Totuus on ettei kukaan oikeasti välitä ainakaan he jotka asialle voisivat jotain tehdä. Etenkään enää kun tuntuu että ihmisten asenteet heikkoja kohtaan ovat koventuneet.
Elegia, nostetaan esille, mutta mitään ei tosiaan tapahdu. En olisi itse muistanut koko tapahtumaakaan, ellen olisi raitiovaunussa nähnyt vähän alle kaksikymppistä nuorta naista, jonka kaulassa oli iso pahvikyltti, johon oli kirjoitettu "Asunnoton".
Komposti, näyttää siltä, että elämme aikaa, jossa pääosin jokainen ajaa omia etujaan. Tämä on todella surullista. Asenteet systeemistä pudonneita tai pudotettuja kohtaan ovat kovat lähes kautta linjan. Jopa sosiaalityössä olevissa on paljon niitä, jotka asennoituvat asiakkaisiinsa tylysti. Tästähän tyyppiesimerkkinä ovat Kelan virkailijat, jotka saattavat hyppyyttää asiakkaita tarpeettomasti vedoten johonkin säädökseen. (Tyyliin "tästä puuttuvat alkuvuoden tulot. Emmehän me voi tietää, jos olet ollut toukokuussa töissä ja sinulle on maksettu siitä palkka vasta syyskuussa. – tosielämän tilanne opiskelijan tukihakemuksen käsittelystä.) Samoin kuntien toimeentulotuen jakoon liittyvät lukuisat epäoikeudenmukaisuudet ja epäkohdat ovat ongelmia, joihin ei ratkaisuja näy löytyvän. Lisää esimerkkejä tulee vaikkapa Helsingin sosiaaliviraston ostamasta kuljetuspalvelusta, jonka toiminta on ollut osin ala-arvoista asiakkaan näkökulmasta, mutta johon ei parannusta jostain syystä saada ja epäilyttää, että syy on siinä, että kyse on sosiaaliviraston asiakkaista, vanhuksista ja vammaisista. Jos kyse olisi vaikkapa korkeiden virkamiesten taksikyydeistä, epäkohtiin puututtaisiin pikimmiten ja ne korjattaisiin kyllä ennen uutta kilpailutusta.
Asunnottomuus ei kosketa henkilökohtaisesti päättäjiä. Siksi siihen ei tule parannusta. Päättäjät kamppailevat kakkosasuntonsa kulujen korvausten kanssa, jotka käyvät heille raskaiksi. Tasan eivät käy onnenlahjat.
Luin Osmo Rauhalan kuvauksen alkuajoista New Yorkista. Vastapäätä kadulla oli koditon, jolle hän sydämensä mukaan vei keittoa. Ei kelvannut ensi kerralla, kunnes OR oppi, jotta pitää jättää vähän matkan päähän. Aikojen jälkeen poikansa sai lahjan samalta kodittomalta, joka oli pois sieltä kadonnut. - Voi kulkea ohi, voi katsoa, voi nähdä ja tehdä. Tai ainakin jotkut voivat viimeisintä.
Niin, Refanut, aina parempi olisi, jos yhteiskunta olisi sellainen, että se tarjoaisi riittävää turvaa jokaiselle niin, ettei kenenkään tarvitsisi olla toisten hyväntahtoisuuden varassa. Hyväntahtoisuus on niin kovin harvinaista ja aiheuttaa kiitollisuudenvelkaa saajassa, vaikka olisi niin, että hyväntekijä vain lievittää omaa pahaa omaatuntoaan.
9 kommenttia:
Kerran vuodessa asia nostetaan esille ja kauhistellaan. Päätetään, että on jotain on tehtävä. Sitten asia unohtuu taas vuodeksi. Siltä ainakin tuntuu.
Totuus on ettei kukaan oikeasti välitä ainakaan he jotka asialle voisivat jotain tehdä. Etenkään enää kun tuntuu että ihmisten asenteet heikkoja kohtaan ovat koventuneet.
Elegia, nostetaan esille, mutta mitään ei tosiaan tapahdu. En olisi itse muistanut koko tapahtumaakaan, ellen olisi raitiovaunussa nähnyt vähän alle kaksikymppistä nuorta naista, jonka kaulassa oli iso pahvikyltti, johon oli kirjoitettu "Asunnoton".
Komposti, näyttää siltä, että elämme aikaa, jossa pääosin jokainen ajaa omia etujaan. Tämä on todella surullista. Asenteet systeemistä pudonneita tai pudotettuja kohtaan ovat kovat lähes kautta linjan.
Jopa sosiaalityössä olevissa on paljon niitä, jotka asennoituvat asiakkaisiinsa tylysti. Tästähän tyyppiesimerkkinä ovat Kelan virkailijat, jotka saattavat hyppyyttää asiakkaita tarpeettomasti vedoten johonkin säädökseen. (Tyyliin "tästä puuttuvat alkuvuoden tulot. Emmehän me voi tietää, jos olet ollut toukokuussa töissä ja sinulle on maksettu siitä palkka vasta syyskuussa. – tosielämän tilanne opiskelijan tukihakemuksen käsittelystä.) Samoin kuntien toimeentulotuen jakoon liittyvät lukuisat epäoikeudenmukaisuudet ja epäkohdat ovat ongelmia, joihin ei ratkaisuja näy löytyvän. Lisää esimerkkejä tulee vaikkapa Helsingin sosiaaliviraston ostamasta kuljetuspalvelusta, jonka toiminta on ollut osin ala-arvoista asiakkaan näkökulmasta, mutta johon ei parannusta jostain syystä saada ja epäilyttää, että syy on siinä, että kyse on sosiaaliviraston asiakkaista, vanhuksista ja vammaisista. Jos kyse olisi vaikkapa korkeiden virkamiesten taksikyydeistä, epäkohtiin puututtaisiin pikimmiten ja ne korjattaisiin kyllä ennen uutta kilpailutusta.
Asunnottomuus ei kosketa henkilökohtaisesti päättäjiä. Siksi siihen ei tule parannusta. Päättäjät kamppailevat kakkosasuntonsa kulujen korvausten kanssa, jotka käyvät heille raskaiksi. Tasan eivät käy onnenlahjat.
Eipä tuohon lisäämistä.
Luin Osmo Rauhalan kuvauksen alkuajoista New Yorkista. Vastapäätä kadulla oli koditon, jolle hän sydämensä mukaan vei keittoa. Ei kelvannut ensi kerralla, kunnes OR oppi, jotta pitää jättää vähän matkan päähän. Aikojen jälkeen poikansa sai lahjan samalta kodittomalta, joka oli pois sieltä kadonnut. - Voi kulkea ohi, voi katsoa, voi nähdä ja tehdä. Tai ainakin jotkut voivat viimeisintä.
En ole varma luinko vai oliko kyseessä tv-ohjelma. Jos siis lähteistä joku kiinnostuu. Ajatustahan se ei kai muuta. Ja kai tarpeeton lisä.
Niin, Refanut, aina parempi olisi, jos yhteiskunta olisi sellainen, että se tarjoaisi riittävää turvaa jokaiselle niin, ettei kenenkään tarvitsisi olla toisten hyväntahtoisuuden varassa. Hyväntahtoisuus on niin kovin harvinaista ja aiheuttaa kiitollisuudenvelkaa saajassa, vaikka olisi niin, että hyväntekijä vain lievittää omaa pahaa omaatuntoaan.
Tarkoituksena oli kyllä sanoa, että noita harvinaisuuksia voisi useampikin tehdä. Eikä silti poistaa yhteiskunnan vastuuta.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä, Refanut.
Lähetä kommentti