26.8.06

Kahden edestä?

Keskiviikkona Hovimäessä kävi ilmi, että kartanonrouva on pieniin päin. Mamselli alkoi heti tarjota ruokaa ja sanoi, että "pitää syödä nyt kahden edestä".
Hovimäen tapahtumat ajoittuvat kahdensadan vuoden taakse, mutta hokema on edelleen odottaville äideille tuttu. Tämä vanha totuus ei kuitenkaan enää pidä paikkaansa. Ei pidä syödä kahden edestä. Synnytyksen jälkeen saattaa kertyä 5–10 kiloa painoa, joka ei katoakaan mihinkään. Äitien ei pidä käyttää imetystä laihdutuskeinonaan, koska liikilojen rasvoihin kertyneet raskasmetallit siirtyvät vauvaa, jos näin tehdään.
On siis hyvin täkeää syödä raskausaikana terveellisesti, riittävästi ja suositusten mukaan vähärasvaista eikä liiaksi makeutettua ravintoa. Tästä on pysyvää etua sekä äidille että vauvalle.
Äidin tupakanpoltto ja alkoholin tai huumeiden käyttö ovat vahingoksi vauvalle, sen tietävät kaikki, mutta myös kovat rasvat kannattaa hylätä viimeistään raskausaikana, sillä sepelvaltimotauti kehittyy ihmisessä kohdusta hautaan, jos on kehittyäkseen.

Toinen hokema, joka ei ole unohtunut on, että meillä on maailman paras neuvolajärjestelmä. En tiedä, pitääkö tämä hokema paikkaansa edelleen, mutta neuvolajärjestelmämme ei ole enää yhtä hyvä kuin mitä se oli vielä 80-luvulla. Kaikki äidit eivät saa riittävästi tukea oikeille elintavoille ja painonhallinnalle nykyisessä neuvolajärjestelmässä, jossa työntekijät kipuilevat suoritteiden kanssa eivätkä edes enää voi erikoistua äiteihin ja vauvoihin.

4 kommenttia:

Outolintu kirjoitti...

Minne raskasmetallit äidistä menevät, jos hän laihduttaa raskausaikana? Vauvaanko? 1970-luvun neuvolantäti käski pitää painon samana kuin ennen raskautta. Onnistuinkin siinä. Nyt ihmettelen, saiko vauva myrkyistä osansa?

KirsiMy kirjoitti...

Vauvaanhan niitä menee. Siksi jo odotusaikainen painonnousu kannattaa ennaltaehkäistä.
Tutkijoilla on toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, millainen ongelma raskasmetallit äidinmaidossa on ja äidinmaidon sisältämät ympäristömyrkyt ovat kuulemma vähentyneet takavuosikymmenistä.

Raskasmetalliongelmaa ei kannata ratkaista sillä, että ei imetä. Äidinmaito kun on parasta mahdollista ravintoa vauvalle monesta syystä. Se suojaa sairauksilta ja on koostumukseltaan parasta, mitä alle puolivuotiaalle voidaan antaa. Kehitysmaissa moni äiti on luopunut imetyksestä luullen, että korvikkeet ovat lapselle parempaa ravintoa. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole.

Unknown kirjoitti...

Raskaudenaikainen lisäruoan tarve on, muistaakseni, vain yhden juustovoileivän verran.

KirsiMy kirjoitti...

Vauvat ovat kovin pieniä syntyessään; ei heihin kovin paljoa rakennusaineita kulu. Oma kuopukseni oli kolmekiloinen. No, hän oli aika pikkuinen. Määrään ei tule panostaa raskausaikana, vaan laatuun. Ei alkoholia eikä huumeita, ei tupakkaa, vaan puhdasta, kevyttä, monipuolista ruokaa, vihreää salattia ja pehmeitä rasvoja.
Itselleni tuli esikoista odottaessa suklaanhimo, jolle annoin periksi. Se tuotti itselleni painonnousua ja pelkäänpä, että se siirtyi perintönä esikoiselleni.