13.11.06

Kuka parhaiten tietää asiamme

Tänään kuulin pienen, mutta äärimmäisen mielenkiintoisen esityksen. Muutama asia siitä:
Ihmiset, jotka tekevät työtä heikossa asemassa olevien kansalaisten hyväksi, käyttävät työssään määrittelyjä ja antavat ilmiöille sekä hoivan ja tuen muodoille nimiä. Tämä on tietenkin tarpeellista. Asiantuntijat luovat tietyllä tavoin määriteltyihin ryhmiin kuuluville ihmisille palveluja. Auttamistyön kohteena ovat marginaaliin kuuluvat ihmiset.
Marginaali- ilmiöihin liitetään usein vahvoja kielteisiä käsityksiä, kuten vaikkapa, että ihmisellä ei ole sosiaalisia suhteista, hän ei ole työelämässä, hän jää apujen ulkopuolelle...
Ammattiauttajat saattavat asennoitua asiakkaaseensa ikään kuin tietäisivät tästä vaikka mitä jo ennen kuin ovat edes ensimmäistä kertaa tavanneet asiakasta. Kuva muotoutuu tiedosta, että asiakas on mielenterveysongelmainen tai että hän asuu asuntolassa tai että hän on pitkäaikaistyötön.
Tosiasiassahan jokainen ihminen on ainutkertainen yksilö ja ihmisillä on erilaiset elämäntilanteet. Leimat vääristävät todellisuutta.
Jokainen on itse oman elämänsä asiantuntija. Kenenkään ei tarvitse alistua leimaamiseen sen paremmin julkisissa kuin yksityisissäkään palveluissa.

Kuka olisi onnellinen huomatessaan, että hänet on luokiteltu esimerkiksi asuntolassa asuviin, pitkäaikaistyöttömiin, mielenterveysongelmaisiin, yli nelikymppisiin...
Onko edes totta, että jotain ihmistä ei voi auttaa tai että jonkun tila on itseaiheutettu? Mistä asiantuntija tai mielipiteenilmaisija, poliitikko tai virkamies sen voi tietää? Kuinka syvällisesti hän kyseisen ihmisen tuntee? Yleensä siis ei tunne lainkaan...

Myös auttajat saattavat omalta osaltaan rakentaa tällaista leimattua identiteettiä autettavilleen, luennoitsija huomautti.

Marginaaleja on useita, samoin on muuten keskuksia. Ihmiset, joita leimaava julkisuus nimittelee, määrittelevät itse itseään paljon monipuolisemmin kuin julkisuus.
Totta, jos tarkastelukulmaa muutetaan, saattaa olla, että kiireisen johtajan juuri surkiksi luokittelema ihminen on keskuksessa, kun puhutaan sosiaalisista suhteista tai aviouskollisuudesta ja johtaja itse on auttamattomasti umpikujassa tai talousrikollisuudella omaisuutensa ansainnut poliitikko on marginaaliryhmää, kun elämää tarkastellaan eettiseltä kannalta...

Esityksen pitäjä oli yhteiskuntatieteiden tohtori Anna Kulmala Tampereen yliopistosta. Aiheena oli Leimattu identiteetti – kuinka ulkopuolisten määrittelyt vaikuttavat ihmisen käsitykseen itsestä. Tilaisuus oli Takuu-Säätiön Omille jaloille -hankkeen allekirjoituksen kunniaksi järjestetty tiedotustilaisuus.

5 kommenttia:

Outolintu kirjoitti...

Erinomainen näkökulma! Olisi mukava lukea enemmänkin tästä asiasta.

KirsiMy kirjoitti...

Minun viisauteni on ollut tämän tohtori Kulmalan esityksen varassa. Oikeastaan juuri siitä syystä pistin esille linkin hänen väitöskirjatietoihinsa.
Luulen, että vähitellen aiheesta alkaa sukeutua lisää asiaa.

Unknown kirjoitti...

Luin tämän jutun toiseen kertaan ja samat neljä sanaa pyörivät edelleenkin mielessäni: astenteet, stereotypiat, valtaistaminen (=> häpeä), valta

Unknown kirjoitti...

astenteet= asenteet

KirsiMy kirjoitti...

Luulenpa, Neulekirppu, että olet lukenut jutun ajatuksella.
Päätin ainakin itse skarpata ja tutkistella asenteitani, pyrkiä välttämään yleistyksiä, jos se toimittajan hommassa käy päinsä ja asettua aina heikomman puolelle (sitä luullakseni olen tehnyt tähänkin saakka).