Äiti mätti makeaa kermarahkaa tyttärensä suuhun. Rahkaa oli tehty iso kipollinen jääkaappiin vastaisenkin varalle. Tytär oli pieni. Hänellä on kuulolaite molemmissa korvissa ja pakkoliikkeitä. Itse asiassa hänellä oli monta vammaa.
Katsojalle välittyi tunne, että äiti suoritti pakosta hyvää hoitoa.
Meni jonkin aikaa. Tytär siirtyi lapsen isän ruokakuntaan.
Tämä muisto nousi mieleeni, kun luin professori Kaisu Pitkälän virkaanastujaisesitelmää. Vanhusten hyvästä hoidosta on puhuttu pitkään. Itse olen kohdannut hienojen seinien sisällä yksityisissä kalliissa hoitolaitoksissa yksinäisiä vanhoja ihmisiä, joilla ei ole oikein ollenkaan hupia. Se hämmästyttää.
Professori Pitkälä muistutti esitelmässään, että yhteisöllisyys, pysyvät hoitosuhteet ja ihmiskeskeinen lähestymistapa parantavat vanhusten muistia, lisäävät heidän psyykkistä hyvinvointiaan ja sosiaalista aktiivisuuttaan. Hän totesi, ettei pitkäaikaissairauksien hoito ole dramaattista, mutta sillä on terveydellisesti ja taloudellisesti isompi yhteiskunnallinen merkitys kuin millään erikoissairaanhoidon toimenpiteellä.
"Hoitomallimme osoittavat, että aito asiakaslähtöisyys tuottaa vaikuttavampaa ja kustannustehokkaampaa hoitoa."
Kaisu Pitkälä astui tänään Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja avoterveydenhuollon professorin virkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti