Katselin sunnuntaina Bratzeja. Paitsi leluja, bratzit ovat myös animaatiofilmihahmoja. Ne ovat nousseet muutamassa vuodessa, paitsi haastamaan Barbien, joka piirrosfilmin mukaan on ikääntymässä, myös haastamaan Mattelin, joka Barbeja valmistaa.
Filmin Bratz-toimittajatytöt ovat reiluja, kovia, älykkäitä ja voittavat kilpailevan lehden toimituksen kuusi–nolla. He osaavat tiimityön eivätkä törmäile pinkillä autolla kaupungilla – ja brazzit syövät hampurilaisia; hampurilaiset ovat bratzien lounasruokaa. Kilpailevan lehden päätoimittaja pinkki laiha blondi ei syö kuin salaattia ja suhtautuu hysteerisesti sille tarjottuihin hampurilaisiin. (Hampurilaisissa ei ole mitään tuotemerkkiä tai ketjun tunnusta.)
Mitä pieni Bratzeillä leikkivä tyttö tästä oppii? Oppiiko kenties, että hampurilaiset ovat cool lounas ja että salaatin syöminen on vouhotusta? Aiemmin, silloin kun lapset leikkivät barbeilla, oltiin huolissaan anoreksian houkutuksesta. Nyt kun leikitään brazzeilla, on uusi huoli. Sitä, mitä tarjoillaan lapsille metatasolla, on vaikea selittää ja tehdä läpinäkyväksi. Product placement on tullut satuihinkin.
6 kommenttia:
Lapsenlapseni sai lahjaksi Bratz-nuken. Olen blogissani huhtikuussa kirjoittanutkin epätoivoisesta kamppailusta ssada kyseinen nukke ulos ja irti pakkauksestaan. Ja mukana seuraava tilpehööri oli sitä kokoa, että arvatenkin seuraavana päivänä osa on hukkunut.
Mutta tuosta product placementista tuli mieleeni Emmerdale. Ovatko vanhat silmäni nähneet harhoja vai oliko siellä astiahyllyssä Anu Pentikin mustaherukkakuvioisia astoita aikoinaan?
Vai onko kaikki kuitenkin sattumaa ja aikamme tahtoo antaa kaikille ilmiöille täsmänimikkeen?
Niitä tuotteitahan on vanhastaan jo leffoihinkin laitettu. Juuri eilen kuuntelin Peter von Baghia, joka huomautti, että Jasuhiro Ozun leffassa Syksyinen iltapäivä vuodelta 1962 on baarin seinällä Aeron, siis Finnairin edeltäjän, mainosjuliste. Luultavasti tämä ainakin oli oikeasti ajalta ennen product placementia.
Kyllähän niistä Fiskarsin leikkureista ja suomjalaisista design-kengistä, joita jenkkifilmeihin on kelpuutettu, on pyritty ottamaan kaikki mainoshyöty irti myös kotimaassa.
Tämä lapsiin kohdistuva asennemuokkaus vain surettaa, harmittaa ja ärsyttää. Se on tietysti paljon laajempikin ongelma kuin pelkkää piilomainontaa; bratzithän puffaavat pikaruokakulttuuria, joka on maailmanlaajasti katsoen tämänhetkisistä terveysuhista laajoin.
Totta.
Kauheeta, Tommi. Taidan pistää meidän bratzit vaivihkaa jemmaan.
Tosin ihan noin karseita ei bratz-filmit sentään ole.
Itse olen kiinnittänyt huomiota television mainoksiin, joiden suurkuluttajia lapset (ja nuoret) ovat. Ne muokkaavat asenteita, kasvattavat ruualla leikkimiseen, muihin huonoihin tapoihin, vahingoniloon, riehumiseen, rikkomiseen, jopa väkivaltaa.. MEN kuulemma valvoo mutta tehottomasti.
Mielenkiintoinen havainto, Helanes. Elämme sellaista ylitarjonnan ja runsauden aikaa, että ruoalla voidaan vaikka leikkiä, kunhan se vain saadaan myydyksi. Itse kiinnitin viikolla huomiota siihen, että väärillä lisukkeilla tarjoiltu ruoka-annos joutui muitta mutkitta roskikseen. Edelleen kuitenkin maailmassa on nälkäisiä. Suomessakin on ihmisiä, joiden toimeentulo on niukka eikä ruokaa olisi haaskattavaksi missään.
Muulenpa, että Mainonnan eettisellä neuvottelukunnalla on siinä määrin tekemistä, että eivät tällaiseen asiaan edes ole osanneet kiinnittää huomiota.
Lähetä kommentti