paljon kevereita, mutta lasten sosiaalista elämää rajoitetaan monin keinoin.
Nyt osuit tärkeään pointtiin! Tuo kieltokulttuuri on näemmä vallalla vähän jokaisessa taloyhtiössä. Oma arkajalkamme ei juuri pihalla oleile, sillä äkäiset naapurit huomauttelevat
niinkin älyttömistä asioista kuin penkillä harjoitettavasta akrobatiasta ja heidän parvekkeensa ali kulkemisesta.
Kuvassa on hienosti liikettä.
Muistan itse, että lapsena meillä oli paljonkin rajoituksia, joita talonmies vahti, ja jota karkuun juostiin usein. Onneksi talkkari oli lopulta hyväntahtoinen ja lapsirakas eikä useinkaan kannellut vanhemmille :)
Kutuharju, tämän tyylin on meidän pihassamme omaksuneet asukasdemokratia-aktiivit ja isännöitsijätoimisto sparraa. Risuja annan ennen kaikkea pihasuunnittelusta, johon asukkaat itse ovat vahvasti vaikuttaneet rakennusvaiheessa. Ajattelu lähtee siitä, että on hiekkakakkuikäisiä lapsia ja sitten ei enää paihaa käytetä kuin aikusiten grillijuhliin.
Akrobatia on erittäin arveluttava pihalaji, varsinkin, jos siihen käytetään keinuja tai kiipeilytelineitä.
Jussi. nauroin kuollakseni, kun luin Kansan Uutisten yleisönosastojuttua noin vuodelta 1958. Siinä kirjoittaja paheksui paikallista seurakuntaa, joka oli järjestänyt talonmiehille sparraustilaisuuden. Tilaisuudessa talkkaria oli verrattu muistaakseni komppanian vääpeliin ja puhuja oli teroittanut kuulijoiden mieliin kurin merkitystä suhteessa talon lapsiin. Ehkäpä sellainen Pekka ja Pätkä -filmien talonmies Pikkarainen on tosiaan 50-luvun talkkarin stereotyyppi. Nyt ei ole talkkareita, eipä oikein huoltoyhtiöidenkään työntekijöitä. Asukkaat itse pitävät kuria toisilleen parhaan kykynsä mukaan.
Energinen kuva, jossa on liikettä. On surullista kun kaikki lokeroidaan: harrastukset viedään pois kodin läheltä kentille, saleihin ja siitä joutuu vielä maksamaan. Lapsen luontainen tarve on liikkua, miksi se tehdään niin vaikeaksi. Siksikö, että autot voivat parkkeerata pihaan ja aikuisia ei häiritä.
Niin, Pantteri, surullista ja epätasa-arvoistavaa tuo kehitys on.
Tämä on kyllä onistunut otos, säilyy myös lapsen intimiteetti.
Kiitti, Komposti.
Kuva on yllättävä, liike jatkuu vielä katsojan mielessäkin.
Meidän taloyhtiössä lapset ovat etusijalla. Kaikilla pihoilla saa leikkiä, tramboliini, koripalloteline, jalkapallomaalit jne. on ostettu lapsia varten. Kaikki aikuiset katsovat pienempien perään ja nuoriso kokoontuu meidän alakerrassa kerhohuoneella. Siellä on puntit ja penkki, sohvat, pelit ja vehkeet. Omilla rahoilla ostettuja tahi lainassa joltain asukkaalta. Näinkin voi olla. Ja nämä ovat kaupungin asuntoja.
Salka, tuollainen asenne on viisautta. Meillä stressaantuneet aikuiset ovat ottaneet yliotteen. Oma pihamme olisi mitä oivallisin lasten ja nuorten yhdessäoloon, samoin aikuisten, mutta ratkaisevassa asemassa ovat mielestäni isännöitsijätoimisto ja talotoimikunta. Kumpikaan taho ei ole kiinnostunut edistämään lasten liikuntaa ja yhdessäoloa pihallamme...
Mehän siis myös asumme kaupungin asunnossa, Salka. Lieneekö eri isännöitsijätoimiston alueella?
Lähetä kommentti