No niin, nyt Kinaporin keskustelu on käyty. Mitä itselleni jäi käteen?
Keskustelu sujui nähdäkseni sopuisissa merkeissä, ehkä vähän liiankin sopuisissa. Hieman särmää tuli Helsingin työttömien puheenjohtaja Anna-Maria Kantolan ja virheitten kaupunginvaltuutetun, terveyskeskuslääkäri Minerva Krohnin välille, kun Krohn ei pitänyt köyhyyttä erityisenä terveysuhkana ja Kantola puolestaan piti.
Jostain syystä kaupunginvaltuutetut eivät lainkaan ottaneet haastetta vastaan, kun ilmaisin kantani, että suunniteltu läntisen ja eteläisen terveyskeskuspäivystyksen rakentaminen Meilahden erikoissairaanhoidon palvelujen viereen lisäisi merkittävällä tavalla alueellista epätasa-arvoisuutta Helsingin sisällä. Nyt ihmettelen, missä vaiheessa tämä hanke makaa. Jo nyt alueellinen epätasa-arvo perusterveydenhuollossa on merkittävä. Mikäli hanke toteutetaan, sillä alueellinen epätasa-arvo kasvaa myös erikoissairaanhoidon alueelle.
Terveyslautakunnan jäsen Sirpa Puhakka (Vasemmistoliitto) myönsi, että hoitotakuun toteutumisessa Helsinki ei kaikilta osin ole saavuttanut vielä tavoitetasoa. Yleisökeskustelussa nousi erityisesti tässä asiassa esiin ikäihmisten hammashuoltoon pääsy.
Tutkija Anita Näslindh-Ylispangar kiinnitti huomiota vanhusten yksinäisyyteen ja siihen, että välittäminen ja sen osoittaminen ovat tärkeä osa hoitohenkilökunnan työtä. Hän oli myös huolissaan oravanpyörässä juoksevista nelikymppisistä miehistä, joiden terveysmittarit ovat huolestuttavia.
Laitan pian tähän linkin oman puheenvuoroni konseptiin (pdf-tiedoto) niin ei tarvitse käydä itseään siteeraamaan.
6 kommenttia:
Keskustelussa oli niin monta aihetta että kaikesta oli mahdoton keskustella. aikaakin oli niin vähän ja puheenvuorot pitkiä, joten kunnon keskustelu ei senkään vuoksi ihan onnistunut.
Mielestäni ymmärsit kyllä kommenttini väärin. Nimenomaan totesin että köyhät ovat keskimäärin kipeämpiä kuin varakkaat, vaikkei tämä tietysti kerro yksilötason terveydentilasta mitään. Eli mielestäni emme tästä olleet Kantolan kanssa eri mieltä. itse työskentelen Itäkeskuksen terveysasemalla, jossa myös vähävaraisia potilaita riittää.
Päivystyspisteen sijaintia en kommentoinut, koska en pitänyt sitä kuitenkaan oleellisena. Kaupunginhallitus päätti joskus n vuosi sitten (muistaakseni) että Helsingissä jatkossakin on kaksi päivystyspistettä, eikä vain yksi. Läntinen piste on nyt Mariassa, mutta se on tarkoitus siirtää Meilahden alueelle. Hoidon porrastus ei tästä muutu. Terveyskeskus hoitaa edelleen omansa, ja erikoissairaanhoito sinne kuuluvat potilaat. itäinen piste säilynee Malmilla, joka vaatii remontin ja laajennuksen. Itse pidän myllypuroa parempana sijainniltaan itäiselle päivystykselle, mutta terveysvirasto on päätynyt Malmin kannalle.
Maria ja Malmi molemmat kärsivät nyt tilanahtaudesta, joten joka tapauksessa tarvitaan lisää tilaa.
Totta, että keskustelun aihepiiri oli laaja. Syy on osittain minun, koska sairauksien ennaltaehkäisy kiinnostaa ja se tuo väistämättä laaja-alaisuutta keskusteluun. Mielestäni esimerkiksi työttömien sairastumisen ennaltaehkäisy olisi tärkeä asia ja se on rankasti laiminlyöty alue.
Edelleen olen näiden perustelujesi jälkeen sitä mieltä, että läntisen ja eteläisen alueen terveyskeskuspäivystyksen siirtäminen erikoissairaanhoidon klinikoiden viereen saattaa potilaat eriarvoiseen asemaan.
Lisäksi mielestäni ei ole hyvä purkaa 40 vuotta vanhaa toimivaa ja kaunista opetusrakennusta, jotta voitaisi rakentaa ahtaasti perusterveydenhuollon tarpeisiin uudisrakennus keskussairaalapelvelujen sydämeen. Parempi on kunnioittaa vanhoja sairaalakiinteistöjä ja säilyttää niitä alkuperäisessä käytössä.
Maria ja Malmi sopivat edelleen hyvin ja samantasoiset paikat varmistavat paremmin ihmisten tasapuolista kohtelua.
Päivystysten ruuhkaa voisi varmaan helpottaa myös sillä, että terveyskeskukset vetäisivät paremmin (tämä koskee myös Lastenklinikan päivystyksen paineita) ja sen lisäksi tottakai päivystystilat saneerataan asianmukaiseen kuntoon.
Hei
Malmi ja Maria on molemmat todettu ahtaiksi päivystyskäytössä, ja siksi tarvitaan uusia tiloja/remonttia/laajennusta. Vanhojen rakennusten suojelua olen yleensä kannattanut, mutta sairaala ei voi olla museo, ja siksi kannatan uuden päivystyspisteen rakentamista Marian ahtaiden ja epäkäytännöllisten tilojen sijaan.
Tottakai terveyskeskusten toimivuus on aivan oleellista terveydenhuollon tasolle ja tasa-arvoisuudelle. Erityisen epätasa-arvoisesti terveydenhuolto toimii niiden kohdalla joilla ei terveyskeskuslääkäripulan vuoksi ole omalääkäriä. Pulatilannetta paikataan Helsingissä ostamalla palveluja ns. keikkafirmoilta. Se on välttämätöntä pulatilanteessa, mutta tilanteen pysyväksi ratkaisemiseksi pitää lääkärien vastuuväestökokojen olla sellaisia että niiden kanssa pärjää, tappamatta itseään työllä.
Sairauksien ennaltaehkäisyyn pitää olla enemmän resursseja. Monet asiat ovat kuitenkin tällä saralla sellaisia, etteivät ne varsinaisesti kuulu terveydenhuollon, vaan muun yhteiskunnallisen toiminnan piiriin. Mainitsin eilen esim. liikkumista edistävän kaupunkisuunnittelun, roskaruokaveron, yhteisöllisyyden edistäminen...
Eli tekemistä riittää sekä terveydenhuollon että muunkin ennaltaehkäisyn puolella.
Lääkäripula ja hammaslääkäripula ovat tuttuja asioita omastakin kokemuksesta.
Sekä Marian että Malmin sairaalat ovat isoja taloja ja molempien tonteile voi varmasti vielä rakentaa lisää, jos on tarvetta.
En edelleenkään ymmärrä, miksi perusterveydenhuollon toimipiste pitäisi rakentaa Meilahden sairaala-alueelle, jos taka-ajatuksena ei ole, että ollaan erikoissairaanhoidon palvelujen vieressä.
Sinä varmaan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana tiedät päätöksen perustelut, mitä päivystyksen siirtämiseksi Mariasta Meilahden sairaala-alueelle on esitetty.
Kinaporissa käyty keskustelu jätti mieleeni kysymyksen siitä, miten ihmiset ovat vailla yhteisöä, vailla ystäviä. Missä on todellinen lähimmäisyys, välittäminen?
Aiemmin hoitajat ovat olleet yksinäisten "maan hiljaisten" puolesta puhujia. Tätä nykyä hoitajatkaan eivät voi puolustaa heikkoja, sillä heidän oma asemansa ja voimavaransa on ajettu alas.
Mitä tarvitaan terveydenhuollon kehittämiseen? Ensinnäkin ehdoton tosiasia on se, että tarvitaan parempaa johtamiskäytäntöä organisaatioissa sekä kokonaisvaltaista resurssointia. Henkilöstömitoituksen lisäksi on huomioitava, että arvosidonnainen työskentely toteutuu organisaation kaikilla tasoilla.
Hoitohenkilöstön mitoituksista on käyty keskustelua vuosia ja vuosia. Työn organisoinnilla hoitajien todellinen ammattitaito ja korkea pätevyysaste tulisi mahdollistaa. Hoitohenkilöstö joutuu pienessä ajassa toteuttamaan vain osan kokonaisuudesta, siitä johtuen hoitajilla on ikuinen tunne siitä, että heillä ei ole mahdollisuutta hoitaa potilaita niin hyvin kuin he osaisivat. Todellisuudessa he välittävät asiakkaistaan ja haluaisivat tehdä työnsä paremmin.
Hoitotyön perustana on aito kohtaaminen ihmiseltä ihmisenä ihmiselle. Riittämättömyyden tunne ja työn raskaus vie voimia hoitajilta, lisäksi hoitajat itse elävät "köyhyydessä" matalan toimeentulonsa vuoksi. Pääkaupunkiseudulla asuntojen kalliit hinnat eivät houkuta hoitajia, samaan aikaan muualla Suomessa hoitajia on työttöminä. Ei meillä olisi varaa tämänlaiseen resurssien haaskaamiseen.
Kinaporissa totesimme, että yksinäisyys on monen ikääntyneen ja työttömän henkilön ongelmana. Ihmiset ovat yksinäisiä, sillä välittäminen, naapuriapu, toisista huolehtiminen on historiaa eikä kosketa tämän päivän yksilöitä. Yksilöt ovat vailla yhteisöä. Jokainen tarvitsee kokemuksen siitä, että joku välittää.
Hoitajien ja sosiaalityöntekijöiden palkkoja on pidetty matalalla tasolla, hoitajat ovat joutuneet tekemään pätkätöitä. Tämä on kuluttavaa työntekijöille. Se on myös erittäin lyhytnäköistä. Molemmat keskusteluun osallistuneet kaupunginvaltuutetut totesivat, että tulevaisuuden huoli on, miten alalle saadaan nuoria, uusia työntekijöitä.
Harva nuori motivoituu opiskelemaan alalle, jossa työntekijöitä kohdellaan huonosti ja heille maksetaan koulutukseen nähden heikkoa palkkaa.
Omasta mielestäni on surullista, jos tulevaisuudenvisiot rakennetaan sen varaan, että automatio hoitaa henkilöstövajauksen. Kaikkein suurin hätä vanhoilla tai syrjään sysätyillä ja mielenterveysongelmista kärsivillä on henkistä laatua. Se on yksinäisyyttä arvottomuudentuntoa ja näköalattomuuttakin. On ihmisiä, joilta elämän mieli on hukassa. HelsinkiMissio on tehnyt paljon näiden yksinäisten vanhusten hyväksi, mutta liian paljon on vielä tekemättä.
Lähetä kommentti