5.11.06

Miksi terveellinen ruoka on kalliimpaa

Eduskunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila kannattaa terveellisen ruuan arvonlisäveron alennusta. Sinänsä ihan tervetullut uutinen (näin vaalien alla). Olisin vain kiitollinen, jos joku selvittäisi minulle pari asiaa:

Miksi terveellisempi vaihtoehto on aina kalliimpi vaihtoehto? Menenpä Alepaan tai K-markettiin (meillä on kaksi lähikauppaa), joudun alituiseen valitsemaan terveellisemmän ja havemman välillä ostanpa sitten lihaa, rasvaa tai maitotuotteita. Olen haastatellut ravitsemusasiantuntijoita, jotka väittävät, että terveellinen ruoka on yhtä halpaa kuin epäterveellinen, mutta leikkele- tai juustotiskin ääressä Puistolassa tulen vakuutuneeksi siitä, että nämä asiantuntijat eivät tiedä riittävästi arjen asioista.
Hedelmät ja vihannekset on hinnoiteltu niin, että niitä en mielellään lähikaupoista osta. Esimerkiksi omenista saa maksaa kaksinkertaisen hinnan verrattuna Malmin kauppoihin. Porkkanat kannattaa ostattaa naapureilla, jotka käyvät automarketeissa... On vaikea uskoa, että pelkkä ruuan verotus vaikuttaa siihen, että meillä autottomilla lähikaupassa asioivilla on kallista ruokaa. Itse asiassa en usko, että verotuksella voi asiaan vaikutta juuri lainkaan.
Jos hallitus alentaisi terveellisen ruuan arvonlisäveroa, miten estettäisi, ettei alennus katoa välittäjäportaan katteisiin? Luulen, että terveellisen ruuan hinta tosiaan alenisi vähäksi aikaa, mutta olen aivan vakuuttunut, että tapahtuisi se sama, mikä tapahtui EU-jäsenyyden myötä: ruuan hinta aleni silloinkin hetkeksi, mutta vain joksikin aikaa. Vähitellen tilanne on palautunut lähes ennalleen.
Erityisongelmana ovat valmiiksi pakatut lihat. Alepasta on vaikea löytää lihaa, jossa ei olisi tavattomasti suolaa jo valmiiksi siinä marinadissa, jossa ne lilluvat rasioissaan. K-marketissa sentään on lihatiski, josta voi valita suolaamatontakin. Tuskin veronalennus toisi laatikkokauppaamme terveellisempiä lihoja kuitenkaan...

12 kommenttia:

zache kirjoitti...

Oma ikuinen pohdinnan aiheeni on, että miten on mahdollista, että joku lihapullapussi maksaa vähemmän kuin vastaava setti kasvispullia. Ekassa kuitenkin on yksi merkittävä prosessointivaihe enemmän (aka eläinten kasvatus) verrattuna niihin kasviksista prässättyihin vastineisiinsa.

KirsiMy kirjoitti...

Lisää mielenkiintoisia kysymyksiä, Zache.
Itse olen mieltynyt omiin juuressosekeittoihini, jotka ovat tosi edullisia verrattuina esimerkiksi kaupan keittoihin. Lisäksi niissä on se etu, että tiedän, mitä olen niihin laittanut. Olen aika varma, että juureksista valmistetut ruuat ainakin ovat paljon halvempia ja terveellisempiä, jos ne tekee alusta asti itse. Sosekeittojen kohdalla aikakaan ei ole ongelma. Kasvispullia en ole valmistanut. Epäilen, että ne vievät enemmän aikaa. Toisaalta kiireinen varmaan voi halutessaan jotenkin jåärkeistää niiden valmistusta.
Oletko lukenut kaupan kasvispihvien tuoteselosteita tämän terveellisyyden kannalta? Suolaa? Tyydytty6nyttä rasvaa?

Christer Sundqvist kirjoitti...

Millä tavalla sinun mielestäsi pitäisi määritellä mikä on "terveellinen ruoka"?

KirsiMy kirjoitti...

Pitkästä aikaa, Veteraaniurheilija.
En ole ravitsemuksen asiantuntija, mutta olen aika paljon haastatellut lääkäreitä ja ravitsemusasiantuntijoita, jotka pyrkivät torjumaan suuria kansansairauksia, joten siltä pohjalta:

Terveellinen ruoka on ravitsevaa, siinä ei ole pelkkiä turhia kaloreita. Sokerilla saa mistä tahansa energiapitoista, silti sokeri on suuri ongelma nykyään esimerkiksi jugurteissa ja muroissa. Terveellinen ruoka on myös kuitupitoista; valkea leipä on kohtalaisen turhaa ravintoa.
Monen suuren kansansairauden taustalla on samantapaisia ravitsemusongelmia: liikaa suolaa, liikaa sokeria, liikaa kovia rasvoja. Näitä sairauksia ovat ainakin sepelvaltimotauti, tyypin 2 diabetes, aivojen verenkiertohäiriöt ja dementia.
Myös lisäaineiden käytössä pitää olla tolkku, mutta se on aihepiiri, johon en osaa konkreettisesti suoralta kädeltä ottaa tarkemmin kantaa.

Terveellisyys ei aina ole ongelmatonta: kalan rasva editää terveyttä, mutta esimerkiksi Itämeren kalojen rasvaan on kertynyt paljon kamalia myrkkyjä; siksi Valtion ravitsemusneuvottelukunta antaa aika-ajoin uusia kalan syöntisuosituksia, joissa tasapainoillaan tämän ongelman kanssa. Samantapainen ongelma koskee Tsernobylin ydinonvoimalaonnettomuuden aiheuttamaa radioaktiivista laskeumaa, jonka ansiosta metsäsienissämme ja sisävesikaloissamme on edelleen radioaktiivista saastetta. (Säteilyturvakeskus on antanut käsittelyohjeita, joilla radioaktiivista saastetta voidaan alentaa näissä elintarvikkeissa.)
Tällaisia asioita ainakin tuli mieleeni. Lisäksi ravitsemuksessa on ongelmia, joihin ei kaavaillulla verokohtelulla oikein päästä käsiksi: napostelukulttuuri on monesta syystä ongelmallista, samoin liiallinen tai liian vähäinen syöminen, vaikka nautittu ruoka olisi terveellistäkin.
Ongelma on myös, että sosioekonomisista syistä johtuen osalla kansasta ei ole varaa syödä terveellisesti.

Christer Sundqvist kirjoitti...

Kysyin tätä sen takia, että "terveellisen ruoan" määrittely on todella vaikeaa. Luettelit ansiokkaasti virallisterveellisen näkemyksen. Luultavasti esimerkiksi voille (jota itse pidän terveystuotteena) käy tuossa listauksessasi kalpaten. Lisäksi pitäisi terveellisistä kalavalmisteista tehdä erillislista, sillä monet luulevat syövänsä terveellisesti jos syövät kalapuikkoja. Elintarviketeollisuuden tuottamat valmisruoat eivät ole kovinkaan terveellisiä, kuitenkin luulisin, että ne kelpuutettaisiin kevyemmän verotuksen listalle poliittisin perustein. Kuten itse asian viisaasti ilmaiset, ei todellakaan ole helppoa tehdä terveellisen ruoan listaa.

Hyvä ajatus - vaikea toteuttaa!

KirsiMy kirjoitti...

Jaa jaa, Veteraaniurheilija. Olen kirjoittanut Sydänliiton historiaan sen verran tarinaa maitorasvoista ja kuunnellut sen verran monta havainnollista korkean tason luentoa kolesterolin kertymisestä verisuonten seinämiin että nuorten ja varhaisessa keski-iässä olevien kokkien runsas voin ja kerman käyttö huolestuttavat.

Kalapuikko on yhtä paljon kalaa kuin ranskalaiset perunat ovat perunaa eli eineisteollisuus tuottaa minulle suhtautumisongelmia.
Ystävättäreni, joka laihdutti Painonvartijoiden menetelmällä, kuoli lounasravintolassa kalapuikoista mömmön pinnasta.
Aina parempi on tietysti, jos tarjolla on kalaa, josta ei tarvitse kuoria taikinaa pinnasta. Lounasruokailussa on usein otettava sitä mitä saa. Kotiin en mielelläni osta kalapuikkoja. Koulussa lapset ovat tottuneet niihin ja tahtovat niitä joskus kotonakin. Siksi yleensä tarjoan kalaa ja kalapuikkoja perheelle samaan aikaan. Saavat valita tai ottaa molempia.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta Kirsi! Yritin kommentoida tätä postausta jo eilen, mutta Opera mökötti eikä näyttänyt kirjaimia varmenteessa. Nyt siis uusi yritys.

Olen koko ikäni painiskellut painoni kanssa ja lukenut välillä hyvinkin ahkerasti Painonvartijoiden mainoksia. Yksi huvittavimmista iskulauseista on se, että kun alkaa laihduttaa, säästää rahaa - ei tarvitse enää ostaa suklaata vaan ostetaan kasviksia.

Todellisuudessahan kasvikset juuri nostavatkin ostoskorin hintaa. Ne minä ensiksi jätän kauppaan, kun nyt työttömänä menen ostamaan ruokaa. Tiedän, ettei pitäisi - syön hyvin epäterveellisesti - mutta se hintalappu...

Maanviljelijän tyttärenä tiedän, ettei se raha suinkaan tuottajalle valu.

KirsiMy kirjoitti...

Kaisa, puhut oikealle ihmiselle. Ensinnäkin ongelmamme on sama: painoa tuppaa tulemaan eli on hyvä hyötysuhde. (Evoluutiossa tällaiset ihmiset jäivät henkiin ja hukkaputket kuolivat nälkään.) Toiseksi: raha on vähissä.

En tahtoisi sanoa pahaa sanaa Painonvartijoista, sillä esimerkiksi iäkäs äitini pudotti painonsa suosituksia vastaavaksi ja kurvinsa Diabetesliiton mittanauhan vihreälle Painonvartijoissa. Äidin painonpudotus jäi pysyväksi, vaikka sosiaalinen paine oli kova. Se vain, että Painonvartijat on firma (joku kollega keksi nokkelasti muutama vuosi sitten nimittää sitä Läski Oy:ksi). Tällaisen voittoa tuottavan firman toiminta on suunnattu maksukykyisille kansalaisille, ei penninvenyttäjille.

Penninvenyttämisestä sitten assosioitui – nyt tulee mainos: Martat julkaisi uuden painoksen huippusuositusta Penninvenyttäjän keittokirjasta aivan hiljattain. www.martat.fi Kirja maksaa kympin. Siinä on edullisia, silti terveellisiä ruokaohjeita.
On erittäin tärkeää, ettet nyt ala Kaisa oleilla vain sohvannurkassa suklaata syöden. Tässä yksinäisessä työssä ja talouden heilahteluissa oma mielenkohennusprojektini on ollut sauvakävelyblogi ja siihen liittyvät ystävät. Voin postata asiasta lisää erikseen.

Luulen, että ongelma ei nykyään ole se, että tuottajille maksettaisi liikaa, päinvastoin. Yksi ongelma lienee se, että alkaa olla vaikea löytää kaupoista peruselintarvikkeita. Teollisuus on halukas jalostamaan kaiken mahdollisimman pitkälle ja tulee samalla tehneeksi päätökset esimerkiksi siitä, miten suolaista ja millä tavoin rasvaista ruokaa me kuluttajat nautimme.

Anonyymi kirjoitti...

Turhaa tietysti kommentoida täällä kun aiheesta saisi vaikka oman postauksensa... :) Mutta apropoo Painonvartijat vielä: eräs ystävä kertoi lukeneensa, että heidän ohjelmansa on laskettu nälkiintymisen rajoille - eli periaatteessa ihminen on koko ajan nälkiintymistilassa (vaikka siellä kovasti mainostetaankin, että pitää syödä tarpeeksi jne). Kun sitten lakkaa pisteilemästä, alkaa helposti ahmia kunnolla ruokaa ja lihoo - ja menee uudestaan Painonvartijoihin.

Itse pudotin muutama vuosi sitten 18 kg Painonvartijoiden ohjelmalla. Silloin elin yksin, asuin vieraalla paikkakunnalla, eikä muuta tekemistä iltaisin ollut kuin joko a) maata sohvalla sipsipussin ja tv:n parissa tai b) lähteä lenkille. Kokeilin ensin a:ta ja päädyin b:hen. Mutta välillä kyllä ihmettelin, että pitääkö ihmisen oikeasti näin vähällä tulla toimeen - nyt painoa on jonkin verran tullut takaisin, mutta yritän pitää sen kurissa ns. normaalilla ruokavaliolla.

Hm, nyt taisi lipsahtaa aiheen sivuun. :) Mutta oikeasti, ainakin vielä (kun vanhaa tiliä vielä on jäljellä...) työttömän vapaus tuntuu kivaltakin. Kudon ja hyppään hillittömästi... Ja vesijuoksen!

KirsiMy kirjoitti...

Laitoin kommenttiasi sivuavan postauksen äsken, Kaisa.

Nuo lihavuustutkijat selittävät aina seminaareissa, että luonnollinen olotila meille olisi pieni jatkuva nälkä...

vieriailija vain kirjoitti...

Miksi ja kuka väittää edes että tervellinen ruoka on niin paljon kalliimpaa (http://www.laihduta-helposti.net/terveellinen-ruoka/ , http://www.edu.fi/page.asp?path=498,1329,1529,70247,70315, paljon muita.. googlettakaa). Tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio on juurikin se terveellisin.. Aina olen syönyt normiruokaa ja terveenä pysynyt. Turha hössötys pois vain!

KirsiMy kirjoitti...

Vierailija vain, ilmeisesti tarkoitat, että hössötän turhaan.

Suomalaisten geeniperimässä on suuri raja itäisen ja läntisen välillä.Huonot geenit pakottavat monia katsomaan tarkemmin, etteivät saa sepelvaltimotautia tai kakkostyypin diabetesta.
Nykyisin suurin ongelma väestötasolla taitaa olla liiallinen syöminen, mutta sen lisäksi markkinat toimivat niin, että kova rasva on halvinta ja siitä on tullut vähävaraisille pakollista, samoin vahvasti sokeriset ja ravintoarvoltaan vähäiset viljatuotteet ovat paljon halvelmpia kuin kokojyväiset ja kuituiset, vaikka luulisi että nimenomaan kuitu on halpaa.