Pysähdyin Terveys ja kauneus -messuilla
Suomen kuurosokeiden standille. Kannatti. Tuntosarven päätoimittaja ja järjestön tiedottaja Tuija Wetterstrand siellä jakoi korvatulppia ja mustia laseja, joihin oli tehty kaksi halkaisijaltaan kahden millin reikää. Siinä äänimaailma ja näkökenttä.
6 kommenttia:
Paikallaan varmaan jokaisen miettiä miltä tuntuisi olla aivan pimennossa. Ei aisti puhetta eikä silmät näe. Itselläni on ollut kaihi, joskin näkökyky oli siis vain osittain vajavainen, mutta se hankaloitti jo kummasti elämää. Tosin oli samaan aikaan myös kuulokin alentunut. Välillä miettii, että kumpi on tärkeämpi näkö vaiko kuulo? Näkö sanoisin kuitenkin, sillä kuulon voi vielä korvata silmillä eli nähdä viittomaa jne. Sitten on tosi hukassa kun näkö+kuuloaistit puuttuvat. Minä pärjään sentään silmälaseilla ja kuulolaitteella. :)
Sitten kun molemmat on minimissä, aletaan jo kämmeneen. Siinä vaiheessa on hyvä, jos on opetellut lukemaan pistekirjoitusta.
Näitä ihmisiä on toki hyvin vähän, mutta he eivät tule toimeen samoilla apuneuvoilla kuin tavalliset näkövammaiset eivätkä samoilla kuin kuulovammaiset.
Minullakin on kokemusta tuollaisesta. Taannoin luin lehtiä kasetille näkövammaisia varten. Lukijoille pidettiin päivän kurssi. Kurssi alkoi sillä, että vastaanottaja peitti silmäni ja johdatti varovasti portaat alas neukkariin. Siellä oli ihmisiä, joita en tietenkään nähnyt. Minut vietiin istumaan ja palaveri alkoi. Vasta tunnin päästä sain ottaa siteen pois silmiltä. Oli muuten outo tunnelma, kun ei tiennyt, keitä muita huoneessa oli, vaikka äänet kuulinkin.
Obeesia, varmaan tehokas sisäänajo hommaan.
Olin pitkään toimittajana lehdessä, josta tehtiin muistaakseni kerran kuussa pitkälti vapaaehtoisvoimin äänipainos. Vapaaehtoisia oli vain muutama, mutta kuulijakunta oli erittäin kiitollista. Toimittajana sain sitä paitsi lukijoilta erittäin hyödyllistä palautetta omista jutuistani, sillä nämä ihmiset lukivat juttuni varmaan tarkemmin kuin kukaan muu.
Olipa hieno oivallus messuilla!
Sairastamaani luusairauteen liittyy vaara kuulon alenemisesta (kuuloluut??) ja oikeassa korvassani onkin selkeästi heikompi kuulo kuin vasemmassa. Isossa kaikuvassa tilassa, esimerkiksi entisen työpaikan ruokalassa, oli joskus vaikea kuulla keskustelukumppanin ääntä. Yritin aina istua niin, että vasen korva on puhujaan päin. Aiemmin nukuin Samin oikealla puolella ja minun oli vaikea kuulla jopa hänen jutteluaan, jos parempi korvani oli tyynyä vasten! Nykyisin nukumme toisin päin.
Kun jo tällainen pieni kuulon aleneminen tekee elämään kiusallisia tilanteita, niin voin vain aavistaa millaista olisi ellei kuulisi eikä näkisi. Obeesian kokemus oli sekin mykistävä. Tekisi varmasti hyvää meille kaikill
Juttelin eilen isänpäivälounaalla iäkkään miehen kanssa, jolla oli kuulolaite. Mies pohti, eivätkö kirkon vahtimestarit osaa käyttää induktiosilmukkaa, kun se ei näytä toimivan. Voi voi. Mies on kärsinyt ongelmasta nelisen vuotta. Kerran hän sitä oli kysellyt, mutta asiaan ei tullut valoa.
Oikeasti: hän kuulee isossa kaikuvassa tilassa lähinnä mölinää. Täytyy olla hyvä motivaatio pysyä porukassa, jos ei ehdes saa selvää...
Se kaikuisa tila taitaa usein olla kaikkein hankalin paikka kuulovammaiselle. Toinen hankala asia on kai se, että äänilähteitä on paljon. Se nostaa normaalikuuloisenkin stressiä.
Lähetä kommentti