22.8.06

Entäpä jos

Työttömien peruspäiväraha on menettänyt ostovoimaansa tasaisen tappavasti siitä lähtien kun laman selkä taittui.
Päiväraha ja asumistuki ovat niin pienet, että yksinelävä työtön, joka on oikeutettu molempiin, on vielä oikeutettu 30 euron kuukausittaiseen toimeentulotuen siivuun. Järkevää olisi korottaa pienimpiä etuuksia, mutta poliittista tahtoa päivärahan korotukselle ei löydy. Samaan aikaan kun palkat kehittyvät kehittymistään, köyhimpien niiden ostovoima heikkenee jatkuvasti.

Entäpä jos kaikki Kelan ja sosiaalitoimen etuuksiin oikeutetut hakisivat kaikki ne euudet, joihin ovat oikeutetut? Asiantuntija-arvion mukaan toimeentulobudjetti jouduttaisiin ehkä tuplaamaan.
Jospa epätyypillisissä työsuhteissa olevat hakisivatkin muutaman kuukauden ajan kärsivällisesti ja hyppyyttämisestä piiaattaamatta niitä Kelan etuuksia, joihin he ovat oikeutettuja.
Toimeentulotuen jonot ovat pitkiä. Kelan etuuksien hakeminen puolestaan on hankalaa, ainakin ihmisille, joiden kuukaudet ovat aivan erilaisia. Missähän määrin etuusmatemaatikot ovat laskeneet sen varaan, että pätkätyöläiset eivät jaksa hakea asumistukea.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luultavasti monet epätyypillisiä työsuhteita tekevät eivät ehkä edes tiedä, että olisivat oikeutettuja joihinkin mahdollisiin tukiin. Niistä ei välttämättä kerrota kunnolla missään.

On myös muita kelan tukia , joista ei tihku tietoa, ellei sitten vahingossa joku sattumalta mainitse. Vähän luulen, että on "kielletty" kertomasta.

KirsiMy kirjoitti...

En tiedä, onko Kela tehostanut viestintäänsä vai olenko itse vain nyt päässyt heidän sähköpostituksensa piiriin, mutta tänä syksynä he ovat pitäneet ja pitävät monta toimittajille suunnattua infoa, mikä toivottavasti poikii lisää tietoa etuuksista.
Viime viikolla julkistetiin kirja Kelan tiskillä asioinnista ja Kela kertoi siitä, miten ulkomaille muuttaminen vaikuttaa ihmisen sosiaaliturvaan. Toissapäivänä otettiin eille peruspäivärahalla elävien ongelmat ja torstaina julkistetaan kirja suomalaisen sosiaalipolitiikan vääryyksistä.
Yritän omalta osaltani seurata tätä Kelan viestintää ja kertoa asioista resurssieni mukaan, Maijamuru.

Minäkin toivoisin, että tietoa tarjottaisiin avoimesti ja ettei etuuksien saamiseksi tarvitsisi nähdä kohtuuttoman paljon vaivaa epäluuloista suhtautumista.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä jos asiat liikahtavat eteenpäin. Tietoja ei saisi pantata. Onhan ne mutkikkaita ja vaikeaselkoisia asioita ja jokainen epätyypillinen tapaus on erilainen.

KirsiMy kirjoitti...

Itsellänikin on kokemusta tuosta epätyypillisestä työstä, freetomittaja kun olen. Kesällä, kun toiset viettivät lomaa ja nostivat lomarahaa, miellä pyrittiin sinnittelemään vähällä rahalla, kun perheen äiti ei ollut onnistunut keväällä tienaamaan kesän varalle ja kun perheen isä on osa-aikaeläkkeellä.
Olisimme olleet kesällä oikeutettuja joihinkin tukiin, vaikka minut lasketaankin lähes joka paikassa yrittäjäksi ja katsotaan, että olen vapaaehtoisesti luopunut osasta sosiaaliturvaamme, mutta etuuksien hakeminen on niin työlästä, että ei innosta ja sitten on jatkuva kyttääminen ettei saa liikaa ja joudu maksamaan takaisinpäin. Tällaisiin ongelmiin eivät säännöllisiin tuloihin tottuneet ihmiset osaa eläytyä.

Liisa kirjoitti...

Esimerkiksi sellainen tieto ei juuri tule missään esille, että eläkeläinen voi hakea korotettua hoitotukea kohtuuttomien sairauskulujen perusteella, vaikka invaliditeetti ei sitä edellyttäisikään. Verottajahan ei enää korvaansa lotkauta, vaikka sairausmenot olisivat 15 vuoden ajan 20 000 - 30 000 mummonmarkkaa. Piti laittaa näin, kun noilla summilla anoin veronmaksukyvyn alentumista. Ei herunut. Sairautta on niin monenlaista.

KirsiMy kirjoitti...

Liisa, vaikka verottaja ei veronmaksukyvyn alentumisvähennystä myöntäisikään, lääkekuluilla on katto, jonka jälkeen lääkkeitä ei joudu itse rahoittamaan.
Tietoa tästä yli 616,72 euron menevien lääkekulujen korvauksesta saat Kelan sivuilta Kun sairastat/ Lääkekorvaukset/ Suuret lääkekulut. Linkki dokumenttiin on tässä:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100801100348EH?openDocument

Liisa kirjoitti...

Tuttua, mutta yksityisellä fysioterapialla, psykoterapialla, lymfahoidolla yms. ei ole mitään kattoja eikä julkinen sektori niitä pysty tarjoamaan. Ovat kuitenkin lääkärin määräämiä jatkuvia hoitoja, esim. Kela kyllä huolehtii matkojen omavastuun ylitykset ja lääkkeiden omavastuun ylitykset ihan kiitettävällä tavalla. Olen sanonutkin, että minulla on kaksi vakituista kirjeenvaihtokaveria, Kela ja keskussairaala. :)

KirsiMy kirjoitti...

Liisa, voitko pyytää apua esimerkiksi oman potilasjärjestösi sosiaalisihteeriltä tai joltain vastaavalta?
Kela on helpottanut vammaistuen hakemista muistaakseni keväällä. Ehkä ihan Kelastakin voisivat auttaa (jos sattuu sellainen virkailija, joka ei ole joku nihilisti). Periaatteessa tällaiset voisivat kuulua sen piiriin tai ainakin voivat ohjata sinua eteenpäin; siihen heillä virkamiehinä on velvollisuus.
Toiseksi: ehkä voisit saada tukea potilasjärjestöstäsi siihen veronmaksukyvyn alentumisvähennyksen anomiseen. Kyselit varmaan verotoimistosta, miksi he eväsivät hakemuksesi. Omalla perheellämme on takavuosilta kokemusta myönteisestä päätöksestä, kunsairauskulut veivät suuren osan perheen tuloista. Tuolloin siskoni kannusti hakemaan ja neuvoi hakemuksen teossa.