Mielenterveyden keskusliitto julkaisi Aleksis Kiven päivän kunniaksi TNS Gallup Oy:llä teettämänsä mielenterveysbarometrin, jolla on mitattu ihmisten asenteita mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä kohtaan.
Näyttää siltä, että pelko ja ennakkoluulo ovat hieman hellittäneet edellisvuosista. Poliittisessa jaossa Kokoomuksen äänestäjät suhtautuvat torjuvimmin mielenterveysongelmista kärsiviin naapureihin: 35 prosenttia heistä ei tahdo mielenterveysongelmaista naapuriinsa, SDP:n äänestäjät osoittautuivat tässä suhteessa suvaitsevimmiksi, vastaava luku oli 22 prosenttia. Vasemmistoliiton ja Vihreiden luku oli 23, Keskustan 31. Kaupungeissa ollaan suvaitsevampia, maalla kielteisempiä.
3 kommenttia:
Siis elämme vuotta 2007, teknologinen kehitys on päätähuimaavaa, ja edelleenkin tiettyyn ryhmään kuuluvien ihmisten oikeuksia loukataan jokapäiväisessä elämässä vain sillä perusteella, että kyseisillä ihmisillä on pitkäaikainen psyykkinen sairaus.
Minusta tällaisten barometritulosten lukeminen on turhauttavaa. Olen itse joutunut avoimen syrjinnän kohteeksi sairauteni takia ja sen jälkeen ottanut selvää oikeuksistani. Käytännössä keinot saada oikeutta ovat kuitenkin olemattomat, kun vastassa on jykevä asennemuuri ja stigmatisoituminen.
Aika ihmeellisiä nuo tutkimukset. Kuka tahansa naapureistasi voi olla mielenterveyspotilas mutta se ei näy päälle päin. Mitä ihmiset oikein pelkäävät?
Taitaa olla niin, että niin kauan kun ei omaan perheeseen tai lähipiiriin kuulu yhtään mielenterveytensä kanssa kamppailevaa, ei asiaa vaan tunneta ja pelko johtuu siitä. Olisko yksi toteutettavissa oleva asia se, että kaikenlaiset sairastuneet ja potilaat olisivat enemmän äänessä ja julkisuudessa kertomassa mitä se sairaus oikeasti on. Tieto lisää ymmärräystä. Ehkä.
Kuntoutuja, on surullista, että sairauden taakan lisäksi ihmisille sälytetään kaikenlaista muuta kannettavaa. Tuo stigmatisoiminen on aina hämmästyttänyt minua.
Luulen, että noiden barometrien merkitys on siinä, että ne pitävät asiaa esillä ja ehkäpä lieventävät niitä ajan oloon.
Nykyinen elämänmeno on hyvin tasapäistävää ja suvaitsematonta, erityisesti työelämä, jossa ihmisiltä edellytetään ulkonäköä myöten monenlaisia ikään, painoon, tottumuksiin, pukeutumiseen ja hyvä jos ei mielipiteisiinkin liittyvää.
Perustuslaki edellyttää, että kaikkia kansalaisia kohdellaan tasapuolisesti muun muassa terveydentilasta riippumatta.
Savisuti, kyselyt vain tekevät näkyväksi monelaista hysteriaa. Usein ns "paremmille" asuma-alueille ei tahdota mitään tuettua asumista, koska se vaikuttaa kuulemma alueen "tasoon". Erittäin varakkailla ihmisillä on lisäksi muita enemmän keinoja peitellä lähipiirin psyykkisiä ongelmia.
Julkisuuteen tulevat potilaat asettuvat alttiiksi monille ennakkoluuloille jua monelaiselle leimaamiselle. Olen alkanut aavistella, että tämän yhteiskunta on liian kova siinä suhteessa. Itse en neuvoisi juurikaan työnantajan kuullen puhumaan psyykkisistä ongelmista, ellei ole pakko. Tyrkkivät näköjään herkästi syrjään työelämän paineissa kärventyneitä ihmisiä.
On myös olemassa psykiatrisia potilaita, jotka kärsivät niin sanotussa avohoidossa, vaikka heidän paikkansa olisi laitoshoidossa. Luullakseni heitä on vähän, mutta psykiatrisen hoidon resursseista julkisella puolella on tingitty siinä määrin, että seulan läpi tupahtelee ihmisiä. Tämä on häpeällistä järjestelmän heikkolaatuisuutta. Itse olen nähnyt tällaista psykogeriatristen potilaiden kohdalla: psyykkisesti vaikeasti sairaita vanhuksia ei välttämättä otetan hoitoon ja heitä kotiutetaan heikkoihin olosuhteisiin.
Lähetä kommentti