Luin lehtileikettä (valitettavasti en tiedä, mistä lehdestä katkelma on) vuodelta 1960: "Yleisen keskustelun aikana kiinnitettiin huomiota mm. siihen epäkohtaan, että erityisesti vanhempia ihmisiä usein kohdellaan epäoikeudenmukaisesti työpaikalla. Kun vanha ei pysty tekemään työtä yhtä rivakasti kuin nuori, hän saa lähteä taikka hänet siirretään toisarvoiseen työhön alennetulla palkalla. Työviikon lyhentyessä on samalla työtahti työpaikoilla kiristynyt. Mitä enemmän koneita on otettu käyttöön, sitä enemmän myös ihmisestä on tullut kone."
4 kommenttia:
Ei mitään uutta auringon alla. Sinänsä kummallista,kun itse en koskaan esimiesurani aikana ole pitänyt vanhoja työntekijöitä toisia huonompina.
Vai sattuiko minun osastolleni vain vain hyviä tyyppejä?
Tiedätkö, Obeesia, minäkään en itse koskaan muista suhtautuneeni vanheneviin työtovereihini eri tavalla kuin nuorempiin. Omat esimieskokemukseni ovat melko vähäiset, joten niistä on turha puhua.
Tämä lehtiselostus viittasi lähinnä teollisuuden urakkatöihin, mutta työn luonne yhteiskunnassamme on muuttunut vahvasti sitten 60-luvun alun ja nykyisin joutuvat sosiaalityöntekijät, lääkärit, terveydenhoitajat ja ties ketkä alistumaan suoritteiden tuottamiseen ja heille maksetaan sitten urakkapalkkaa tulospalkkauksen muodossa, vaikka tosiasiassa työ kärsii keinotekoisesti aiheutetusta kiireestä ja johtamismallista, joka ei edes ole kehitetty ihmisten auttamiseen.
Laatuun ei välttämättä siis nykyisin aina panosteta. Kokeneisuus ja substanssiosaaminen ovat suorastaan rasitteita. Tämä selittyy ehkä osin sillä, että esimiehillä ei välttämättä ole riittävää itsentuntoa palkata alaisia, jotka osaavat erittäin laajasti enemmän asioita kuin he itse.
Itse hain muutama kuukausi sitten julkishallinnon hommaa, joka olisi sopinut minulle kuin sormi nenään. Soitin ennen papereiden lähettämistä puhelinnumeroon, josta piti ison pomon vastata. Sieltä vastasi joku toinen, joka kuitenkin kuulemma osaa vastata. Kyselin kaikenlaista työstä ja siitä, millaista ihmistä he haluavat. Kysyinpä vähän kurillani, minkä ikäistä he tahtovat (kyseessä oli nettihomma). Nainen selvitti, että viisikymmentä on kyllä ehdoton yläikäraja.
Joopa joo. En viitsinyt valitusosoituksen saatuani riitauttaa niiden valintaa. Tosin informoin asiasta buljun ylintä johtoa, sillä ikärasismi on kyseiselle taholle muutakin kuin imagohaitta.
Nykyinen työelämä on mennyt sellaiseksi, että liian usein vanhenevat työntekijät pelkäävät, joskus syystäkin, asemansa puolesta ja saattavat suhtautua nurjasti nuoriin, alalle tuleviin. Tämä on surullista. Työtiimeissä pitäisi mielestäni olla kaikenikäisiä ihmisiä ja monenlaista kokemusta, jotta työtulos olisi hyvä ja työmotivaatio kohdallaan.
Itse olen ollut alalla jossa ikä ei ole rasite eikä este (tieto kun on yleensä kumuloituvaa) vaan päinvastoin. Ja kun alan spesifiset it-taidot ovat myös hitaasti hankittavia ja vuosien kantapäätekniikalla haltuun otettuja, vanhemmilla työntekijöillä on itse asiassa päävastuu työn tuloksista.
Jos taas johto vaihtuu eikä se uusi ymmärrä itse työstä mitään, ja jos ryhtyvät vielä ennustajaeukoiksi väittäen että tällä alalla ei ole tulevaisuutta -- ja kiinteitä kuluja on leikattava ihan justiinsa kun omat optiot ovat vaarassa. Mitä työntekijä sitten voi, nuorempi tai vanhempi: kvartaalikapitalismi jyrää.
Tuollaisia aloja on vähän, pelkään, Kutuharju. Vaikka järkeen ei kävisi, kokemuksella yleensä tarkoitetaan 2-3 vuoden alalla oloa. Sen sijaan kymmenen, viisitoista vuotta on työhönottajille liikaa "Ei niin kokenut", vitsailee junassa kännykkään meneväjakkupukunainen.
Markkinavoimille tosiaan sen paremmin kokenut kuin nuorikaan ihminen ei voi mitään.
Lähetä kommentti